Bull'it Proof / kaikki elokuvat nähtävillä - vieläkö muistat nämä?

Keskustelun 'Uutisia - Kuvia - Videoita - Juttuja' on aloittanut käyttäjä Jani Sipola, 30/9/22.

  1. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    merracing.JPG


    Vieläkö muistat nämä? Nimittäin MER Racingin Bull'it Proof -leffat? MER Racing oli melkoisessa edelläkävijän asemassa Suomessa, mitä tulee kelkkailun videointiin. Pääasiassa Karvialta ponnistanut ryhmä julkaisi neljä "elokuvaa", joista pari ihan DVD-muodossa.

    Näitä katsellessa huomaa, kuinka aika on muuttanut ihmisten tapaa kuluttaa viihdettä. Nämä leffat ovat kestoltaan 30-50 minuuttia. Muistan, kun nuita aikanaan katseltiin, niin ainoa vika oli se, että ne loppuivat kesken. Nykyään ihmisten kärsivällisyys riittää juuri ja juuri 15 sekunnin Tiktok-videon katseluun.
    Tuntuu siltä, ettei ainakaan aivot pistä pahakseen, jos laskee hetkeksi luurin kädestä, istuu sohvalle ja nauttii suomalaista kelkkailun historiaa pala kerrallaan.

    Kelkkalehti.comilla oli oma osansa näiden leffojen synnyssä. Toni ja Juha olivat yksiä tämän foorumin ensimmäisistä käyttäjistä. Olimme myös tukemassa elokuvien tekoa, mukana kuvaamassa ja välillä jopa ajamassa. Paljon on muistoja näiden elokuvien teosta. Osaa ei ehkä kehtaa ääneen edes kertoa, osa näkyy tuolla filmeissä. Mahtavia hommia tehtiin. Esimerkkinä Taivalvaaran hillclimbit, olipahan kerrassaan mukava tapahtuma. Mutta näitäkään hommia ei olisi tehty ilman tämän foorumin käyttäjien tukea.

    Tässä leffat ykkösestä neloseen.

    Osa 1. Ilmestymisvuosi 2007.



    Osa 2. Ilmestymisvuosi 2008.



    Osa 3. Ilmestymisvuosi 2009.



    Osa 4. Ilmestymisvuosi 2010. Tämä on oma hlökohtainen suosikkini. MER-porukan Jaska kommentoi tätä leffaa näin: "Kyseessä ei ole pelkästään paras kelkkaleffa koskaan; kyseessä on paras ELOKUVA, jota on koskaan tehty." :D

     
    Viimeksi muokattu: 30/9/22
    Golfster, Ässä ja Seiti tykkäävät tästä.
  2. Fiiberi

    Fiiberi Wintage Weikko

    Nämä ne oli sankariaikoja.
     
    Jani Sipola tykkää tästä.
  3. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    mermainos.JPG
     
  4. jiipee-

    jiipee- Well-Known Member

    Ai saateri, täytyypä viikonloppuna verestellä vanhoja vilimejä ja kaivaa kaapin perältä bullit proof lippapipo esile. Ei taija uusia ennää saaha?:D
     
    Jani Sipola tykkää tästä.
  5. Mika_R

    Mika_R Klonks rave enduro 600r -24, Yamaha RS Vector -06

    Multa löytyy vielä Bull't Proof "fani" huppari:D
     
    petes88 ja Jani Sipola tykkäävät tästä.
  6. petes88

    petes88 Well-Known Member

    Mulla kans ja löytyy edelleen ja sopii päällekkin vielä:D

    20220930_152155.jpg
     
  7. J.I.J.

    J.I.J. BD3700RE 3900GL REV X-RS

    20220930_152351.jpg
    Joskus hommasin nämä videot. Vois katsoa uudestaan joku päivä.
     
    teme-, Mika_R, Jani Sipola ja 1 muu henkilö tykkäävät tästä.
  8. teme-

    teme- Well-Known Member

    Kyllähän nämä tuli aikanaan katottua ja moneen kertaan.
     
  9. CEERIKSEN

    CEERIKSEN Polaris IQ600R -13, Pro-x 600 -02, Skandic -84

    Kyllähän se nuorena tyttönä oli kultaakin kalliimpaa, kun isi osti kelekkamessuilta Bip 1 dvd ja siihen pipo kylkeen! Olihan sitä maireaa poikaa sonnipipo päässä.
     
    teme-, Murre ja Mika_R tykkäävät tästä.

Suosittele tätä sivua