Missä lailliset umpisenajelualueet?

Keskustelun 'Baana' on aloittanut käyttäjä vaarikka, 27/3/16.

  1. Ike

    Ike RossiMaksi

    Ei freeride ajoalueiden perustaminen ole kovin yksinkertaista Valtion maille. Kuten meidän konsernissa maankäyttöasioissa toimiva työkaveri sanoi : "asiaa on kehitelty mm. Sodankylän kunnan kanssa. Tälle talvelle oli Metsähallituksen tavoitteena vähintään kahden alueen perustaminen Lapin alueelle, mutta erinäisistä syistä ei edennyt. Ylläksen ympäristössä on ollut pari aluetta, mutta jatkoa ei tullut Metsähallituksesta riippumattomista syistä. Metsähallitus on velvollinen kuulemaan lakisääteisesti myös paliskuntia ja ottaamaan huomioon mm. suurten petolintujen pesimäalueet, hirvien talvehtimisalueet, luonnonsuojelulliset näkökohdat yms huomioon. Ei noita kelkkailualueita noin vain roiskaista jonnekin, olkoon vaikka missä kaavassa poliitikkojen laittamina"

    Ike
     
    Lumisiipi ja nilihaara tykkäävät tästä.
  2. Jii.Pee

    Jii.Pee Kelkaton.

    Näinhän se varmasti on suomessa. Onhan tuo silti outoa, kun esim hirviä on ruotsissakin melko paljon enemmän. Talvehtimisalueet luulis olevan melko helppo rajata pois. Petolintujen pesät näkee kartalta niin laittaa vaikka 200m suojavyöhykkeen ympärille. Poromiehet saattaa pistää hanttiin kun tulee enempi silmäpareja maastoon. Eipä tuolla kyllä poroja juurikaan ole talvella ja varsinkaan sellaisilla alueilla missä voisi ajella.
     
    yaper tykkää tästä.
  3. Ike

    Ike RossiMaksi

    Esimerkiksi tiettyjen lintujen pesintärauhoitusalueet ovat 1km säteellä olevia. Rauhoitusaika on yleensä 1.3-31.7 välisen ajan. Eli näillä mennään. Ja lähellekkään kaikia pesiä/pesäalueita ei näe miltään kartoilta joita päästetään julkisuuteen munarosvouksen vuoksi.

    Maastoon mahtuu monenlaisia kulkijoita ja intohimoja pitää vain oma harrastus "maastokelpoisena". Tässä viittaan noihin Ylläksen seudun ajoalueoiden kaatumiseen ainakin tältä talvelta. Ja tietyt matkailualueet eivät halua profiloitua kelkkailijoiden kohteina. Vastustusta tulee kunnista ja matkailuyrittäjiltä, paliskunnilta, luonnonsuojelusta jne ja kaikkia on kuultava vaikka tarkoittuksena ei olisi kuin jarruttaa hankkeita taikka kiristää omia etuja.
     
    Lumisiipi tykkää tästä.
  4. -mehukatti-

    -mehukatti- Alpha katti

    Viikonloppuna käytii testaa. Mestana siisti oli monen näköstä mutta oli sahattu melkein jokapuun väli jo....
     
  5. Jii.Pee

    Jii.Pee Kelkaton.

    Onko tietoa miten tänä talvena laillisia alueita valtion tai yhteismetsän alueilla?
     
  6. takis

    takis Lynx boondocker 3900ds 800etec -14

    Varmaan samat ku viime talvenaki
     
  7. Ike

    Ike RossiMaksi

    http://www.metsa.fi/documents/10727...iue+2018/894e70a6-ed75-4150-a896-64f3bdc610d4

    http://www.metsa.fi/-/metsahallitus...uista-syvan-lumen-kelkkailualuetta-kainuuseen

    "
    ”Metsähallitus vapauttaa moottorikelkkailua rajatuilla alueilla kokeiluluonteisesti. Kuhmon ja Puolangan (Paljakka) syvän lumen kelkkailualueista tuli edelliseltä talvikaudelta hyvää palautetta. Tästä syystä kokeilua jatketaan kummallakin alueella”, toteaa Metsähallitus Metsätalous Oy:n aluejohtaja Arto Tolonen. Metsähallituksessa on koettu, että huolella valittu rajattu alue ohjeistuksineen on ollut hyvä keino vapaan kelkkailun ohjailussa paikkoihin, jossa siitä ei ole haittaa luonnolle tai muille luonnossa liikkujille.

    ”Näillä kohteilla haluamme käyttää talouskäytössä olevia monikäyttömetsiä tukemaan myös paikallista matkailuelinkeinoa”, painottaa Arto Tolonen.

    [​IMG]

    Syvän lumen kelkkailualue on avattu tälle talvelle Kuhmon Koukkula-Kuikka alueella.

    Kelkkailun harrastajat voivat Metsähallituksen uraluvan hankittuaan ajaa vapaasti noin 2500 hehtaarin rajatulla alueella valtion talousmetsässä Kuhmon itärajalla Koukkula - Kuikka alueella. Kulku alueelle on Kivikiekin tien kautta.

