Kajaanin reitit ja ympäristö

Keskustelun 'Baana' on aloittanut käyttäjä mopedi, 17/2/06.

  1. Hemikoo

    Hemikoo Sidewinder xtx se 137", SXR 700

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    jos ei oo kenellekään kelvannut puoleen päivään mennessä käyn nappaamassa liput.
     
  2. JiiHooii

    JiiHooii Member

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Kajaanin reitillä, kun poikkesin siellä Vuokatista viime maanantaina. Kiersin kaupungin poiketen samalla Nakertajassa tuttuja moikkaamassa. Jo kelkkavuokraamossa eräs kelkkailija kehui Kajaanin reittien olevan huippukunnossa. Vielä kun vuokraamon työntekijä sanoi kelkkavuokran sisältävän uramaksun, en malttanut olla käymättä Kajaaninkin suunnalla.

    Kylläpä oli Kajaanin reitit huippukunnossa, ei voi muuta sanoa. Kiitokset lanaajille. Patikkoa oli turha etsiä.
     
  3. Demonium

    Demonium Well-Known Member

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Voisiko jotain pätkää jättää kuitenkin vähemmällekin lanaukselle? Olisi kuitenkin mukava vähän hikeäkin saada jossain pintaan.
    Toki kivimäen pätkä on mutta se on valitettavan lyhyt ja se silta alkaa olla jo vaarallinen.

    Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että turhankin tasaista on tuollaiseen sporttisempaan ajoon.
     
  4. hessu93

    hessu93 Nytro SE -10

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Täällä täysin samoilla linjoilla, kylmähän tuolla tulee ajellessa ??? Nytkin patitonta reittiä lanattiin vielä lisää?
     
  5. Sanppa78

    Sanppa78 Well-Known Member

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Ei kait se pakko niitä "tienpohjia" oo ajaa ::) Onhan niitä reittejä muuallaki ku kajaanissa,ajakaa vaikka kivesvaaran kautta vaalaan ni tulee lämmin ;)
     
  6. Vanahanaama

    Vanahanaama 04Evo600&Lynx rave 150&Evinrude

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Reittejä on muuallakin, se on vaan ikävää että aina löydy hikilenkille aikaa niin että voisi käydä kauempana. Viime talvena oli mukava käydä illallakin tunnin pyrähdys ottaa hiet pintaan, ei ole enää sitä mahdollisuutta...
    Henk.koht olen sitä mieltä että on jo vähän järki karannut tuosta jatkuvasta lanalla hieromisesta, aivan hyviä reittejä lanataan uusiksi koko ajan. Eikai se pitäisi ketään pelottaa jos johonkin mutkaan muutama patti alkaa muodostua? Luulin että yhdistys on köyhä mutta taitaa rahaa olla kun polttoainetta palaa tuota tahtia :D

    Ja tähän vielä että on hyvä kun lanataan välillä, silloin kun oikesti on tarve. Kelkkareitti saa kyllä näyttää reitiltä joskus eikä aina tarvi olla mallia hiihtolatu...Eikä herneitä tästä, tiedän heti parikymmentä luvan maksajaa jotka on samaa mieltä.
     
  7. moilanen88

    moilanen88 Kelkaton :(

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Tourinki-miehen reittejä parraillaan sanon minä,jaksaa ajaa pitkääkin matkaa mutta...
    Se mihin pitäisi nyt enemmän panostaa on reittien merkinnät,joissain kohtaa on varoitus kyltit liian myöhään laitettu,hiihtoladun ja tien ylitys merkit siis,tulee liikaa oho tilanteita normi nopeuksilla.Se ei auta jos merkit on laitettu just siihen kohtaan missä on latu tai tie.
    Ja joissain kohta merkit puuttuu täysin.

    Toivoisin lisää merkintöjä reiteille jotta ajaminen olisi turvallista.
    Ja sitä kysyn myös,onko liikaa pyydetty semmonen että karsittaisi jyrkimmistä mutkista puita hivenen pois että näkisi paremmin vastaantulijat?
    Sen verran mitä olen itse ajanut näillä baanoilla niin monesti on tullut toinen kelkka vastaan "väärää" kaistaa ja toistaiseksi säikähdyksellä selvitty.

    Ei kriittinen parannuskohde vaan mietinpähän vaan...

    Vaan siltikin,suuret kiitokset yhdistykselle ja talkoolaisille reittien kunnossa pidosta!
     
  8. Demonium

    Demonium Well-Known Member

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Joo tosiaan on hieno että lanataan, pitäähän sitä yrittää tarjota kaikenlaisille ajajille reittejä.
    Muistelin vain, että ainakin jossain vaiheessa oli keskustelua että jokin pätkä olisi vähemmällä lanauksella.
    Olisiko mahdoton ajatus, että esimerkiksi pätkä mustan maja - sarvivaara - linja olisi kokonaisuudessaan jopa ihan luomuna?
     
  9. Hemikoo

    Hemikoo Sidewinder xtx se 137", SXR 700

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Itte esittäisin luomuksi korkeintaan vuoreslahti pätkää, nopeaa ja turvallista patillisenakin. Jospä tässä lähtisi pientä pattia ettimään ;) ;) saarijärven maisemiin tai vaikka rapakon kiertoon niin silloin olisi palatessa täys autuussssh....
    Ilma on mitä parrain kelkkailemaan veljet ja siskot! Elekää pitäkö kiirettä vaan rasvakaapelit mukaan ;D ;D unohtamatta matkalla herkullisia munkkeja ;)
     
  10. Nipademu

    Nipademu Lynx RE-23, XTRIM STD 600ACE 2020

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Lähetään lähetään ku keretään... ;D Ei sitä nyt passaa kouhottaa jo het aamusta.
     
