Parempi pilkkikelkka kairaan

Keskustelun 'Minkä kelkan ostaisin?' on aloittanut käyttäjä Jorma.Erä, 2/5/19.

  1. Jorma.Erä

    Jorma.Erä Well-Known Member

    Nykyinen kelkka on pienellä puhallinkoneella oleva touring, jossa on matalaharjainen puolipitkä telamatto. Ajelu painottuu pilkkimiseen isolla järvenselällä ja metsälammilla sekä muuhun hupiajeluun. Lähimmälle reitille pitää ylittää järvenselkä tai vaihtoehtoisesti ajella isojen soiden ja auraamattomien metsäautoteiden kautta. Molemmissa tapauksissa matkaa reitille tulee yli 15km. Ongelmana on ollut se, että kelkka on jumissa milloin järvellä sohjossa ja milloin läpipääsemättömässä umpihangessa. Tästä syystä taipaleelle ei oikein tule lähdettyä kuin hyvillä hangilla ja kausi jää lyhyeksi. Reitillä olisi kuitenkin mukava välillä pärräillä ja eipä se kelkan kaivaminen muutenkaan hääviä hommaa ole.

    Uusi kelkka saisi olla hinnaltaan luokkaa 5000-8000e. Merkeistä ja malleista olen katsellut esimerkiksi Lynx 49Rangeria, Commanderia, Ski-Doo Tundraa, Polaris 600 Voyageria ym. Riittääkö 600 kuution nelitahdissa teho ja (matalampi) maton harjakorkeus nostamaan kelkan esim. märästä lumesta tai järvellä sohjosta tai pääseekö sillä pehmeässä puuterissa etenemään? Kuinka iso käytännön ero on sitten tehokkaampiin kaksitahti nestekoneisiin? Nykyisessä kone ei jaksa pyörittää mattoa edes paksussa lumessa, vaan menee lapiohommiksi. Entä onko leveästä telamatosta jotain hyötyä hupiajossa vai kannattaako suosiolla ostaa kapeampi, mutta riittävän pitkällä ja korkealla harjalla?

    Pääosa ajeluista tehdään yksin, joten vaatimuksina kelekalle on siis hyvä etenemiskyky ja luotettavuus, jotta kairasta pääsee takaisinkin. Toisaalta kelkassa tarvisi olla kaksi jakkaraa. Myös hyvät säilytystilat tarakalla ja/tai penkin alla on plussaa, jotta ei tarvi kalavehkeille aina ahkiota. Paremmat peruutusominaisuudetkin olisi paikallaan, nykyisessä pakki kaivaa perän välittömästi kohti Kiinaa ellei alla ole oikein kovaksi tampattu ura. Hiljaisuuskaan ei olisi pahitteeksi, nykyistä pitää ajaa korvatulpat päässä. Näillä kriteereillä houkuttaa eniten 49 Ranger 600 ACE, mutta lieneekö sitten liian tehoton?
     
  2. pezq^

    pezq^ Nykyää Lynxejä

    Minusta noihin kriteereihin istus erinomaisesti extreme tundra. Unohda tuo 4t jos aiot syvässä lumessa ajella.
     
  3. Turskaa

    Turskaa Summitti

    Kyllä minäkin kallistuisin tuon extreme tundran tai 49 rangeriin. Minun mielestäni 600 etec ois paras nuihin sinun touhuihisi. Ei loppuis teho kesken siellä järvellä nimitäin se 600 ace on kyllä hirviän laiska ja painava, joten tuskin pitkälle pötkitään sohjossa.
     
  4. petes88

    petes88 Well-Known Member

    Commander tai 49ranger 600 etecillä olis nuilla kriteereillä oma valinta.. Ehkä ennemmin 49ranger etecillä, se jaksaa jo jauhaa telaa sielä sohjossakin ja kevyempi ajella kun commander ja aika hiljainen on käynti ääni eetecissäkin
     
  5. Salvelinus

    Salvelinus 49 Ranger 900T -23

    Itse pähkäilin lähes samojen kysymysten äärellä pari vuotta sitten. Puhku (550) Rangeri vaihtui 600 Voyageriin. Ei ole tarvinnut jäällä sohjossa kertaakaan kaivaa. Syvään umpiseen saisi olla pidempi matto, mutta kyllä tuollakin pääsee yllättävän hyvin. Olen ollut tosi tyytyväinen. Jos nyt jotain huonoa hakee, niin reitille pitäisi vaihtaa kaikki iskarit ja hitaassa raskaamman reen vedossa saisi olla keulalla kenno flektillä.
     
