Kelkkojen ominaisuudet (~crossover)

Keskustelun 'Minkä kelkan ostaisin?' on aloittanut käyttäjä Lumisiipi, 13/3/16.

  1. Lumisiipi

    Lumisiipi Lynx Boondocker 3900

    Eka kelkka mietintämyssyssä ja vähän hakusessa selkeyttä siihen mitä kannattaa lähteä etsimään. Tuntuu että kelkoissa ollaan nyt samassa tilanteessa kuin kännyköissä joskus noin 8v sitten: valmistajat heittää tusinoittain erilaisia tuotteita markkinoille trololol hengessä satunnaisesti arvotuilla ominaisuuksilla ja kattoo sitten että mitä kuluttajat innostuu ostamaan. Asiaa ei auta että valmistajien tuotesivut (ja mallisarjat) ei ole mitenkään suoraviivaisia, tuntuu välistä että on tarkoitus maksimoida aika jonka potentiaalinen asiakas viettää sivuilla ;)

    Tästä voi tulla vähän pitkä kun on tarinaa, ja editoin tähän lisää miten etenee.

    Tarve

    90-100% harraste/hupikelkka olis tämä. Sellainen vanha työkelkka meillä on ennestään eli ladun teot, pulkan vedot ym. menis sillä, lähinnä tällä vois ehkä liikkua työhommissa joskus. "Omaa" maata on käytössä jonkin verran eli luonnonlumella ajoa pääsee ainakin harjoittelemaan pelto/metsämaisemissa. Mitään kunnon mäkiä meillä ei kai ole, eli tasaista lähinnä. (Tiedä jos tulevaisuudessa järjestyis ajoa jossain muuallakin, mutta Ruotsiin tuskin jaksaa raahata joka vuosi.) Tuolta tilalta on sellaiset 4+ km ajoa että pääsee viralliselle reitille, eli selkeesti tarvittas kelkkaa joka pääsee umpisessakin.

    Itsellä on vähän sellainen fiilis että se kelkkailun suurin hupi voisi olla maastossa ajo, tosin Suomessa tähän on aika paljon rajoitteita. Tuo meidän tila sijaitsee hyvällä kelkkailualueella Suomessa, oma kämppä taas toisella puolen maata, joten luultavasti tulis ajettua näitä eteläisenkin Suomen reittejä (joku akseli Tampere-Lahti-Koli). Eli luulisin että vähän käytännön syistä valtaosa ajosta olisi kuitenkin reitillä, enimmäkseen retkeilymielessä (onhan meillä hienot talvimaisemat jne) mutta välistä vähän sporttihengessäkin. Jotain 100-200km päivämatkoja vois ajella jos oikein innostuu reissaamisesta. Riittää jos kelkka sopii yhdelle hengelle.

    Ihan uusikin kelkka saattaisi mennä, mutta luultavasti käytetty, tältä vuosikymmeneltä kuitenkin. Ekaan kelkkaan tuskin tarvitsee mitään erikoista niin löytyy sopivia markkinoilta näin keväällä. Luultavasti mennään useampi vuosi tällä kelkalla jos oli yhtään oikea valinta, tai vaikka 10v jos osui suht. nappiin. Kuvittelen että tää on kuitenkin sen verran satunnainen harrastus että ei jaksa vaihtaa kovin usein saati että tarviis useampaa kelkkaa... mutta ans kattoo ny :)

    Aiempi kokemus

    Kelkkailu on mulle uus juttu, viime keväänä innostuin ja ajokilometrejä on nyt varmaan yhteensä jotain 500. Kokemukset kelkoista on X-Trim, se Lynxin 20v vanha työkelkka ja noita tavallisia vuokratouringeja eri ikäsinä (lynx/skidoo). X-Trimistä mikä oli noista uusin, varmaan pari-kolme vuotta vanha, tuli sellainen vaikutelma että melko eloisa sporttikelkka, varmaan sellaisena päivänä kun on sporttifiilis ja haluaa ajaa lähinnä reittejä toi vois olla mulle ideaalikelkka. Yleensä varmaan kaipais vähän jotain rauhallisempaa tai mukavampaa reiteille.