  11. Vanahanaama

    Vanahanaama 04Evo600&Lynx rave 150&Evinrude

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

     
  12. hessu93

    hessu93 Nytro SE -10

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Juurikin näin^. Ei sitä nyt joka kerta kun kelkan selkään hyppää, niin ole mahdollisuutta ihan lähtä sitä järveä ympäri kiertää, eli vaihtelevuutta pitäisi olla Kajaanin alueen reiteilläkin!
     
  13. vectoori

    vectoori Well-Known Member

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Saanen muistuttaa että tuo uraluvan periminen EI velvoita uran ylläpitäjää kunnostamaan reittejä millään tavalla. Olkaa hyvillänne että kalustoa kuitenkin liikkuu ja urat on turvallisen leveät ja että innokkaita tekijämiehiä on olemassa teidän eteen touhuamassa. Jos minä olisin kelkkayhdistyksen jesuiitta niin olisin pitänyt kahden vuoden tauon reittien kunnostamisesta, sitä olen ehdottanutkin mutta ehdotus ei mennyt läpi. Siinäpähän oisitte paukuttanu menemään niin että weepeet walittaa.. Reittien merkkausta voi jokainen suorittaa sen minkä kerkiää kesällä, syksyllä tai talvella, yhdistys varmaankin hommaa teille tykötarpeet kun vain otatte heihin yhteyttä. Valmista aina odotatte ja sitten ei mikään kuitenkaan kelpaa. Entäpä kun lanaukot oikeasti "eläköityy" ja viis veisaa kelkkahommista, sitten tuutte näkemään sen minkä monet on nähneet vuosikymmeniä sitten kelkkailua harrastaessaan.. Se on arvoitus mitä se on..te muutamia vuosia kelkkailua harrastaneet ette edes tiedä sitä :p. Ei millään pahalla mutta käykää joskus niitten kelkkojenne kanssa kunnanrajojen ulkopuolella niin näätte vähän muutakin maailmaa..
     
  14. L4t3

    L4t3 AC CF/M 800 141" -11

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Joo, savolaisena tuntuu että on tullu neuvostokarjalasta ameriikkaan kun ylittää lääninrajan. Sekä tienhoito että kelkkaurat näkyy olevan "pikkusen" paremmalla tolalla.
     
  15. JiiHooii

    JiiHooii Member

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Teknisempää reittiä löytyy Vuokatinvaaran tuolta puolen, tarkemmin sanottuna Maaselän suunnalta. Mahtavaa rallipolkua ja kelkkailua parhaimmillaan. ;D "Luonnonpatikkoa" riittää eikä istua tarvitse. Paljon mutkaa joissa näkee riittävän pitkälle. Siellä kyllä hiki irtoaa, mutta vähän tylsää on sen jälkeen taittaa jäätä pitkin Kajaaniin.
     
  16. Nipademu

    Nipademu Lynx RE-23, XTRIM STD 600ACE 2020

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Tänään käytiin Kajjjaanin urilla taas naatiskelemassa, jotta jaksaa paukuttaa paikallisillakin ;D

    Jututettiin yhdistyksen aktiivejakin matkalla ja tullessa pohdittiin Kajaanin reittien tulevaisuutta. Uskon, että Vectoorin puheissa on vinha perä. Voipi tulla takapakkia, kun nykyiset seniorit ei enää jaksa kelkkailijoiden hyväksi reittejä hoitaa. Mut eipähän sitten tartteis enää meidänkää tulla teitin maille ajeleen ;D

    Mutta siihen asti kannatetaan ja ensi viikonloppuna taas todennäköisesti tavataa!
     
  17. wasted years sleds.

    wasted years sleds. Well-Known Member

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

     
  18. ponssee

    ponssee Yamaha Venture 700 .

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Kyl nyt oli keli kohillaan ku virkavaltakin oli tarennu lähtä kelkkailemaan . On niillä kyl hyvä duuni. :)
     
  19. rmkartsi

    rmkartsi Guest

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    moi kaikille kelkkailijoille...tuosta reittien lanaamisesta ...olen kyllä samaa mieltä kun vectoori että jos hien haluaa niin käy siellä kunnanrajojen ulkopuolella...uskon että tuo reittien kunnossa pito on kuitenkin turvalisuus asia ja itse olen joutunut esimerk...paljakka reitillä vetämään metän puolelle kun vuokra kelkkoja on vastaan tullut...niiden kuskeissa kun on paljon myös ensikertalaisia..tuosta mutkiin tulemisesta niin pitäkää se oma puoli pimeissä mutkissa..nyt kun noin kelit on kohillaan ja aurinko paistaa välillä kunnolla silmiin...
     
  20. Hemikoo

    Hemikoo Sidewinder xtx se 137", SXR 700

    Vs: Kajaanin reitit ja ympäristö

    Oliko rkmartsi eilen paltamossa nesteellä neljän jälkeen, hoksasin tuollaisen avatarin kelkan seinän vieressä vasta kun lähdin liikenteeseen kaverin perään :-[
     

Suosittele tätä sivua