Ukkohalla-Paljakka

Keskustelun 'Baana' on aloittanut käyttäjä santtu, 24/10/11.

  1. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    Eiku tähämän oli Kainuuta ja Lappia koskeva Mokema-hanke. Siinä paloi puoli miltsiä mutta mitään konkreettista ei tehty. Pullakahveja juotiin pari vuotta.

    Tuo minun kommentti oli tosiaan tarkoitettu vain yleistyksen välttämiseksi. Monissa hommissa moititaan koneukkoja jne. Vaan aika usein on valvonnassa puutetta. Mutta en tosiaan tuota kyseista paikkaa tunne enkä tiiä, niin en osaa sanoa sen tarkemmin.
     
  2. Rusty

    Rusty Well-Known Member

    Pitää se kuitenkin ilman valvontaakin ymmärtää tehdä asioita kunnolla...
     
  3. Hemikoo

    Hemikoo Sidewinder xtx se 137", SXR 700

    Valvonta se ylivoimaisesti tärkein näissä ja jos valvontaa ei ole tai se on vähäistä mennään sieltä mistä aita on matalin, niin koneukko kuin yrittäjäkin, tulee halvemmaksi, kobeet kuluu vähemmän ja jää enempi tupakointiaikaa, luulenpa että Mokemallekin olisi passannut joka kuntaan että kelkkaukot olisi talkoilla valvonut/silmäillyt hommia sikäli mikäli innostusta olisi ollut koska kyseessä on kelkkailijoiden etu, Kajaanin ns eläkeukot ei ainakaan päästä koneita silmistään ja ovat takuulla mukana tekemässä ja elleivät ole niin kysyvät muita, Ristijärvellä taisi paras esimerkki urasta 30-40cm korkea kannokko uralle :D, sen saivat korjuutettua kuitenkin. Yleensä semmosten tuppien jättäminen mihin vaan on jo outoa :).
     
    Arwid Käkivaara tykkää tästä.
  4. Rusty

    Rusty Well-Known Member

    Toki valvonta pitää olla. Luulisi tuon olevan nykyisellään ihan perusnormaali työn tekoa että ensin suunnitellaan mitä ja miten tehdään, sitten tehdään, välilläkin voidaan tarkastella porukalla asiaa, tehdään lisää tarvittaessa ja lopuksi taas tarkastetaan. Kaikille varmaan tuttua joka alalla. Onkohan tuo Ristijärven homma sama minkä minäkin jo kuulin... oliko se viime talvena... taisin jopa kuviakin nähdä. Minulla tuli mieleen että onko siellä metsäkonekuski jättänyt normaalia korkeampaa kantoa että se kaivinkonemies varmasti kaivelee ne kannot pois ajoväylältä.
     
  5. Nipademu

    Nipademu Lynx RE-23, XTRIM STD 600ACE 2020

    Lauantaina tuli ajettua pikkuinen saunalenkki, Paljakka-Ukkohalla-Suomussalmi-Raatteen Portti ja hiukka vielä ohi. Vajaa 260 km tais mittariin rullata. Kuten kaikki muutkin kehuneet, niin kyllä Suomussalmen reitit oli niitä parhaimpia. Toki Paljakkakin oli ajettavaa, mutta kaikki tietää miten äkkiä ne menee patille. Ukkohallassa ollut todella huonot säät, sillä selkeästi jäänyt torstaina lanaus tekemättä. Noillehan oli se säävaraus :D
     
    Arwid Käkivaara ja Mika_R tykkäävät tästä.
  6. Hemikoo

    Hemikoo Sidewinder xtx se 137", SXR 700

    Ukkohalla oli tasainen torstaina ja just ajetttu, me pilasimma jäljen panssarivaunuilla
     
  7. Nipademu

    Nipademu Lynx RE-23, XTRIM STD 600ACE 2020

    Niinpä tietenkin, eikö niillä möhköillä voisi keskittyä järven jäälle jälkiä ajamaan...:p:p

    Ei kyllä ole kummoisesta kiinni, jos vuorokaudessa mennee nypylälle.
     
