Moniko prosenttinen seos teillä on kun öljypumpun kohdistusmerkit ovat vastakkain? Mulla oli 3.9%. Tuntuu aika korkealta, onko normaalia? Säädin pumppua 1-2mm laihemmalle vielä ja seos tipahti 3.3%.
-
-
Olihan ne merkit kaasu pohjassa vastakkain? Kun niiden mukaan kuuluu säätää ei niiden mitkä näkyy kun kaasua ei paineta. Eli siellä on kahdet merkit täyskaasumerkit, joiden mukan säädetään ja tyhjäkäyntimerkit.
-
-
Lueskelin jostain amerikan foorumeilta,että ainakin -04 ja -05 äffäläiset ovat tulleet tehtaalta turhan rikkaalla öljynsyötöllä.Amerikan pojat neuvoivat säätämään seoksen n.2 prosenttiin.Omassa -05 f5 oli öljynkulutus aivan liian suurta,vaikka kohdistusmerkit olivat varmasti kohdilla.Summittain säädin öljypumppua vähän pienemmälle syötölle ja tuntuis olevan vieläkin varaa laihentaa.
-
-
Noissa jumittaa myöskin se stefa siinä oljypumpun ulostulevalla akselilla (kun se on vain kestovoideltu valmiiksi tehtaalla eikä jatkuvan öljy voitelun alla), jonka vuoksi jättää öljypumpua päälle liikaa kun kaasun hollää silleen varovasti.
Sen näkee kun kaasuttelee kone sammuksissa ja löysäilee kaasua eri tavalla ja seuraa samalla että jääkö öljypumpun vaijeri välillä löysälle.
Kyseisestäkin syystä voi johtua että seos ei näyttäisi laskennallisesti olevan kohdallaan vaikka todellisuudessa suurimman osan ajasta olisikin oikein. -
Dodii, onkos kukaan seurannu/laskenu, että millanen on öljyn kulutus? Tarkistin itse tässä toissa iltana tulpat ja ne oli kuin nokikolarin sieraimet - pikimustat. En ole vielä kerinny laskeen öljyn kulutusta, mutta karkea arvio on, että yli 4% menee ja reilusti (melkein 5%)? :eek: Pitänee ens talvena tarkkailla ja pienentää sitä...
Öljyn merkkivalo syttyy noin tankillisen ajon jälkeen. -
-
-
-
-
Ainakin veljen -06 vitosessa riitti kun sääti pumpun merkit kohdalleen, niin öljyn kulutus tippui järkevälle tasolle. Tehtaan tai kenen hyvänsä jäljiltä oli pumppu säädettu reilusti yli merkkien. Kannattaa ensin katsoa on crossfireissä sama homma. -
Juu, pitää tässä tutustua aiheeseen, kun tulee sen aika. Ens talvena sitte pikku hiljaa pudotella syöttöä, samalla kun seuraa kulutusta. Nyt en oo tosiaan vielä mittaillu sen tarkemmin, mutta pirusti tuntuu tavaraa menevän. Tulpatki sen kertoo - kumma että edes kestävät ne tulpat tuommosta määrää.
-
Mulla zr 600 efi apv -01 en tiedä mikä on oikea seos suhde mutta menee n.1200km/8l öljyä.
-
-