    Maastosta on sen verran kokemusta että onnistun jumittamaan kelkan kuin kelkan syvään lumeen ;)

    Tela

    Yleensä kun haluan tietää onko kelkka kiinnostava, tsekkaan kelkkasivuilta ensimmäisenä sen parin lauseen kuvauksen että mihin kelkka on tarkoitettu ja sitten luen telan mitat. Onko turhan telakeskeistä, onhan ominaisuuksia paljon muitakin?

    Ajattelen että joku 40x3900x38-44 tela saattais olla optimi omiin tarkoituksiin? Leveetä telaa (esim. 50mm Lynxin Commanderin tapaan) ei kannattane harkita kun reitillä siitä ei ole iloa, ja sitten jos sellasta kelkkaa oikeesti tarvii niin voi kaivaa ton vanhan työkelkan tallista. Joku 50-70mm harjas taas on kiva puuterissa, mutta ankea reitillä, joten kuvittelen että se normiharjas olisi paras. Vai toimisiko joku 50mm vielä, näitäkin näkee sellaisissa kelkoissa jotka muuten kuulostavat mielenkiintoisilta.

    EDIT: Telan mitat tosiaan vahvasti määrittää kelkan luonteen ja aiotun käytön. 3900 pituuksissa ja 50+ mm harjaksissa tarkoittaa että kelkka on enemmän tarkoitettu maaston ja umpilumen puolelle. 3500-3700 maton pituudessa lasketaan puolipitkäksi (crossover) ja noilla sitten pärjäisi vaihtelevissa maastoissakin. Varsin korkeista harjaksista on tullut trendikkäitä viime vuosina eikä ne välttämättä ole kuolemansynti reitilläkään.

    Välitykset ja työkelkat

    Monesti noista sivujen teksteistä tulee sellainen vaikutelma, että kyseinen kelkka on vähän sellainen yleiskelkka, eli sportti/hupivehkeen ja työvehkeen risteymä. Onko tuollainen sitten paljon tylsempi ajettava kuin puhdas hupikelkka? Ja mikä ominaisuus tähän eniten vaikuttaa? Jousitukset noissa on kuitenkin samantapaiset kuin nykyisissä sporttikelkoissa (puhtaat työkelkat missä on ne sylinterijouset edessä on sit erikseen).

    Monissa noista näkyy olevan 2 vaihdetta eteen, ehkä muutenkin vähän erilaiset välitykset? Kuvittelisin että toi olis etu myös hupikäytössä, pystyy puskemaan vaikeessa paikassa - työkelkassahan se on aika must have - vai onko tuo enimmäkseen vain turha ominaisuus crossover-tyylisessä kelkassa?

    Jäähdytys on tietysti työkelkassa vähän erilainen (tai on ollut?), että pystyy jurnuttamaan hitaasti. Mutta tuo tuskin on nykykelkoissa ongelma jos vain kelkalla tehdään suunnilleen sitä mihin se on tarkoitettu.

    Moottoriteho

    Tuntus että ihan perus 600 ACE nelitahti olis tarpeeksi pirteä mulle. Vai onko pitemmän päälle isompi tai kakstahtisempi kone vaan niin paljon hauskempi, tai tarvii kun lähdetään jostain ojan pohjalta, puuterimöykystä jne? Aloittelijalle pieni kone voi olla vaan hyvä sen keveyden takia, mutta kakstahdillahan olis pieni etu tuossa.

    Onko moottorivalinnalla paljoa väliä sen suhteen miten tulee huoltoa ja laittoa vehkeen kanssa? Kokemusta vm 2005 perämoottorista sen verran että kyllä se kakstahti siellä on aika vaivaton huoltaa seuraavaa kautta varten.

