MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

Keskustelun 'Kisat' on aloittanut käyttäjä Woody, 26/11/12.

  1. Woody

    Woody Well-Known Member

    Annoimpa tällekkin tapahtumalle uuden topicin kun se saatiin toteutumaan. (ja se kirjotusvihre häiritsi siina vanhassa)
    On kilpakelkkailijoiden onni, että meillä on niin upea MK kerho Karjalan kankailla. Tässäkin tapauksessa käytettävissä olevalla varo-ajalla pystytään tekemään uusi kilpailumalli sääntöineen kun toimeen ryhdytään.
    Myös näillä keskustelupalstoilla kirjottaneilla oli oma panoksensa kilpailun synnyttämiseksi. Ja tulihan ässäkin tapauksessa tuli yksi hyvä ja opettavainen asia esille; kannattaa tuoda asiat oikeaan aikaan esille ja jättää jälkiviisaudet essonbaariin.
    Epistolaan takaisin; Pioneerintyötä kilpailuun on tavallaan tehty Peltipailakassa Rovaniemellä, mikä oli tunnin pitkänä ajohalut seisauttava kokemus sekin.
    CC:ssä (=CrossCountryssä) mennään tekemään sama metsätaipaleille, joten kuntoa ja ajosilmää koitellaan isosti.
    Uskon että kisasta saadaan aikaan upea tapahtuma.
    Säännöt löytyy siellä missä pitääkin eli: http://www.suomenmoottorikelkkailijat.fi/tiedostot/2013_MK_Cross_Country_Saannot.pdf
     
  2. MoonLord

    MoonLord Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee

    Ensimmäiset viralliset MK-CrossCountry kisat järjestetään 3.3.2013,
    eli Kelkkakunkkua seuraavana päivänä.
     
  3. rtl

    rtl Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee

    Hieno homma, että toteutus onnistui näin mutkattomasti. K-KMK:n puolesta toivotan kaikki kelkkailijat tervetulleiksi tähän cc kisaan!

    Heti voin jo todeta, että rata on pääosin jo suunniteltu, mutta siitä on turhaa kysellä juuri mitään. Eipähän tule laitonta treenausta alueilla joille ei saa treeneissä mennä. Rata julkaistaan juuri ennen kisoja kartan ja videon muodossa. Vinkkinä voin heittää, että kone-Helsinki SM-sprinttiin Kiteellä osallistumalla saa kyllä apua, mutta ei se mitään ratkaise.

    Täällä tehdään paljon hommia,että tämäkin laji saa arvoisensa alun!
     
  4. Woody

    Woody Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee

    Jos ei ennemmin selviä, niin viimeistään kilpailukutsusta. Uskoisin kumminkin siihen ennemmin vaihtoehtoon. Ja onhan se jollain lailla lajin ominaisuus. Sappeella CC:ssä lähdettiin aika-ajo järjestyksessä LeMans tyyliin, eikä ollut huono sekään.
     
  5. MoonLord

    MoonLord Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    [​IMG]
     
  6. rtl

    rtl Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    MK-CC radasta sen verran, että minimileveys radalla tulee olemaan n. 3 m. ja maksimi varmaan ainakin 30 m. (muuallakin kuin lähtöalueella). Rataan järjestetään pitkin kierrosta reilusti leveämpiä ohituspaikkoja. Reittiin tulee toki myös ahtaampia ja mutkikkaita pätkiä, joissa ohittaminen on vaikeaa, mutta pyöräpuolen kokemuksella voi sanoa, että kyllä parissa tunnissa oma paikka löytyy, vaikka jossain vaiheessa puoli minuuttia jonkun perässä ajaisi! ;) Koko reitti on läpikäytyä kantovapaata baanaa, tosin tällaisessa kisassa rataan muodostuu ajan myötä omia "oikopolkuja" patikoiden ohi ja niiden kantopitoisuudesta ratamestari ei vastaa millään tapaa.. :D

    Rata tullaan merkkaamaan tyylillä MK-Sprint miinus, eli pahimmat yllätykset ja mutkat merkataan, mutta vastuuta jätetään myös kuljettajalle. Samoilla linjoilla mennään lippunauhojen suhteen eli nauhat vedetään kyllä epäselviin paikkoihin, mutta ei kilometrisotalla joka paikkaan.
    Tarkoituksena on tehdä mahdollisimman toimiva rata ja asettaa rima heti melkoisen korkealle! Tarkoitan, että ei vaikea rata, vaan hyvä rata. Radan kuluminen kisapäivän aikana on toki osin arvoitus, mutta onhan noita pyöräpuolellakin tullut ratoihin lähes läpipääsemättömiä paikkoja. Niissä on vain sitten ajettu hiljempaa ja tehty isompaa eroa taitavan ja vähemmän taitavan kuljettajan välille. Hyväähän tässä hommassa on se, että kuljettajat voivat kierros kierrokselta seurata itse radan muuttumista ja varoa vaikeita paikkoja.

