Ukkohalla-Paljakka

Keskustelun 'Baana' on aloittanut käyttäjä santtu, 24/10/11.

  1. Kojontti

    Kojontti 600R RE, x-rs pessimisti-evo

    Askan lenkki, eli se pohjoispuolen kierros on vissiinkin vielä ihan luomua. Puolangalta Vaalaan, se läntisempi vaihtoehto, ei taida olla oikein minkään lanauksen piirissä. Itäisempi linja Vaalaan on melko patilla ainakin Puolangan päästä ellei viime viikonlopun jälkeen lana ole kulkenut siellä. Hyviä reittejä sinänsä kaikki.

    Ja Vääränsärkät on ajettu.
     
  2. Hemikoo

    Hemikoo Sidewinder xtx se 137", SXR 700

    Kyllä sulla aika kultaa muistot, 90-luvulla Hyryn pätkän sikapattia ei pysty löytymään tuolta enää, ei niin terävää pattia olekaan ja niin kapeaa ränniä enää mistään, olihan se aikaa CS340:llä paukutella menemään ja lähes joka montun pohjassa alusta pohjasi vaan kesti se monet tuhannet sitä rääkkiä :D mutta tietääpähän ottaa jonkin muun suunnan puolikuntoisena Lauantaina kuin Hyrynsalmi, ehkäpä se ois Sumin reissu edessä :) (saaneeko miten polttoaineita Hossan lenkiltä?)
    Niin sehän on vuosia ollut sellainen salattu jalokivi tuo Moisiovaaran pätkä ja kiitoksia teille jotka kävitte urakoimassa siellä ja komia vintage lyne Vaarilla ilmeisesti ajossa:cool:. Se kyseinen pätkähän on sellainen että toiset ei tykkää yhtään ja toiset kuin hullu puurosta, itse joutuu ajamaan sen silleen puolikaasulla jos ei meinaa käydä Vuokista hakemassa bensaa varsinkin raskaammalla kelillä.
    Ois kyllä kova sana ura sinne Vuokin kaupalle vaan montakohan vuotta siellä vielä palvelua on :(.
     
  3. vaari55

    vaari55 Well-Known Member

    Hossanlenkillä polttoainetta saa Martlnselkosen eräkeskuksesta, hossasta ja Piispajärven kyläkaupasta jossa korttiautomaatti.
    Että eikun ajamaan.
     
  4. Skippa

    Skippa Lynx rave re 850 -20

    Tuo moision lenkki on kyllä makeaa pätkä, siinä pääsee jo iskareitakin ajamaan lämpimäksi. Ajele hemikoo vain vuokissa mutkin niin tulee käytettyä vielä olemassa olevia palveluita. Ja muutkin kulkijat. On ajettu reitiltä järven rantoja pitkin sillalle ja siltaa pitkin yli. Sit takasin jäälle ja uimarannan kohdalta noustu maille. Siitä sitten enää lyhyesti tietä myöten kaupalle. Eikä varmasti pahastu kukaan vaikka ajaisi siltaa myöten kuhmontielle ja siitä kaupalle.
     
  5. T.H

    T.H Member

    Onkohan tarkoitus tälletalvea vielä lanata puolangan kirkonkylä- paljakka , ja kk- Saarijärven kautta paljakkaan? NuorIsiolla alkaa olla motivaatio melkovähissä opetella lajin hienouksia kun reitit ihan paskana, sama mihin suuntaan lähtee.
     
    mjuvis tykkää tästä.
  6. vaari55

    vaari55 Well-Known Member

    Tulkaa Suomusalmelle.
    Kun eilen kävin Hossassa jos joku parempaa vaatii pitää lopettaa kelkkailu.
     
    mjuvis tykkää tästä.
  7. mjuvis

    mjuvis Well-Known Member

    Suomussalmea kehuttu kovasti. Täytyy sinne haalautua seuraavaksi itsekkin. Tänään kierrettiin Kajaanista Paltamon kautta paljakkaan ja kierros siellä. On kyllä semmosessa kunnossa ettei ole missään kunnossa. Käsittämätöntä että ei reittejä hoideta tällä välillä. Paljakassa lähti lainattu jälki kohti ukkohallaa. Liekö minne mennyt. Suomussalmelle? ;)
     