    Nelaria mietin lähinnä sen takia, että kulutus ja vähän melu/haju. Ei kai tuossa nykyisin kovin isoa eroa oo, lähinnä kulutus mietityttää mutta toisaalta niitä kilometrejä tuskin ihan hirveästi tulee kauden aikana. Onko moottorin hinnassa isoa eroa?

    Luotettavuus

    Mitä aiemmin lueskelin foorumia, niin lähinnä Lynxiä (ja Ski-doota, samat osat kuitenkin?) tuntui raati pitävän kelkkana joka ei vaadi paljoa laittoa. Ehkä Yamaha herättäis kanssa luottamusta, koska Japani. (Käyttääkös kukaan Hondan koneita kelkoissa?)

    Eli varmaan Lynx tai Ski-doo, koska ei ekaan kelkkaan tarvi mitään niin ihmeellistä mitä ei noilta löytyis. Vai onko muilla jotain erityisen mielenkiintoista crossoveria, mihin nyt ainakin kannattaisi tutustua?

     
  2. Lumisiipi

    Lumisiipi Lynx Boondocker 3900

    Vs: Kelkkojen ominaisuudet (~crossover)

    Viimeisimmässä kelkkalehdessä oli hyvin mielenkiintoinen artikkeli jossa puitiin eri segmenttien kelkkojen ominaisuuksia akselilla puhdas reittikelkka (Lynx RE) - täysveriset puuterikelkat. Muutama huomio ja ajatus tästä:

    Tuon raadin selkeä mielipide näytti olevan, että korkea harja ei haittaa reittiajossa. (Itse epäilisin esim. harjasten kestävyyttä pitkässä juoksussa.) Eli 60mm harjas voisi olla se oikea vaihtoehto allekirjoittaneellekin kun etenee vaan niin hyvin syvässä lumessa?

    Tekninen kehitys on ollut huimaa, kun sporttisten puuterikelkkojen segmentti on noussut tärkeäksi osaksi kelkkamaailmaa jollain aikajänteellä (10v?). Menneessä maailmassa segmenttien ulottuvuus oli kai lähinnä sporttikelkat - työkelkat mutta nykyisin kuviot on ihan erilaiset. Toisaalta vertailun tulokset soveltuvat huonosti käytettyyn kalustoon, koska muutostahti tuolla uudella suunnalla on ollut hyvin nopea.

    Artikkelin kokemukset pitkistä matoista reittiajossa olivat hyvin positiivisia. Toisaalta yksilöitiin ongelmia esim. ergonomiassa ja jäähdytyksessä. Mutta kun valmistaja vaikka laittaa kilpakelkan jousituksen puuterikelkkaan, saadaan aika mielenkiintoiset reittiominaisuudet. Kritiikin kohteista voisin myös kuvitella että nämä segmentit elävät lisää jatkossa ja saadaan vielä jännempiä ominaisuuksien yhdistelmiä mitä tulee suksiin, raideleveyksiin jne.

    Oman kelkkailun huippusesonki on luultavasti Lapissa maaliskuun kieppeillä. Ehkä varsinaisille puuteriominaisuuksille ei ole paljoa käyttöä, koska olosuhteet lienee enemmän kosteaa ja raskasta lunta kuin varsinaista pakkaspuuteria, tai sitten pakkasen kovettamaa hankea? Samoin tyypillisten vuorikelkkojen ominaisuudet ei ehkä mua kostuta niin paljoa koska rinteitä ilmeisesti ei ole niin paljoa ajettavaksi.

    Vertailun jonkinnäköiseksi voittajaksi nousi Boondocker RE 800R 3.7m matolla. Oikein hyvät ominaisuudet syvässä lumessa mutta erityisesti reittiajossa.

    Vertailu oli kirjoitettu varsin kokeneen kuskin näkökulmasta ja kelkoissa oli moottoreina kasisataset kakstahdit.