    Toivotaan, että helmi- maaliskuun vaihteessa pyryttäisi oikein kunnolla uutta lunta. Unelmahan olisi, että kisaan päästäisiin vain kelkkalla "puhkaistuun" puuteriin, eikä kovalle baanalle. Pitkiä pätkiä radasta ajetaan ensimmäisen kerran vasta kisapäivänä, joten niille pätkille on ainakin luvassa kunnon pehmyttä lumipattia! ;)
     
  7. Pemppa

    Pemppa Lynx RS #103

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    Hyvä.. juuri näin :)
     
  8. hekuli

    hekuli hemmojen kaikkea moottoriurheilua vastustava

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    kysellään taas , millä säännöillä tuo kisa ajetaan crossin , enskan vai sprintin ?

    kelpaako sinne crossipeli vakiona ilman mittareita esim. ?
     
  9. MoonLord

    MoonLord Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    SÄÄNNÖT
     
  10. rtl

    rtl Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    Hyvältä näyttää täällä päin, mitä rataan tulee! Uutta lunta on saatu mukavasti lisää ja rata tulee sisältämään runsaasti "umpista", joka korkataan auki vasta cc kisaa varten! Jos kisapäivän aikatauluun saadaan suinkin sopimaan, ajetaan ennen kisaa tutustumiskierros kelkoilla, mutta palataan siihen sitten, kun osallistujamäärät ja lopullinen aikataulu selviävät. :)
     
  11. rtl

    rtl Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    Kisainfoa löytyy TimeHoiskan sivuilta.
    Ilmoittautuminen on myös avautunut samoilla sivuilla!

    Kisassa ajetaan ohjattu tutustumiskierros ennen startteja, eli sukset voi jättää kotiin! ;D
     
  12. giant

    giant Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    ei ole fööneille omaa luokkaa :-*
     
  13. rtl

    rtl Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    Pyöräpuolella kuljettajien tasoon, eikä konekokoon perustuva luokkajako toimii mainiosti. Sama pätee varmasti kelkoissakin.
     
  14. giant

    giant Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    ei riitä edes nopia kuski kun alla on n. 60 hv vastaan 130 hv :eek: ,pitäis olla pirun moista puun kiertoo missä tehoilla ei ole niin paljoo merkitystä ;),mut pitää viettää pitämättömiä pekkas päiviä tuo viikon loppu ::)
     
  15. Hespe

    Hespe #103

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    Totta, että sielä tulee tasotusta poniluokan kelkoilla, mutta snowstarin peltipailakassa on hieman samoja aineksia (Samaa rataa kierretään, joka muuttuu loppua kohti hitaammaksi ja teknisemmäksi) ja vuodesta toiseen siellä vaan on vetomiehet vööneillä aika korkealla lopputuloksissa. Mutta olishan se ihan reilua, että luokkajako ois samanlainen kun enskassa/crossissa. Eli myös tehot otettais huomioon.

    Ja joo, myönnetään: Itse passaan CC-kisan puoliksi sen vuoksi, että alitehosille ei oo omaa luokkaa. Toinen puoli on etäisyys kisapaikalle (Harmi :-\)
     
  16. V a N a j A

    V a N a j A Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    Minä veikkaan kun siinä on pari luokkaa sen 2h rällänny niin siinä on NIIN isoa pattii että eipä oo paljoo tehoilla väliä..:D tarkemmin kun ajattelee niin olisko fööni jopa parempi, on se niin paljon kepeempi ajaa.
     
  17. Finski

    Finski Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    Tossa ei tehoilla voiteta. se kuka jaksaa painaa 2 tuntia, niin se sijoituksilla.
    Koittakaapas ajaa vaikka se yksi 1-tunti putkeen. Tarkoituksena pitää omaa parasta nopeuttanne. alkaa tulemaan hiki. siihen toinen mokoma niskaan.
     
  18. htu

    htu Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    Jätkät testas viikonloppuna saman henkistä hommaa ja puolentunnin mittasena kymmenellä kelkalla oli tullu jo mukava patti, reitti oli ollu jotain 7km pintaan. niin vois kuvitella et tuossa pro luokassa pärjää kyllä puhkullakin.
     
  19. mxz440x

    mxz440x Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013

    Kaksi vai montako lähtöä lie, varmasti hikeä pukkaa kuitenkin viimesessä lähössä ja viimesellä tunnilla ;D
     
  20. Madd

    Madd Well-Known Member

    Vs: MK CrossCountry Kitee 03.03.2013


    Ei kun kokeilemaan niin nähdään miten föönillä ajo sujuu ;)
     

Suosittele tätä sivua