    Alue liittyy itärajan kelkkaurastoon ja se on saavutettavissa kelkalla tai kelkan voi tuoda autokyydillä tietä pitkin kelkkailualueen reunaan. Paikka on syrjässä, joten siitä ei aiheudu melu- ja muita haittoja paikallisasutukselle. Maasto on monipuolinen vaihdellen tasaisesta jyrkkiin rinteisiin.

    Tiimiesimies Jussi Moilanen Metsähallituksesta kertoo, että ajoalue on selkeä, metsätiestön rajaama. Alueen rajanaapurina olevat yksityismaat ja luonnonsuojelualueen rajat on nauhoitettu, suojelualueilla ja yksityismailla ei saa ajaa.

    Kelkkailussa tulee noudattaa erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Alueella on puroja, joiden jää ei ole kantavaa. Alueella liikkuessa voi kohdata eläimiä, mm. hirviä, joita kelkkailulla ei saa häiritä. Alueen käyttö ja ajaminen alueella tapahtuvat käyttäjän omalla vastuulla. Metsähallitus kiinnittää erityistä huomiota Suomessa ainutlaatuisten kelkkailualueiden valvontaan.

    ”Koska olemme metsätalousalueella, on ajaminen kielletty alle kolmen metrin korkuisessa taimikoissa. Lisäksi alueen etelä- ja länsireunan teillä on tällä hetkellä puutavaran ajo käynnissä. Tiellä ei saa kelkkailla niin kauan kuin tie on aurattuna”, Jussi Moilanen korostaa.

    Metsähallitus on laittanut alueen tuloreiteille opastauluja, joissa on kartta ja alueen käyttöehdot.


    Kuhmon kelkkailualueen tulostettava kartta. (Paljakan kartta julkaistaan lähiaikoina)

    Lisätietoja:
    Metsähallitus Metsätalous Oy, tiimiesimies Jussi Moilanen p. 040-586 3618
    Metsähallitus Metsätalous Oy, aluejohtaja Arto Tolonen p. 0400-192 931
     
    on-off road, Pollemies1969, antti100 ja 3 muut tykkäävät tästä.
  8. Akimatic

    Akimatic Well-Known Member

  9. Polman

    Polman Lynx Rave RE 850 2024

    Onko tietoa voiko Paljakan Free-Ride alueen kaakkoislaidan hiekkakuopille jättää autoa peräkärryineen mikäli tullaan kokeilee Free-Rideä?
     

    Lisätyt liitteet:

  10. Polman

    Polman Lynx Rave RE 850 2024

    Onko kellään tästä tietämystä?
     
  11. Hemikoo

    Hemikoo Sidewinder xtx se 137", SXR 700

    Ei taida olla tiet auki, lyhyt siirtymä vaikkapa viimeiseltä tien ylitykseltä tai keskukselta ei pitäs olla paha rasti.
     
    Mika_R tykkää tästä.
  12. vetkulilm

    vetkulilm -23 Freeride, -19 Iron dog 600R

    Posiolla olevan freeride alueen läheltä hyvää majoituspaikkaa tiedustelisin?? Saunahan se pitäs tietysti olla ja petipaikkoja pitäs aika monta löytyä
     
  13. Teemu-88

    Teemu-88 Member

    Itse siirtynyt ihan Paljakan rinteiden juurelta, ei pitkästi ole matkaa ja yleensä hyvässä kunnossa reitti.
     
  14. Teemu-88

    Teemu-88 Member

    Itseä kiinnostaisi myös tuo Posion Freeride alue, onko vinkkejä kävijöiltä mihin auton ja kärryn jättäisi jos pyrkisi mahdollisimman lähelle ajomestaa?
     
  15. -mehukatti-

    -mehukatti- Alpha katti

    Bookingin kautta pellonpää nimellä pernussa hyvillä huudeilla pikkuinen mökki. Löytyy sauna ja 6 petipaikkaa. Ei mikkään timantti vaan siihe rahhaa ajjaa asiansa. Hyvin meni viimeviikolla pitkä vkl.
     
    vetkulilm tykkää tästä.
  16. vetkulilm

    vetkulilm -23 Freeride, -19 Iron dog 600R

    Paljakasta tulee vaan meleko pitkä matka kelkalla... Posion alueesta oli kyse
    Pääseekö kelkoilla suoraan mökiltä tuolle freeride alueelle?
     
  17. -mehukatti-

    -mehukatti- Alpha katti

    Moi pääsee joo. Joko järven yli reitin kautta tai sitte parisattaa metriä ja mettäautotielle ja siitä sähkölinjaa pitkin jotka on jo komiasti aluetta
     
    vetkulilm tykkää tästä.
  18. Jakelfin

    Jakelfin Nytro MtxT & RTX 136 -RX1 4100 -Titan Adventure

    Värjäri tykkää tästä.

Suosittele tätä sivua