Vs: Varkauden ympäristö nyt alkas oleen kelkka taas kunnossa..mitenkäs varkauden reittien jää tilanne??uskaltaako puurtilasta ajaa vielä väylän yli että pääsee reitille?
Vs: Varkauden ympäristö Ei välttämättä kannata aina noihin ajettuihin jälkiinkään luottaa, vastahan oli warkauden lehdessä, että joku oli uinut Komminselällä kun oli kävellyt kelkan jälkeä pitkin. Toki kyllähän se menee ainakin niin pitkään kun vauhtia riittää.. :
Vs: Varkauden ympäristö No komminselällä on ihan eri asia kun virtaa ja ei siitä tarvitse ajaakkaan jos menee puurtilasta varkauden reitille. Etenkin komminsillan alla ja lähettyvillä ei ole turvallista liikkua edes aivan rannassa. Onhan tuossa jotkut jälet väylän ylikin, mutta ajelkoot jokainen omalla vastuulla. Messualueen sillan alikin menee ajo jäljet, mutta siinä luulisi jo käveliän näkevän kun jäät puuttuu kokonaan.
Vs: Varkauden ympäristö Kannattaa kuitenkin muistaa, että se sama vesimäärä virtaa siellä Timonselällä kuin Komminselälläkin. En ole tänä vuonna ajanut ko. reittiä, mutta muistan kun joskus tuli ajettua, kulki reitti Sinikonniemen päässä väylän yli paikoilta josta virtaus sulattaa jäät keväällä melkeinpä ensimmäisenä.
Vs: Varkauden ympäristö Osa jäljistä kaartaa heti sinikonniemen kärjestä kohti reittiä, mutta turvallinen väylän ylitys menee vähän etempää. Kannattaa seurata leveimpiä jälkiä.
Vs: Varkauden ympäristö mutta siis uskaltaako tuosta puurtilansillan vierestä ajaa väylän yli vielä??että pääsis vaikka tankkaamaan siihen savontien kylmä asemalle??
Vs: Varkauden ympäristö En suosittele kyllä ajamaan tuosta yli. Kyllä siitä pääsee, mutta toivo ettei kelkka pysähdy keskelle...
Vs: Varkauden ympäristö kyllä siitä 2viikkoa sitten vielä uskalti ajaa mutta nyt ei taida uskaltaa..täytynee kiertää reittiä pitkin
Vs: Varkauden ympäristö Ette muuten usko, mutta tamppari on liikkunut Varkaudessa. Oli ainakin Luttilassa menny tien yli ja ajeli äsken vitostien vieressä kelkkareitillä Leppävirran suuntaan.
Vs: Varkauden ympäristö Oikeassa olet... EI USKOTA! Minkähänlainen tamppari täällä edes mahtus tuonne kelkkaurille? Ettei olis kuitenkin ollut joku latujuttu? Edit: joku siellä on myllännyt - pakko pitää huomenna vapaapäivä ja lähteä katsomaan ihan paikan päälle!
Vs: Varkauden ympäristö Olihan sitä tampattu vähän matkaa Leppävirralle päin. Kivasti on se putkityömaa katkassu reitin, ilman minkäänlaisia varoitusmerkkejä. Kohta taas lehdissä kirjoitellaan latupohjia pitkin ajosta, kun kaikki arpoo mistä pääsis kiertämään. Leppävirralta Kuopioon päin oli myös tampattu pätkä ennen ekaa jääpätkää.
