Riksgränsen - Katterjokk - Björkliden - Abisko

Keskustelun 'Baana' on aloittanut käyttäjä Jani Sipola, 7/10/14.

  1. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    Niin ja vielä,

    Nyt pitää tajuta yksi homma! Ennenkin on Riksulla ollu vyöryvaara. Mutta silloin on ollu kyse lähinnä kevään kovien sateiden jälkeisistä olosuhteista. Silloin on pahimmat riskit ollu aina yksissä ja samoissa paikoissa. Ne kiertämällä on pärjänny aivan hyvin. Lisäksi muutamia pienempiä vyöryjä on ollu mahdollista laukassa sielä täällä. Itekki ollu parissa vyöryssä, mutta niistä selvittiin säikähdyksellä.

    Nyt tuo tilanne on aivan poikkeuksellinen. Kuten tuosta DooDoon postaamasta kuvasta näkyy, on nuo irtoavat lumet aivan järkyttäviä massoja. Nuiden sekaan joutuessa ei ole enää kysymys leikistä, vaan todellisesta tilanteesta jossa on vastakkain ihminen ja luonto ja tod.näk luonto vie voiton. Nuita vyöryjä voi lähteä nyt ihan joka paikassa.

    Ja jos liikuttekaan tuntureilla, ottakaa piipparit mukaan. Ei sillä, että se mitään auttais vyöryjen ehkäisyssä, mutta löytyypä raato nopiammin.

    Itelläki on jonkin verran tuosta alueesta kokemusta, joten ihan tuulesta en temmo juttuja. Nimimerkillä 36 reissua Riksulle takana.
     
    Viimeksi muokattu: 14/1/19
    Joske ja juketsu tykkäävät tästä.
  2. julli

    julli rmk

    ite kävin riksulla ajamassa pusikkoa koska siellä on lunta.


    Instagram Link
     
    jäsen z, Jakelfin, janzka ja 1 muu henkilö tykkäävät tästä.
  3. Jäpälä

    Jäpälä Well-Known Member

    Luonto karsii heikot ja tyhmät, varsinkin tyhmät.
     
    petes88, Hemikoo, janzka ja 4 muut tykkäävät tästä.
  4. lapiska

    lapiska Vipermcx/indy xc/lyne 650/yamaha 200cc

    Asenteessa ei varmasti ole ongelmaa eikä varmaa muillakaan tuolla liikkujilla. Rauhallisuus ja varovaisuus on aina mukana ja oli nytkin. Nuilla selvittiin säikähdyksellä. Onneksi. Doodoo viestillä oli tarkoitus varoittaa kaikkia. Hiljaakin olis voinu olla jos halunnu.
     
  5. arisal

    arisal Ski-Doo Summit T3 163" 2015

  6. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    Tuola linkissä kerrotaan Korsan alueen vyöryistä ja varoitellaan, että tuntureihin ei kannattaisi mennä muutamaan päivään. Olipa liikkeellä kävellen, hevosella tahi kelkalla. Alueella on nähty useita vyöryä. Vyöryherkkyyttä aletaan yleensä tarkastelemaan vasta tammikuun 17. päivä.
    Viranomaiset kehoittavat pysymään poissa rinteistä, joiden kaltevuus on yli 30-astetta.
     
  7. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    @lapiska loistava hommahan tuo on että jaoitte tiedon! Halusin vain puuttua tuohon menemiseen vähän kärkevästi, että kukaan kokematon ei ajattele että se on ok! Ne jotka tuntee alueen ja riskit tekee omat valintansa.
     
    lapiska tykkää tästä.
  8. pezq^

    pezq^ Nykyää Lynxejä

    Ja kyllä se riutta lopussa viepi senki heikon :p

    Erämaan oma valintajalostus.
     
  9. Northtopi

    Northtopi Khaos Slash -22

    Vielä Riksun alueen herkkyydestä elävä esimerkki viime lauantailta. Tuo laukesi juurikin puurajan yläpuolella olevasta kumpareesta. Läheltä piti!
     

    Lisätyt liitteet:

  10. jazzo

    jazzo BD3900RE -19

    Jos joku ei ole huomannut, niin tässä Baana osiossa etusivulla on kiinnitettynä allekirjoittaneen ja Clownin kirjoituksia ja linkkejä hyödylliseen lumiturvallisuuteen liittyvään materiaaliin.

