Projekti Chickdoo part 2

Keskustelun 'Projektit' on aloittanut käyttäjä Hemmo, 21/8/23.

  1. Hemmo

    Hemmo Paluu Tulevaisuuteen -

    Touhuillaampa yks kesärojekti tänne osiota piristämään.

    Sata vuotta sitten rakenneltiin Rev skidooja. Meilläki niitä oli jokunen.

    [​IMG]

    No ajat meni eteenpäin ja suurin osa kaikista pilkottiin vesille. Niin kävi myös alkuperäiselle chickdoolle. Kurvailin sillä pari kesää ja heitin lopulta tuon homman poijes.

    [​IMG]
    [​IMG]


    Kelkasta jäi kuitenkin nurkkiin lojumaan konepelti. Tuossa viime talvena sitten tuli mieleen että jotakihan niistäki vois vielä kasata.

    Ostimma nurkkiin pikkusen mäiskätyn 440 2006
    [​IMG]

    [​IMG]

    Ja sille kaveriksi 2004 vm 500SS
    [​IMG]

    Näistäpä sitten piti alkaa touhuamaan yhtä kokonaista chickdoo 2.0 kelekkaa. Tällä kertaa mentiin vähän vanhoista ajoista eteenpäin ja tehtiin kelkka uudemmalle alustalle. Muutoin kaava noudatti vanhaa ja hyvää mallia. 440 osia iso nippu ja 500ss rautaputkimoottori sille kaveriksi. Sähköpää tuli myös ss pelistä, joten tähän kokonaisuuteen saatiin peruutusvaihde ja kaikki. Alla jokunen foto taipaleesta.
     
    karjal ja julli tykkäävät tästä.
  2. Hemmo

    Hemmo Paluu Tulevaisuuteen -

    päälisin puolin näytti ettei tässä ole ku näpätä niin peli on selvä

    [​IMG]

    no ei ollut

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]

    aikansa siinä touhuttiin ja todettiin että tarvitaan vielä yks revi. Onneksi sellainen löytyi, mistä kaikki puuttuva saatiin korjauksia varten

    [​IMG]


    Pikkusen korinoikaisua ja lekaa


    [​IMG]

    ja kokoonpano saattoi alkaa

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]
    [​IMG]

    ja runko nipussa. Orkkisrunko oli ajettu linttaan sekä ketjukopan takaa että eturungon saumasta. Siksi piti tehdä tuollainen ratsupaikka toisesta rungosta. Tällä sai moottorikaivon etupellin oikeaan paikkaan ja sitämyöten eturungon suoraan. Jokapaikkaan niittailtiin 440 vahvikkeet.

    [​IMG]
     
    karjal tykkää tästä.
  3. Hemmo

    Hemmo Paluu Tulevaisuuteen -

    Iskarit läks huoltoon TT-service suspensionille ja niihin kokeiltiin jotain hieman pehmeämpää setuppia.

    [​IMG]

    Runkoon lyötiin vähän sikamäskiä jos sattuu lätäkkö eteen.

    [​IMG]

    Niveliä saikin uusia sitten urakalla jokapaikkaan. Onneksi oli entisestä elämästä jäänyt kasa kaikennäköistä nippeliä, joilla sai fiksattua pahimmat klapit.

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]

    Liukurungothan näistä on aina ajettu paskaksi. Niin oli myös tällä kertaa ja eipä se auttanu ku alkaa silpomaan kartanolla rosterilevyä.

    [​IMG]

    [​IMG]

    Siinä rälläkän jäähtymistä odotellessa vaihtelin myös pakosarjan uuteen. Näistä vanhoista peleistä tahtoo lahota nuo sarjat aina tuolta alapuolelta, varsinkin jos on ne lämpöpellit päällä muhimassa. SPI onneksi tekee vielä tämmöisiin virisarjaa, jotenka otetaampa tästä extratehot käyttöön.

    [​IMG]

    Moottoria en alkanu purkailemaan. Ravet putsailin, kurkut uusin ja läppäventtiilit nappasin 440 koneesta.

    [​IMG]

    440 petirauta ja käynnistimen tuuletettu kiinitysrenkulta löysivät myös paikkansa ss koneesta
    [​IMG]

    Kaasarit levälleen ja vanhat tutut 20 / 370 suuttimet sisään

    [​IMG]

    440 tankki, letkut ja tuorevoitelu oli kans yks synnytys

    [​IMG]

    kasaanpäin myös iskareiden puolesta

    [​IMG]
     
    ///AJS ja Vesukka tykkäävät tästä.
  4. Hemmo

    Hemmo Paluu Tulevaisuuteen -

    Siinä aikojen saatossa on ollut monenlaista seppää huoltamassa, näkyy kyllä hyvin kaikesta. Kytkintä oli vissiin rassattu pillarin kauhalla.

