Mikäli olen oikein tulkinnut vanhakantaiset toteamat Lapin rajasta, niin historiallisen tiedon mukaan varsinainen Lapin ja Lannan raja on sijainnut Pyhätunturilla, Pelkosenniemellä.. Eli summa summarum.. En tiedä, kuinka kauan aikaa sitten ja missä tämmöinen raja on sovittu, mutta meikäläiselle Lappi alkaa tuosta historiankin tunnustamasta kohdasta. Ja paha kyllä, viimevuosina on näyttänyt siltä, että myös oikean talven raja on siisrtynyt tuolle samalle linjalle.. Jopa ylemmäs. :'(
Se on suhteellinen käsite. Asuessani ennen Rovaniemellä lappi oli Saariselän takana. Nyt kun etelästä lomareissulle pohjoiseen pääse joskus harvoin, tuntuu Kemissä paita aukeavan ja henkikin kulkee paremmin ja tuntuu et kotona ollaan taas. Nimittäin jos on sieltä syntysin, voidaan todeta että mies voi lähteä lapista, mutta lappi ei lähde miehestä. Maantieteellinen raja on turisteja varten, notta tietävät missä ekat eurot tarvii törsätä, kaikki muu on jokaisen oman pusakan sisällä.. :'(
Moukka puhui asiaa. Minustahan Lappi alkaa napapiiriltä, mutta Rovaniemi, tai ainakin sen vanhan kaupungin alue, voidaan ottaa mukaan niin lapistakin löytyy yks kaupunki. Ja minusta Rovaniemessä on jotain lappilaishenkistä. Ehkä se ansiokas turistien rahojen viemisen meininki Vaihdokiksi voitais antaa vaikka Pellon napapiirin pohjoispuoliset osat, jotka maisemiltaankin näyttää ihan Pohjois-Pohjanmaalta. Alunperinhän Lapin maakunta käsitti Enontekiön, Muonion, Utsjoen, Inarin, Kittilän, Sodankylän, Savukosken ja Pelkosenniemen kunnat. Tätähän jakoa mieki kannattaisin, mutta tuon mukaan miekään kolarilaisena en olis Lapista ja miehän olen ;D
Vastasin äänestykseen että Rovaniemi... Mutta vähän aikaa mietittyäni tulin järkiini... Ei se vielä Rovaniemeltä ala...Rovaniemi on vain turistien Lappi. Ehkäpä Sodankylästä alkaa se oikea Lappi?
Kemijärvi on muuten suomen pohjoisin kaupunki, vai joko tämä pyyhittiin kartalta? Kovasti yrittävät ainaki kunnanisät...
Torniosta kun vetäisee viivan Kuusamoon, niin siitä ylöspäin. Siellä on lunta ja poroja. Taitaa Syötteen alue mahtua juuri tuon viivan yläpuolelle.
Höpöhöpö, ei se Syöte oo missään Lapissa... Lappi alkaa Kaunispäältä, tokasi kerran yks savukoskelainen.
Puhut asiaa Tuo Kemijärvi jotenki jää mulla aina mieltämättä kaupungiksi, mutta kaupunkihan se siltikki on. Minusta Kemijärvi on jotenki Sodankylän oloinen paikka, vaikka en sielä ole ikinä käynykkään. Rovajärvellä kyllä joskus muistaakseni.. Johtuisko tuo vaikka siittä ko asukasmäärä kai pyörii jotakuinkin samoissa.
Tornion lahja suomen alppihiihdolle (kalle palander) sano jossain haastattelussa että kävi lapsena usein lapissa laskettelemassa, että sieltä se ei kuitenkaan ilmeisesti vielä ala.
No tästä viimeviikon testisessioiden jälkimainingeissa toimittaja Sipola tiesi kertoa, että Kemijärven "kaupungissa" asuu huomattavasti Sodankylää vähemmän ihmisiä.
Raattama-tepasto-pokka-vuotso akselin kohalta yköspäin se alkaa. tai ku ajat kittilän kunnan ja enontekiön rajan yli niin eron huomaa. Sitä en kuiten ymmärrä ku joku sannoo että oulusta..? jep jep..
Eiköhän se ala täältä Rovaniemeltä. Kun täällä on kuitenkin aivan vastavaa maastoa kuin Sodankylän korkeuksilla eli se ei ainakaan ole syy että Rovaniemi ei kuuluisi Lappiin. Eli mitä Fearles näkee syyksi siihen ettei Rollo kuulusi Lappiin, käyhän niitä turisteja muuallakin kuin täälä.
En mielestäni ole missään vaiheessa väittänyt että turisteja ei kävisi muualla kuin Rovaniemellä. Enkä tarkoittanu asiaa sillä tavalla että Rovaniemi ei voi olla Lappia sen takia kun siellä on turisteja ??? Rovaniemi ei vain ole minun mielestä vielä Lappia vaikka täällä olisi kuinka samanlaista maastoa kuin Sodankylässä. Ja niinkuin tässä kysyttiin että mistä Lappi ALKAA, eli kun Sodankylästä lähtee pohjoseen käsin niin kyllä alkaa maisemat muuttua aika nopeastikkin.
Merilappi on minusta vähin outo sana, kuten vaikkapa mopoauto. Eihän nuo ole oikein kumpaakaan. Lapilla ei ole minusta ollu merirajaa yli 60 vuoteen
Kyllähän se vanha kunnon "Lapin ja lannan raja" määrittelee mistä lappi alkaa. En löytänyt tarkempaa tietoa missä se kulkee, mutta sodankylän nurkilla se ilmeisti kiertää unarinjärven eteläpuolta, menee jostain pyhälle ja kulkee pelkosenniemen kunnan etelärajaa. Kertokaa ihmeessä jos jollain on tarkempaa tietoa EDIT: http://www.lakelapland.fi/files/20070526132927.jpg tuommonen vanha kartta löyty