  6. petes88

    petes88 Well-Known Member

    Ja tohon yllä olevaan kommenttiin 49rangerissa on se flekti ja on se pitempi ja karkeampi tela taittoperällä että voipi vähän ummellakin pakitella mutta iskarit on yhtä paskat molemmissa mutta jo tuolla reitilläki ajelee siirtymät rauhassa ja rajotusten mukaan
     
  7. Jorma.Erä

    Jorma.Erä Well-Known Member

    Näyttää olevan selkeä yksimielisyys, että kapea ja pitkä tela korkealla harjalla sekä vähintään se 100 hepoa tehoa. Kyllä se vaikuttaisi tuohon Tundra ja 49 Ranger -linjaan kallistuvan, Voyagereita ei nestekoneella juuri ole käytettynä liikkeellä ainakaan näin kesän kynnyksellä. Lieneekö Tundra sitten kuinka kiikkerä ajettava, sukset on aika kapealla. Muuten kyllä asiallisen oloinen peli ja jonkin verran tarjontaa hintaluokkaan löytyy.

    Näillä tienoin nuoriso ajelee isokoneisia vuorikelkkoja ja kyllä niillä pääsee niin umpisessa kuin sohjossakin. Toki on vauhtiakin eri malliin kuin meikäläisen ajeluissa.
     
  8. pezq^

    pezq^ Nykyää Lynxejä

    Työn puolesta tarkkaillut sivusta jonkunverran noita vehkeitä tuola kairassa nii jostain syystä mitä tähän en osaa sanoa nii musta tundra on parempi peli etenemään pehmeässä ku rangeri, voi toki olla kuljettajakohtaisiaki ne erot mutta näin on omaan silmään näyttänyt.
    Rangeri nousee tosihuonosti lumenpäälle jos kaivautuu. Minusta myös lts keula on tundran etu maastoajossa jos näitä kahta vertaillaan.
     
  9. petes88

    petes88 Well-Known Member

    On varmaan extreme tundra parempi ummella entä ranger mutta kysyjällä on reittiajoa jossa tuubikeula ei oo oikein nautinto ja melko kiikkerä ajella tuo tundra ja hankala löytää extremeä kohtuu kilsoilla näitten takia en tundraa ekana suositellu.. Oma mielipide on että 49 on monikäyttöinen kelkka ja toimii varmasti nuilla vaatimuksilla hyvin..

    Tietenki jos on raskaita vetohommia paljon nii silloin kannattaa kääntyä commanderin puoleen
     
    pezq^ tykkää tästä.
  10. Jii.Pee

    Jii.Pee Kelkaton.

    Boondocker re tai ds. Nuilla kyllä hoituu pilkkihommat hyvin ja myös reitillä riittävän hyviä. Tai miksi ei vaikka skidoo freeride joko 146" tai 154". Tuollaisella pätkällä oltiin viime keväänä pilkillä. Kolme ukkoa, viikon varusteet ja pari ahkiota kulki tosi hyvin. Menee ummessa hyvin, reitillä hyvin ja hankikelillä kun laittaa raaputtimet.

    Jos ihan puhtaasti pilkkihommiin niin itse ostaisin riittävän tehokkaan 4t jollain 44-64mm telalla.
     
  11. Jorma.Erä

    Jorma.Erä Well-Known Member

    Mitä eroa näillä vuorikelkoilla on vaikka 49 Rangeriin? Päälle päin ihan samannäköisiä paitsi Rangerissa on tarakka. Vuorikelkoissa tuntuu olevan tarjontaa aika paljon, mutta eivät varmaan ole olleet missään kevyessä käytössä. Aikoinaan olen kyllä ajellut Forest Foxilla ja kyllä silläkin pysyi pystyssä, tuskin Tundra sitä kiikkerämpi voi olla.
     
  12. Porokone

    Porokone Well-Known Member

    Flekti. Ei nostele lämpöjä turrauksessa.
     
  13. pezq^

    pezq^ Nykyää Lynxejä

    Rangerisa myös taittoperä, vuoripelithä ei käytännössä etene pakilla pehmeässä mihinkää.