    [​IMG]

    Onneksi lite kytkin oli priima

    [​IMG]

    vuosikymmenten jätökset piti tiskata pitkän kaavan kautta. Imupönttö näytti jätekaivolta.

    [​IMG]

    Alusta nipussa

    [​IMG]

    uudet laakerit joka paikkaan

    [​IMG]

    eturunkoon viimeisetkin vahvikkeet kiinni

    [​IMG]

    ja sitten tarroja repimään

    [​IMG]
     
    Vesukka tykkää tästä.
  5. Hemmo

    Hemmo Paluu Tulevaisuuteen -

    Viimisimpinä savotoina piti monteerata 440 ja 600 sähköt jotenkin yhteen. 440 stongassa ei liittimet passaa, jotenka ei muuta ku johdot poikki ja teippailemaan.

    [​IMG]

    ja lopultapa siittä tuli valmis.

    Pätkä 41 cobra tela alla, ainakin vielä. Suksina C&A XCS.

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]

    ja lopulta tietenkin koekäyttö. Mikä ei luonnollisesti mennyt putkeen kun pensapumppua ei kukaan käyttänyt auki ja sehän oli jumissa :D

    No ei sitä aina voi onnistua

    upload_2023-8-21_17-2-48.png


    Ei muutaku projektiosio tulille ja revejä rakentelemaan!

    [​IMG]
     
    Hemikoo, rupsu, S4ms4 ja 21 muut tykkäävät tästä.
  6. WSA

    WSA 600 SKS 136" Markoilla ostettu!

    Hehhee!
    Solekku pikkuhomma, konepellistä alaspäin kaik uutta:D
    Hemmon dokumentaatiota on aina ilo syynätä!
     
    Hemmo tykkää tästä.
  7. Hemmo

    Hemmo Paluu Tulevaisuuteen -

    joo suunnilleen se niin meni. Kerran kun tuota alkoi touhuamaan, se oli sama tehdä viimeistä pulttia myöten uusiksi. Aika ja sata eri omistajaa tahtoo iskeä noihin melkoisen kädenjäljen, ei ollut kovin montaa osaa mitä ei ois joutunut jotenkin entraamaan.
    Meikäläisten mielissä ne "20 vuotta vanhat kelkat" on jotaki Indy polariksia 90 luvulta, totuus on että revi skidoot on jo 20v vanhoja :D
     
    Jakelfin tykkää tästä.
  8. Jannne

    Jannne Rust - eze vintage sled #winterrules #summersucks

    Sama totuus jotta 70-luvusta on kolokytä vuotta, no eihä oo ku 50 vuotta :)
     
  9. M.E.A

    M.E.A Lynx

    Elä nyt myönnä että tunnet ittes vanhaksi:D
     
  10. Jannne

    Jannne Rust - eze vintage sled #winterrules #summersucks

    No en tietenkään. Max 24v.
     
    Kojontti ja M.E.A tykkäävät tästä.
  11. Yamaha enticer

    Yamaha enticer SxViper

    Onpa kyllä viimeisen päälle tehty. Menikö muuten kauan koko projektiin? Toki taitaa Hemmolla olla keskimääräistä paremmin revin tekniikkahommat hallussa, joten ei varmaan montaa iltaa tuhraantunut:D
     
    Hemmo tykkää tästä.
  12. Hemmo

    Hemmo Paluu Tulevaisuuteen -

    kesällä tuo näperreltiin läjään, oisko siinä pari kuukautta ollu tehokkaita iltahommia. Sinänsähän se ei ole ku pulttailla osia toiseen kiinni ja soitella vähän porakonetta:D Toki osa vei aikaa enemmän kuin toinen, nuo vahvikkeiden teot sun muut rälläkkäkeikat nielee aina jonkun verran enemmän aikaa kuin pelkkä pulttikoneen käyttö. Suurin operaatio tossa oli leipoa kolmesta rungosta yks ehjä, siinä tuota aikaa meni vähän reilummin kun joka osa pitää erikseen mittoa paikoilleen ja varmistaa että viimeinenkin pultinreikä menee oikeaan kohtaan.
     

Suosittele tätä sivua