Vs: Varkauden ympäristö Olipas kiva keli ajella, ja voisi melkein sanoa että Varkaus-Leppävirta oli "melkein ajettava", poislukien putkihässäkkä. Vähän aikaa sai arpoa, mutta luonnollisestihan se putkien ylitys on järjestetty hiihtoladulle, EI kelkkauralle... Eli pakko vähän pyyhkästä latupohjaa pitkin että pääsee kiertämään ja aika satuttamista sittenkin... vai olisko pitänyt pyyhkästä vaan vauhdilla yli? Jaksaskohan kirjotella Haapalalle... Niin ja pyöräteillehän ne reitit ei mene (Haapala tarkisti asian netistä!), varsinkaan nyt kun on jollain koneella ne oikein tuotu pyörätielle
Vs: Varkauden ympäristö Pitää huomenna mennä katsastamaan tuo varkauden reitti ja josko sitä pitkälahdelle asti pääsis. Tänään tuli pyörähdettyä kangaslammilla, niin reitillähän rupee olemaan jo pattia. Oikeen huvitti kun tasaselle tienpohjallekkin on noussu yli metrin patikko. Kiva sitä oli kuiteskin hypyttää... ;D
Vs: Varkauden ympäristö Joo, ei yhtään ollut kivaa semmonen metrinen patti -> lähden huomen aamulla yrittämään lanausta... Tosin haken ura oli ainakin vielä tänään kohtalaisen pehmeä, niin se vähän helpotti. Ei varmaankaan vielä ollut kauheasti ollut viime lumien jälkeen ollut ajajia. Laivaväylän ylikään ei ollut yhtään jälkeä, oli melkosta huudatusta tuikata siitä! (ei välttämättä sitten paras mahdollinen kohta, mutta kun tänään tulin Varkauteen niin jäljet meni jonnekin kohtuu kauas Leppävirran suuntaan, että pakko siitä oli vaan tuikata about "perinteisestä kohtaa"...) Jokuhan täällä taisi kai tuosta jo mainitakin... en ymmärtänyt kun joka talvi siitä on mennyt jälkeä vaikka kuin, mutta nyt oli ihan umpista. Eli harvakseltaan on Portista asti Haken urille menty... Niin tuossa putken ylityksessä muuten, jos Miikakin olet huomenna menossa, niin siinä pitää kääntyä vähän niinkun takasin päin (oikealle) kun tulee ne putket näkyviin, siinä on sitten latu vähän matkan päästä josta voi ylittää ja sitten varovasti hinkata noiden putkien reunaa pitkin. Se ura kun tulee tuohon putkille niin siinä helposti vaan jatkaa eteenpäin. En tosin ole ihan varma pääsiskö sieltäkin jostain, tänään siellä oli noita koneita niin käännyin takas...
Vs: Varkauden ympäristö Oon ajanu siitä ohi kun ne putket tuli siihen. Ei ne ole ollu siinä kun ehkä 3-4 viikkoa. Silloin meni jälki putken viertä pitkin, mutta voihan sitä ajaa sen pätkän vaikka latua pitkin jos siellä on jotain edessä. 2 kertaa ollaan ajettu tuo jäppilän reittikin että kannattaa käydä katsastamassa. Paskaoja on siellä umpijäässä että sitä ei tarvii pelätä, mutta lunta siellä on... ;D
Vs: Varkauden ympäristö Ihan hullua hommaa tuo lanaaminen tässä vaiheessa! Tästä lähtiin otan suklaapatukoita mukaan ja heitän aina lanamiehelle jos kohalle sattuu Ja pieni, tai aika isokin pyyntö, että koitettas niitä uria levittää kelkoilla - tuolla telamönkijällä lanaperässä se on paikotellen vaikeaa, eikä tarvii paljon lipsahtaa niin saa kaivaa ja vinssailla ja vaikka mitä... (kohtuu raskas yksikseen nostella sitä lanaakin) Niin ja kiitos avusta niille jotka kohdalle sattu. Paljon ei saatu tänään vielä lanattua ja pattikin alkaa olla niin isoa, että ei ihan yhdellä eikä kahdellakaan ajolla meinaa tasottua. Sit kun vielä jäät on mitä on, siellä soossissa meinaa olla jumissa jo ilman lanaakin. No jospa ne nyt vähän painus tai jotain kun tuli viimein lämpöä... kunhan ei liikaa pitele lämmintä
Vs: Varkauden ympäristö Kuopiossa tuli käytyä ja paikoin oli lanattua ja paikoin pattia mutta hyvä oli ajaa. Takaisin tultiin vehmersalmen ja konnuslahden kautta. Omakelkka tosin tuli konnuslahdelta kärrin kyydissä kun ilmeisesti ketjunkiristi sano sopimuksen irti. Eipäs ollutkaan ketjussa vikaa
Vs: Varkauden ympäristö Haken reittiä levitetty parina päivänä palkkilanan kanssa, toivottavasti myös innokkaimmat kuskit antavat reitin hieman kovettua tulevien yöpakkasten aikaan. Levitttäkää myös jää osuuksia, saadaan oikea lanakin mahd. ensi viikolla patteja vuolemaan... Pidetään reitti leveänä tästä eteenpäin, jälkikäteen levitys on aika työlästä tälläisen "kunnon talven" aikaan.
Vs: Varkauden ympäristö levitin tänään melkein juoksuvauhtia varkaus-leppävirta reittiä edestakaisin!! jos malttia niin muutkin vois autella!!!!