    Varmasti jos foxilla pärjänny nii pärjää tundrallaki, siihe vielä 250mm vuotsolaiset nii ole ku painelee kaasua.
     
  14. Jorma.Erä

    Jorma.Erä Well-Known Member

    On siinä Rangerissa sitten selkeät edut, taittoperä on just niitä ominaisuuksia mitä tuon oman kelkan kanssa kaipaa ja ajelu on nimenomaan hiljaista turrausta. Pitää laittaa Rangerit ja Tundrat seurantaan ensi talvea varten.
     
    Rautane, petes88 ja pezq^ tykkäävät tästä.
  15. Jii.Pee

    Jii.Pee Kelkaton.

    Kirjoitit että reitilläkin olisi tarkoitus ajaa niin freeridessä olis hyvät iskarit. Väitän ettei tuo ihan helpolla lämpöjä nostele. Mulla 146" bd ei nostellu lämpöjä vaikka ei ollut raaputtimia ja kovalla ajeli. Et tainnut kirjoittaa että tarvii isoa painavaa rekeä vetää. Siihen nuo ei tietenkään parhaita ole vaikka aika paljon poromiehet summiteilla kiskoo. Pakilla ei tosiaan pehmeässä liiku kuin sen verran mitä kelkkaa irroitellessa tarvii. Monet sukset on sellaisia että kampeaa pystyyn ankkureiksi kun suksen perä ei nouse yhtään. Eri suksi auttaa jonkin verran. Nuillahan on mahtava ajella pehmessä lumessa ja myös reitillä. Mitä pahempi keli niin sitä parempi. Oli meillä yhdellä pilkki reissulla joku melko uusi 600etec skidoo leveällä telalla ja vaihteilla. Ihan hyvin sekin kulki mutta jos pitäis itelle valita kelkka millä kaikki ajot ajaa niin ottaisin mielummin vaikka freeriden kun silläkin hoituu pilkkireissut tosi hyvin.
     
  16. Jorma.Erä

    Jorma.Erä Well-Known Member

    Freeride ja muut vuorikelkat on varmasti etenemiskykyisiä pelejä, mutta niistä puuttuu sitten tuulilasit, tarakat, taittoperät ja muut. Pahimmillaan osa on pelkällä narukäynnistyksellä. Toki niihin saa lisävarusteena kaikenlaista, mutta sitten äkkiä kertyy hintaa käytetylle.
    Yamahan uusi Transporter 600 on muuten myös kiinnostavan näköinen peli, mutta ei niitä tietenkään vielä ole käytettynä. Siinä olisi myös kaikki tarvittava: korkea tuulilasi, pitkä tela korkealla harjalla, tehokas kone, iso tarakka.
     
    Jii.Pee, Rautane, Zombie ja 3 muut tykkäävät tästä.
  17. tmylsy

    tmylsy Well-Known Member

    Vuokravoyagerilla, puhku tundralla ja rex2 49rangerilla on tullu ajettua ja noilla kriteereillä ottaisin joka päivä rangerin. Voyagerissa 44 lappu, tundra polvi penkillä kaira tarakalla ajeluun vähän liian marginaalilaite. Rangeri etenee oikeasti sellaisiin paikkoihin mistä itekki yllätty. Tarjontaa myös löytyy paremmin kuin kahdesta edellämainitusta.
    Kunhan et ykköskoppaiseen sotkeennu. Ja etec sinun ajoilla niikö on sanottuki.
     
  18. petes88

    petes88 Well-Known Member

    Joo tosin tarkennuksena että itekki tarkoitin 49 rangeria vuodesta 2015 eteenpäin ei sitä ekaa mallia
     
  19. FFoxi

    FFoxi X-trim & 5900 LTS

    49 ST Ranger 900 Ace on loistava yleiskelkka. Etenee huomattavasti paremmin kuin vastaava Ace Tundra. Reitilläkin alusta kantaa hyvin sen mitä näin pitkä kelkka tarvii.

    Jos kelkkailulta ei haeta urheilullisuutta on 49 Rangerit parhaita vaihtoehtoja mitä on tarjolla.
     
    Viimeksi muokattu: 8/5/19
    tmylsy tykkää tästä.
  20. pezq^

    pezq^ Nykyää Lynxejä

    Joo ainaki lapioijesa tulee urheilua.
     

Suosittele tätä sivua