Kalpalinna FreeRide Tuli käytyä lauantain kuvat läpi ja niitä voi ihmetellä täältä Tapahtuman oma keskustelualue täällä Videopätkät tulee varmaankin tämän päivän aikana.
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Good Morgan.Oottako jo pähkäillyt ens vuoden numero hommeleita ja niiden väritystä, ensi vuonna ei oikein passaa kahen liiton kesken väritykset.
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Moo(r)nikset. Eipä vielä olla pahemmin tuumailtu, kevät kokouksen aiheita. Yksi esitys on että numero taulut saa kuski laittaa minkä väriset haluaa, kunhan numerot näkyy selkeästi ja toinen esitys on että kaikki numeropohjat olisivat valkoisia. Jokatapauksessa teemme päätökset kentän ääntä kuunnellen mutta vain SMK kisoja silmälläpitäen. Ymmärrettävistä syistä johtuen emme voi ottaa minkään muun tahon sääntöjä ja niiden mahdollisia muutteluita huomioon.
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Suomen Leijonien valmentajan, Jukka Jalosen terveiset SMK:n kisakuskeille!!! http://www.suomenmoottorikelkkailijat.fi/
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Minkä takia liitto ei tehnyt sellaista luokkaa missä saisi ajaa millaisella kelkalla tahansa?niin ei tarvitsisi työntää niitä nelareita fööni luokkaan. Ja olisihan liitto voinut kysellä useammalta kuskilta mielipidettä eikä vaan muutamalta.mitä nyt on lukenut näitä keskusteluita niin ei taida kukaaan kannattaa että nelarit tuodaan fööni luokkaan.ja eikös tämän uuden liiton tarkotus ole ottaa kuskien mielipiteet huomioon. Sitten haluaisin kysyä vielä mitä hyötyä on ollut tästä uudesta liitosta? Eikös kaikki maksut ole pysynyt samana,näkyvyyttä ei ole tainnut tulla yhtään enempää,mitä uudistusta on tullut lajiin,ja miten voi olla samassa lajissa 2 sm-arvoa?eikös kaikki ole pysynyt ennallaan ja tuskin on kellekkään hyötyä että on 2 liittoa,se jakaa vaan kuskeja,kumpikaan liitto ei hyödy siitä.ja kenenkään ei tervitse vetää herneitä nenään
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Kiitos mielipiteestäsi. Jokaisessa asiassa on aina kaksi puolta. Pääsääntöisesti kuskit eivät kokeneet minkäänlaiseksi ongelmaksi että alle 600 cc nelarit ajavat sport 600 luokassa. Lisäksi olimme yhteydessä maahantuojiin että myös muut valmistajat toisivat puhallinjäähdytteisiä kelkkoja maahan mutta se ei onnistunut Lisäksi nelareille ei ole vielä tässä vaiheessa mitään järkeä laittaa omaa luokkaa koska laitteita ei ole ilmaudu riittävästi viivalle. Myös Yamaha halusi mukaan kilpailutoimintaan ja se oli meistä todella hyvä uutinen ja toivotamme jammun tervetulleeksi Jos joku kokee nelarin ylivoimaiseksi niin eiköhän silloin kannata lähteä jammu-kaupoille ja napata ensi kaudella Sport luokan mestaruus Mitä tulee kommenteihisi kahden liiton osalta olemme pyrkineet tekemään asiat niin hyvin kuin resulssien puitteissa on ollut mahdolllista. Tulee muistaa että SMK.ry on toiminut vasta vajaan vuoden ja ainakin palaute on ollut tähän asti positiivista ja rohkaisevaa joten tästä on hyvä jatkaa. Tavataan Gaalassa Tervetuloa ! SMK.ry
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Pitää minunkin heittää lusikkaa soppaan tuohon Salon kirjoitukseen viitaten. Yhdistys on perustettu kelkkailijoiden ja kisajärjetäjien omasta pyynnöstä. Siis ei ole olemassa kahta liittoa on vain yksi yhdistys mikä keskittää kaikki voimavarat ainoastaan moottorikelkkailun etua ajatellen. Siinä yksi hyöty ja lisää on esim. että nyt asioista päättävät kiinteästi kelkkailussa olevat henkilöt, ei mitkään lautakunnat tai yms. toimisto työntekijät. Myöskään SMK;ssa ei ole ainuttakaan henkilöä mikä olisi mukana toiminnassa pönkittääkseet omaa egoaan jossain "muka" virassa. Myös taloudellisessa mielessä yhdistyksestä on huomattava hyöty. Kilpailijat ja kerhot on mukana toiminnassa huomattavasti huokeammalla kuin ennen. Eikä SMK;ssa esiinny minkäänlaista välistä vetoa missään kustannuksissa Uudistukset lajin parissa tehdään pienin askelin, ei isoilla harppauksilla. Pakettihan oli aika hyvä jo matkaan lähtiessä eikä sitä parane pilata. Esim.palkinnot on kuitenkin jo pompsahtanut eri luokkkaan entiseen verrattuna. Näkyvyys olisikin helppo lisätä jos se olisi jotenkin yhdistyksen käsissä, tai olisihan se jos jostain löytyisi esim. 300000€ rahaa sen parantamiseen. Nykyään kun kaikesta saa maksaa niin media on myös siinä mukana ellei satu nyt juurikin olemaan kiinnostusta lajiin. Sen ansiosta meillä on kuitenkin ollut sangen hyvä näkyvyys alan lehdissä. Näkyvyys muutenkin tänä päivänä ei ole ainoastaan meidän lajin ongelma.Töitä kuitenkin sen eteen tehdään koko ajan. Se ongelma on tänä vuonna tullut hyvin esiin myös muissakin isoissa kisoissa. Valtakunnan mediassa ei ollut sanaakaan esim. juuri pidetystä isosta kisasta Venäjällä vaikka siinäkin oli järjestäjä panostanut todella isosti kansainvälisyyteen. SM titteliin ei ole kenelläkään yksin oikeutta. SMK:lla on virallinen SM sarja ja tänä talvena on kelkkakansa selkeästi näyttänyt mihin suuntaan minkäkin SM tittelin arvostus suuntautuu. Eikä tässä mitään hernehiä käkättimeen ole vedetty vai mikä palko kurkussa kaihertaa...krhm...köähköh.. Varmaan koiran karvoja..