    Skippa tykkää tästä.
  8. AJM

    AJM Member

    Itse kiersin tänään Paltamo-Kivesvaara-Saarijärvi-Puolanka-Kotala-Paljakka-Paltamo. Täytyy kyllä sanoa, että Saarijärvelle asti oli aivan loistokunnossa. Eikä kyllä loppupätkäkään ollut mitenkään huonoa, mutta mikä sopii toiselle, ei välttämättä käy toiselle.. Mielestäni tänä talvena on lana liikkunut kyllä kohtuu tiheään tahtiin näillä alueilla. Yksi syy, miksi joissain kohti pääsee polku kehnoksi, mahtaa löytyä meistä käyttäjistä. Näillä lumisateilla kun tehdään se kelkan mentävä ura siihen, niin hankala siinä hetken perästä enää koittaa reittiä leventää ja näin pääsee reitin kunto nopeasti huonoksi. Toki minua itseäni ei hirvitä suksea ummen puolella roikottaa, mutta se monesti vaatii vähän nopeuden laskemista ja silloin ehkä ei tule nautittua koko rahan edestä. Ehkä on vähän itsekkäästi ajateltu, mutta en välttämättä ole ainut, joka näin toimii..;) Tällä ei nyt ole tarkoitus kenenkään mieltä pahoittaa, mutta hiukan ehkä lanamiestä puolustaa. :)
     
    Nipademu, Skippa, Hemikoo ja 2 muut tykkäävät tästä.
  9. Kojontti

    Kojontti 600R RE, x-rs pessimisti-evo

    Ja kun tuota uutta lunta pukkaa het reilulla kädellä koko ajan niin hetkessä menee patille. Pari viikkoa sitten ajettiin muutamaa päivää aiemmin lanattua reittiä, vaan kun oli ollut kova lumisade niin ei sitä kyllä mistään huomannut että lanaus oli tehty. @Höyläri n jälki kyllä kestää tarkastelun, mutta ei hänkään luonnonvoimille mitään voi rajallisella budjetilla.
     
    Nipademu ja AJM tykkäävät tästä.
  10. Hemikoo

    Hemikoo Sidewinder xtx se 137", SXR 700

    En tiedä luinko väärin vai tajusinko väärin, itselläni vauhti nousee ja nautinto kasvaa jos pääsee kunnolla ajouran sivuun toista suksea näyttämään ettei ole 30cm sivupenkkaa odottamassa :)
    Lunta on oikeasti tullut niin kauheat määrät ettei urat voi pysyä kunnossa ja yhden kunnon märän lumisateen tehnyt talveen joka ei lanauksia pelasta, ihan ryyniä ainakin pohjilla tuo lumi :(.
    Kyllä v1tuttaa kuin hampaatonta oravaa kun ukko ei oo kunnossa ja kelkkakin odottaa osia ja tämmöset ihannelumet.
     
    Vesukka ja AJM tykkäävät tästä.
  11. T.H

    T.H Member

    Joo , viimeksi tuli tosiaan sitä lunta ihan reilusti lanauksen jälkeen. Ja oli urat vähän hukassakin. Ei meitä kiinosta mitään moottori tietä ajella, ja vauhdit on kyllä vähintäänkin kohtuullisen rauhalliset. Toisella kelkalla ajellaan kahdestaan ja toista kuskaa 15v aloitteleva kelkkailija. Justiin käytiin pikku mutka tuossa ajelemassa Saarijärven suunnalla ja koitettiin levennellä reittiä kun yhden kelkann levyinen ura menee tällä hetkellä...Lanaus jäljessä ei todellakaan ole mitään moitittavaa mutta kyllä tuo lanaus toiminta on keskittynyt paljakka- paltamo- ukkohalla alueelle. Se tietysti rajoittaa toimintaa jos rahaa ei ole.
     