  8. wasted years sleds.

    wasted years sleds. Well-Known Member

    Sielläpä saattaa vkl.na 1 vuorokaudessa olla kymmeniä/satojakin kelkkoja ajamassa ja kun sataa uuttalunta 15cm/vrk. niin äkkiä ne patilla ovat. Näin on ollut aina ja näin tulee olamaan ja hyvä,että kelkkoja liikkuu sitä varten ne urat on. Jos torstaina lanataan niin torstaina tai pe aamuna voi vielä päästä tasaista.:)
     
    Hemikoo ja Nipademu tykkäävät tästä.
  9. LRacing

    LRacing Well-Known Member

    Pe kierrettiin Paljakka - Joukonkylä - Vaaranniva-Suomusalmi-Paljakka. Suomussalmi- Ukkohalla oli varmaan kahdet kelkanjäljet ja Ukkohalla -Paljakka ihan hyvä vielä pe iltana kuudenmaissa takaisin tullessa. Reitit oli kyllä joka paikassa todella hyvät . Vielä La aamupäivällä Paljakka- Paltamo -Kivesvaara -Paljakka oli ihan ok ainakin RE:llä ajaa. pikku nypytystä jossain jo silloin oli ilmestynyt. Aika rauhallista oli reiteillä kulkijoiden määrän suhteen. 400km niitä kuitenkin ajeltiin pariin päivään. Ja crossi rata testattiin kun sattui olemaan ajokunnossa just sopivasti lauantaina :)
     
    Hemikoo tykkää tästä.
  10. Musa

    Musa Lynx Rave Enduro 2022

    Ei ehkä oikeassa osastossa mut Kelkkareitit.fi kahtelin ja huomasin että Paljakasta Ristijärvelle mänevältä reitiltä ois reitti myös Hyrynsalmelle.. onkohan sinne reitti tullut kun en ennen muista tuommosta siellä olleen?
     
  11. Amiko

    Amiko New Member

    Löysimmä työkalupussukan eilen iltapäivällä Paltamo - Paljakka väliltä. Luovutetaan tuntomerkkejä vastaan jos sellainen on hukassa..
     
  12. tomiko

    tomiko Member

    se on uusi reitti mutta ei vissiin vielä virallisesti auki
     
  13. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Ei oo virallisesti vielä auki Se pätkä.

    Yritän loppuviikolla ehdottaa, että saatais Ukkohallan viereen pieni freeride-alue.
    Katotaan, menerkö läpi.
     
  14. Kojontti

    Kojontti 600R RE, x-rs pessimisti-evo

    Askasta tullessa Pudasjärventien ylityksen jälkeen juuri ennen Vattuperäntietä on kanto aika ottavasti reitillä, tuo on aika nopea kohta niin kannattaa vähän varoa. Xtrimmikuski otti tänään ilmalennot kelkan päältä, ei kuiten hajonnut mitään. Ja ennen Pudasjärventietä on skipan hakaneulan pätkä jossain:D
     
  15. tomiko

    tomiko Member

    Hyryltä paltamossa mutkin. Paljakasta paltamoon pöytälautaa ja muutenkin aika tasasta joka suuntaan.
     
  16. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Joo, siellä niitä kantoja ikävä kyllä on, voi olla että, jälki poljettu väärään kohtaan.
     
  17. Kojontti

    Kojontti 600R RE, x-rs pessimisti-evo

    No tuo minun vinkkaama paikka näytti sille että mistä tahansa vierestä olisi kolissut huomattavasti enemmän...
     
  18. moppeli74

    moppeli74 850 Rave Re -22

    Joo, kyllä se ura on tuosta kohti aina kulkenu. Tosi ikävästi nyttenkin oli vaan sitä yhtä "raidetta" ajettu... Koeteltiin vähän sitä kyllä levitellä.
     
  19. kaahari

    kaahari Well-Known Member

    Lopetin kelkkailun kainuussa, ihan vaan siksi että täällä on niin per-heleen vääntämistä ihan kaikesta. Ihan sama onko asia reiteistä tai miten pitää niillä ajaa, ei ole hoidettu ja on nyt liikaa hoidettu. Missä saa ajaa ja missä ei. Voi vitalis!:mad: Maksat toisesta oman maksun ja toisesta pitää jo oma vuosimaksu olla, voi vit*-:confused:u :mad: onneksi ylempää llöyty latuja mitä hoidetaan ihan että ovat virkistys toimintaa kunnassa..
     
  20. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Askan kiekka on ajettu koneella läpi viime viikolla. Hiukan oli välillä vaikeuksia, kun possujunan jälki vain oli:D

    Kyllä siellä niitä kantoja vain töröttää Puolangan pätkillä jostain syystä, ottaa koneessakin kipeän tuntuisesti joskus.
     

Suosittele tätä sivua