JUHLA GAALA!! Enää kaksi päivää aikaa ilmoittautua mukaan vuoden kovimpaan juhlaan. 8) Mukaan on ilmoittautunut jo 130 henkilöä. Muutamia paikkoja vielä jäljellä!!
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Yhteenveto SMK:n kauden 2012 tapahtumista kirjattu samaan tiedostoon. Voit tarkastella yhteenvetoa uutisosiossa olevasta linkistä. *SMK:n uutiset*
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Kysyä kärsii mutta eiköhän me jätetä se kertominen kuskin oman tahdon varaan.
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Nyt virallisesti Suomen historian suurimpien Kelkkabileiden/Palkintojenjaon ilmoittautuminen on päättynyt. 8) Mukaan on ilmoittautunut huikeat 183 henkilöä. Tähän vielä lisäksi kelkkamaahantuojien edustajat etc. Niin todellinen osallistujamäärä hipoo 200 henkilöä. Eli luvassa aivan mielettömät kekkerit. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen... Kelkaesittelyssä 2013 Polaris ja Arctic Cat. Myös muut maahantuojat ilmoittivat kiinnostuksensa tapahtumaaan, joten näytille tulee myös Yamaha, Lynx ja Ski-Doo. Kelkkaesittelyt alkavat siinä puolenpäivän aikoihin. --Tarkennettu aikataulu ja muut lisätiedot julkaisemme pidettyämme viimeisen Gaalapalaverin 14.4.-- Gaalaa odotellessa voi fiilistellä selailemalla Pekan kauden aikana räpsimiä kuvia sekä katselemalla youtubesta löytyviä videopätkiä. Gaalassa nähdään!
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Miten SMK:n sprinttiluokissa menee luokkien laajuudet? Sääntökirjasta en löytäny mitään mainintaa asiasta.
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Jos lukee säännöt loppuun asti, kyseinen kohta löytyy. Lainaus SMK:n MK-Sprint säännöistä: 15 SM-KILPAILUJÄRJESTELMÄ 15.1 Kilpailuluokat - SM-luokat Pro, Pro AC - Muut luokat kansallisia
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat No siitä se tosiaan säätökirja tulisi,sen voisi oikein kanteen laittaa.... Olen käsittänyt että kurikan suunnalla olisi sprintin säännöt alunpitäin kirjoitettu,miten lienee???? Tosin säätökirja on sille oikea nimi,sääntöjähän muutellaan tarpeen mukaan kisoissa jo muutenkin. ;D
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Heips. Woody tässä pääsiäisen kunniaks pari virpomisia ja varpomisia Otetaas tämä tämä teksti lainaan ja toivotaan ettei moderaattori poista tätä edes kenenkään pyynnöstä. Jos sääntöjen tekijät ois laittanu lainaamisen kielletyks niin ne oliskin vain SMK:n käytössä. Sen verran on ihan pakko virpoa vaikka lumikko on ilmeisesti pääsiäismunia liikaa syönytkin; nythän sitten Soinin tapahtumat selviskin, kun ne tulkittiin värkätyn säätökirjan mukaan. ;D Olet ihan oikeassa siitä missä ne alkuperäiset sprint säännöt on tehty, tosin oli siinä hämeen seutukin vahvasti mukana. Hyvää pääsiäisen jatkoa t, -woody-
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Vastuulista tuomaroinitia on, että vain, ja vain ne asiat jotka on oikein otetaan huomioon.....joskus kaikki ei onnistu, ja ne jotka yrittävät asian jotenkin hoitaa ovat aina joidenkin mielestä väärässä.....mut Woody...paappa omalle kohalles............niin ja oon hetero...ei munat mielessä......niin ja ne säännöthän on kelkkailijoiden säätämiä.....ei ehkä kenenkään omia, mut meidän kaikkien hyväksymiä...
Vs: Suomen Moottorikelkkailijat Jos tämän oikein oikein tulkitsen niin pääsiäishyymörini on tulkittu henkilökohtaiseksi heitoksi. Sehän ei ollut tarkoitus vaikka omasta mielestä muuten niin helekatin hauska heitto olikin. Omat vitsit niin mahottoman hauskoja... Mutta jokainen kuka on omalla ajallaan auttamassa ja tukemassa kelkkailijoita sekä kisajärjestäjiä niin eihän niitä voi kun arvostaa. Kerhosta,yhdistyksestä tahi järjestöstä riippumatta.