    Kojontti tykkää tästä.
  12. AJM

    AJM Member

    Ymmärsit varmasti oikein, minä ilmaisin itseäni väärin.. :rolleyes: Totta on, että tuo mainitsemasi ajotyyli on hyväksi ja nopeaksi havaittu. Olen myös käynyt ihan sillä töin ajamassa, että levitän uraa ja silloin on telakin ummella. Tätä ajoin takaa, mutta en sitä saanut tekstiksi asti tuotettua. :)
     
    Hemikoo tykkää tästä.
  13. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Juuri saamani tiedon mukaan...

    Kuukauden kerkes olla alue auki ja ekat perseilyt ilmi.
    Autolla ajettu Petäjälahteen ja siitä kelkalla Hallantietä pitkin alueelle.
    Tieosuuskunta käärmeissään, kunta joutuu aukaisemaan sen isolla kalustolla.
    Arvatkaapa vaan mistä budjetistä tää otetaan ja mihin tää vaikuttaa...

    Alkaa pientä antipatiaa tulla umpisenajelijoita kohtaan.
     
  14. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Ehkä tää on kuitenkin näitä synnytyskipuja.
    Ukkohallasta tietty pääsee, mutta kokeillaan, jos saatais Pykälikkömännikön pätkä osaksi käyttöön, ni matka lyhenis vähän.
     
  15. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Tämän hetken ratkaisu on, että kunta auraa Petäjälahden kääntöpaikkaa isommaksi ja myös Karankavaaran liittymä aurataan auki. Kunta auraa myös Hallantietä tämän loppukauden tarpeen mukaan.
    Toivottavasti näillä pärjätään, vaikkei tämä optimiratkaisu ole.
     
    Viimeksi muokattu: 23/2/22
  16. Rusty

    Rusty Well-Known Member

    Missä kohtaa on Petäjälahden kääntöpaikka ja Karankalahden liittymä?
     
  17. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Yritän saada tuosta virallisen kartan ja opasteen, mutta Petäjälahti on Hallantiellä, mihin yleinen tie päättyy.
    Tästä eteenpäin juuri ennenkuin reitti menee hallantien yli, on Karankavaaran liittymä oikealle. Tämä liittymä avataan myös isommaksi.
     
  18. Rusty

    Rusty Well-Known Member

    Jep ok, kartasta ja vähän muutenkin tuttua seutua. Tuota kääntöpaikkaa en hoksi eikä tuo Karankalahti...mutta Iso ja pieni Karankavaara ja sinne menevä tie kyllä.
     
  19. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Kävin paikat kurkkaamassa ja kyllä ne vaan ankean hankalia ovat.
    Karankavaaran liittymässä parille autolle tila, mutta sen jälkeen kääntyminen on todnäk hankalaa.

    Petäjälahden kohdilla, eli yleisen tien päättyessä on muutamalle autolle tila ja siitä tietä pitkin nätisti.

    Näillä tiedoilla ite jättäisin Hallantien viereen parkkiin ja riippusillan kyltiltä reitille.

    Tuo Karankalahti oli minun aivopieru, kun Karankavaaraa tarkoitin.
     
  20. -P-

    -P- Nytro XTX TTX

    Tuossa karttakuva, kursorin kohdalla on kääntöpaikka, jossa tehty hiukan lisää tilaa Kivikankaan suuntaan vievän tien alkuun.


    IMG_20220223_133650.jpg


    Edit: Juttelin just kunnan teknisen johtajan kanssa vaihtoehdosta parkkeerata virallisesti Hallantien varteen ja lähteä reitille Riippusillan suuntaan. Reitti tulee tästä kohti menemään tien yli joka tapauksessa, niin olisi kaikkein fiksuin ratkaisu.

    Laitan vielä tarkemmin karttaa, jos toteutuu.

    Edit2: Samalla saatais ehkä se pätkä takas huollon piiriin ja käyttökuntoon :p
     
    Viimeksi muokattu: 23/2/22
    Rusty tykkää tästä.

Suosittele tätä sivua