    Kuten on todettu moneen kertaan, niin lyhyt ja yksinkertainen ohje nyt tuolla ajaville on, että pysytään törmiltä poissa.

    Ja näköyhteys kavereihin siellä pusikon pienemmilläkin kumpareilla. Ajetaan vaikka pareittain sopivalla välimatkalla hieman eri linjoja jne, jotta ei aiheuta yllätystä kaverille tai vältetään joutumasta samaan luisuun. Tai vuorotellen ja toinen seuraa toimintaa. Äkkiä sitä lunta kertyy nuppikuormallinen niskaan pienelläkin kumpareella jos paksu laatta irtoaa. Ja ne koivun risut ei sitä laattaa pidättele suht mitään jos iso siivu on irrotakseen. Iso puusto on eri asia.

    Pimeässä ajaminen luo myös oman vaaransa. Kun sitä sammunutta kelkkaa ja kaveria puoliksi sen alla ei heti paikallistakaan päivänvaloon verrattuna. Edes läheltä. Pysytään kartalla koko ajan siitä missä kaveri(t) liikkuu.

    Pitäkee hauskaa!
     
    Viimeksi muokattu: 14/1/19
    Jakelfin, janzka ja Prormkpolle tykkäävät tästä.
  11. Jmp2002

    Jmp2002 Khaos 2.6/155

    Kyllähän tuuli puhalsi puuterit perseelleen...
     
  12. jussi 77

    jussi 77 Well-Known Member

    Juu ei oo enään puuteria. on vaan kova kuori alla sitten pehmeetä 1m kun siittä läpi pääsee. Kivasti jää astinlaudoista kantaan.
     
  13. Pasaku

    Pasaku Member

    Meneekö reissu hukkaan jos vknlopuksi sinne menee?
     
  14. jussi 77

    jussi 77 Well-Known Member

    Se alkaa olemaan siinä ja siinä. Ei se hukkaan mene jos alhaalta vielä löytää ajamatonta jostain pienenkin alueen. Sitä lunta siellä on oikeasti todella pienellä alueella. Abiskossa ei oikeastaan vielä kannata mettään edes lähteä, torneoträsk on auki eli sinne toiselle puolelle on hankala päästä että oikeastaan se lumi alkaa björklidenin kohdalta riksuun päin mennessä. Siellä kun ite ajeltiin oli jälkiä sillä alueella aika paljon. Se on vähän nyt niin että kun oikein muualla ei pääse ajamaan niin käyttäjämäärä tuota aluetta kohden on aika iso.
     
  15. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    Tokihan sielä Torneträskin pohjoispuolella ei saa ajaa noin muutenkaan, joten son melkein sama onko järvi auki eli ei :D

    torne.JPG
     
  16. jussi 77

    jussi 77 Well-Known Member

    Katoppa vaan niin ei saakkaan! mulla oli väärää tietoa eli kun mulla on puhelimessa sellainen maastokartta ruotsi sovellus jonka pitäisi näyttää nuo kieltoalueet mutta tuota se ei näyttänyt! tuon ihan björklidenin pään se näyttää ja sitä seuraavan luonnonpuiston
     
  17. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    Joo,

    Sielä on sen luonnonpuisto johosta saa kuolemantuomion jos ajaa. Siis tuon rajoituksen länsipäässä. Se rajoittuu siihe kanjoniin. Tuo punaisella merkitty on aluetta jossa saa ajaa moottoroiduilla ajoneuvoilla vain reittiä pitkin.
     
  18. mappe

    mappe 153 HcEvo ja 443 foxi

    Mitäs se tuo vihreä ruudutettu alue on? Saako niillä alueilla ajaa näin yleisesti ku karttoja kattoo? @Jani Sipola
     
  19. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    Vihriät on luonnonsuojelualuetta. Eli ei ajoja.
     
  20. mappe

    mappe 153 HcEvo ja 443 foxi

    jaa hyvä se on kysyä ettei lipsahtele puiston puolelle:D kyllä jossaki tais lukeakki että naturreservat tai jotaki.
     

Suosittele tätä sivua