Vs: Päijät-hämeen seutu Tällä on näemmä kyselty jo aikaisemminkin tätä tuloksetta, mutta yritänpä minäkin Eli onko kellään tietoa Sysmän moottorikelkkakerhon yhteystiedoista, alueen reittikartoista ja mahdollisista vierailu/päiväluvista? Googlella selvisi sen verran, että organisaation nimi on Sysmän Moottorikelkkailijat ry. ja heillä on ilmoitustaulu (tai ainakin joskus ollut) Sysmän Autoservisin pihassa. Ajattelin viikonloppuna käydä vähän ajamassa metsään jälkeä polttopuiden hakua varten, niin kun kerta kelkan mökille mukaansa ottaa, niin voisi samalla reissulla tehdä pienen lenkin ihan uraakin pitkin, kun muistaakseni sellainen tuolta Uurajärven poikki ainakin takavuosina meni. Minne lie sitten johtaakaan ja onko edes kelkkakerhon ylläpitämä, mutta tämäkin kaikki varmaan selviäisi, jos saisi jonkun kiinni jostakin
Vs: Päijät-hämeen seutu Kannattaa ottaa yhteyttä Sysmän Nesteelle, joka on paloaseman vieressä sieltä saa lisätietoja. Itse juuri harrastuksen alettua maksoin heidän jäsenmaksuna, tarra kuomuun ja sitten onkin useampi sata kilsaa uraa käytössä, tosin vielä en ole ehtinyt hirveästi käydä ajelemassa.
Vs: Päijät-hämeen seutu Ajeltiin vähän matkaa sysmä-luhanka reittiä, joka oli ainakin loistavassa kunnossa, tosin aika vähän oli ajettu, koska reitti on poikkaistu jonkun hiekkakuopasta tulleen kiistan vuoksi. Aika shokki oli sysmän reitin jälkeen kun viime sunnuntaina ajettiin kärkölä-messilä pätkä. Aika vähän on uudella harrastajalla merkityistä reiteistä vielä kokemusta, mutta alkoi jo vähän nyppimään että tätäkö tämä harrastus on, pattia patin perään? Tosin tuo väli ainakin viestiketjun viesteistä päätellen on yleisestikkin ottaen aika haastava. Aika moista rytkytystä, kyllä tiesi illalla ajaneensa.
Vs: Päijät-hämeen seutu Mitäs pikku pateista Ei vaan... aika pompulla oli reitti, mutta ei se menoa haitannut
Vs: Päijät-hämeen seutu Onko kukaan ajanut Asikkalasta jäätä pitkin Padasjoelle? Itse reitti on ollut poikki jo jonkun aikaa mutta Vähä-Äiniön kärjestä sinne on joskus jäitä pitkin kuljettu. Ja onko padiksen porukka mahdollisesti merkannut sitä?
Vs: Päijät-hämeen seutu Pitää ihan tulla muistuttella että lauantaina on phmk:n kotapäivä. http://phmk.fi/kotapaiva/ Itsellä olis ainakin tarkotus olla paikalla. Ja lähtöpaikkana lahti marine.
Vs: Päijät-hämeen seutu Tuli käytyä ostamassa kartta Sysmän Nesteeltä ja heittämässä 75km lenkki Onkiniemi - Sysmä - Hartola - Onkiniemi. Keli oli hyvä, mutta olihan tuo Sysmän puolen reitti aika patilla Hartolasta eteenpäin saikin sitten päästellä vähän sileämpää reittiä pitkin. Siellä oli ilmeisesti lanakin käynyt välillä Järvillä tuntui olevan jonkin verran vettä, mutta ei mitenkään niin paljon, että se olisi aiheuttanut ongelmia. Ihmeen vähän tuolla oli väkeä liikkeellä. Joutsjärven länsipään tulipaikalla oli kaksi kelkkaa, mutta ketään muuta en tavannut koko päivän aikana. Lukuunottamatta veljeksiä jotka olivat aamulla kahvilla Nesteellä karttaa ostaessani.
Vs: Päijät-hämeen seutu Onkohan täällä etelässäollut missään tänä talvena reittiä joka ei olis ollut kauhealla patilla melkein koko ajan?
Vs: Päijät-hämeen seutu Jos joku sattuis tietämään semmosen polun niin tuskin siitä internetissä kauheesti huudeltais. Suht nopeestihan sekin olis sitten ajettu patille. Messilä-kukonkoivu-järvelä väli oli kyllä hirveellä patilla. Ei laitteetkaan kestänyt semmosta niin joutu hakemaan oman pulkan riihimäentien varresta pois. No tulipa se tossa vielä samoilla lämpösillä laitettu takas nippuun.
Vs: Päijät-hämeen seutu Eipä noita maksuja taida kannattaa maksella,2 talvea jäsenmaksut ropissut tilille(minne lie menneet) ihan tyhjästä,ja nyt kun olisi lunta niin lanaa ei näy missään
Vs: Päijät-hämeen seutu Kävin tänään heittämässä vielä Onkiniemi - Hartola - Onkiniemi lenkin niin, että ajelin itäistä reittiä Jääsjärvelle ja sitten nelostien lähellä menevää uraa Hartolasta takaisin. 110km kertyi lenkille mittaa. Vähänhän tuo oli paikoin pientä ja kapeaa tuo Jääsjärvelle päättynyt reitti, mutta sinänsä ihan kiva ajella. Jääsjärvellä saikin sitten vähän aikaa arpoa ja ajella ympäriinsä, kun ainoat näkyvät jäljet vievät ilmeisesti Joutsaan ja ei ollut mitään käsitystä virtapaikoista, mutta näemmä sieltä selvisi kuitenkin hengissä takaisin Eipä ollut pahemmin liikennettä tuollakaan. Yhtään kelkkaa ei näkynyt koko päivän aikana, eikä kukaan ollut noita reittejä tänään ennen minua ehtinyt ajamaankaan.
Vs: Päijät-hämeen seutu Villi veikkaus, mutta tuskin jäsenmaksuilla palkataan ketään lana kuskia. Työssä käyviä ihmisiä. Valitseeko viikonloppuna perheen, kelkkailun, kännit ym. harrastuksia, vai jurnuttaako lanalla reittiä pitkin toisten iloksi.
Vs: Päijät-hämeen seutu Ens viikonloppuna olis tarkoitus suunnata taas täältä etelästä kohti Messilää. Pari viikkoa takaperin tuli siis ajeltua messilä-kärkölä väli, mutta nyt olis tarkoitus suunnata vierumäki heinola tai asikkala padasjoki reitille. Löytääkös pelkän päiväluvan lunastaja vesijärveltä reitit noihin molempiin ilmansuuntiin, kun ei ole karttaa käytössä? Tänä vuonna sitä vettä on riittänyt, joten ei viittis hirveästi sohjossa alkaa ajosuuntaa arpomaan. Tosin nyt saattaa alkaa jo lumi kantamaan järvenselilläkin..
Vs: Päijät-hämeen seutu Moro! Onkohan ketään lähdössä tulevana viikonloppuna ajelemaan? Täällä olisi uusi heppu kovasti menossa baanalle mutta hiukan arveluttaa lähteä yksin kokeilemaan. Kelkoista kun ei hirveesti kokemusta ja........
Vs: Päijät-hämeen seutu Uskoisin että seuraa saa, mutta kannattaa laittaa mistäpäin ois tarkoitus lähteä niin porukat osaa vastata .
Vs: Päijät-hämeen seutu No niinpä tietenkin mutta kun on sen verran raakile että mistäs porukka yleensä on lähtenyt lenkille. Messilä, vierumäki.... kun en itsekkään tiedä ???