    Yksi vaihtoehto allekirjoittaneelle voisi sitten olla ihan perus Boondocker, modattuna leveämmälle raiteelle. Hintaa olisi tossa 15200,- ja menettää lähinnä korkean tuulilasin ja nelitahdin verrattuna X-Trimiin:

    http://www.brplynx.com/fi/lynx/boondocker/boondocker.html

    Hinta on kyllä aika suolainen verrattuna tohon perus X-Trimiin:

    http://www.brplynx.com/fi/lynx/xtrim/xtrim.html
     
  3. 1tas

    1tas Lynx RS 600 -14

    Vs: Kelkkojen ominaisuudet (~crossover)

    Hei,
    Kuulostaisi siltä, ettet aio reittiä paljoakaan yli sallitun nopeuden ajaa. Eli varmasti saat X-Trimistä hyvää vastinetta rahoillesi. Kelkkoja on tosiaan joka lähtöön ja helpostihan siihen viidakkoon uppoo. Parasta olisi, jos pääsisit ajamaan paria kaavailemaasi kelkkaa erilaisissa olosuhteissa ja valitset sitten omaan käteen sopivimman. Joka merkiltä löytyy hyviä laitteita. 3900 matto on vähän pitkä etelän puunkiero reiteille. 3500-3700 etenee umpisella mukavasti, kun et ole niitä jyrkimpiä ja pisimpiä rinteitä lähdössä valloittamaan. Nämä toimivat myös reitillä hyvin. Umpisessa voima on hyve ja reitillähän sitä kaasun asentoa voi säätää kevyemmälle ;)
     
  4. Lumisiipi

    Lumisiipi Lynx Boondocker 3900

    Vs: Kelkkojen ominaisuudet (~crossover)

    Tässä on vähän sellainen valintakolmio akselilla X-Trim / Boondocker (3700) / Ranger49. Uutena se X-Trim on halvempi mutta kun vuosimalli mitä voisi varsinaisesti miettiä on 2012-2015 niin hinta on siellä jo käytännössä tasaantunut ja kaikki maksaa saman.

    Boondocker voisi olla kiva kelkka - etenee hyvin umpisessa/maastossa ja oiva siis reitilläkin jos vain se iso lappu sopii.
    X-Trim taas hyvä reitillä mutta ei ihan niin huippu maastossa.
    Ranger49 mahdollisesti liian pitkä tai työkelkkamainen, etenee kuitenkin varmasti ja jos löytäisi pienellä lapulla niin ei ongelmaa. (Yleensä myynnissä olevat näkyy olevan 60mm eli ilmeisesti maastoajoon noita on hankittu.) Tavaratila saattaisi olla jatkossa plussaa siinä jos innostuu pitemmistä retkistä, lumilautailusta, ilmakuvauksesta tms kelkan kanssa mutta jo tollaisten proggisten suunnittelu vaatisi aika paljon ylimääräistä aikaa ja vaivaa, vaikka muuten on jo jotenkin olemassa olevia harrastuksia.

    Tein noitten vertailuun pienen excelinkin johon ominaisuuksille tuli nyt seuraavat painoarvot:

    sporttinen ajo reitillä - 4
    mukavuus reitillä - 5 (oletan että Ranger vetää tässä pari pistettä enemmän, kun on vähän retkikelkkamainen?)
    etenemiskyky - 4 (eli pääsee irti/läpi vaikeistakin paikoista kuten pehmeä lumi ojan pohjalla, sohjo jne)
    sporttinen ajo syvässä lumessa - 3
    kelkan keveys (paino) - 3
    kapasiteetti matkatavaroille - 1

    X-Trim saa lopputulemana pienimmät pisteet tuossa taulukossa, mutta vähän hakuammuntaahan tuo on jos ei ole itse noita kaikkia ajanut eri olosuhteissa.

    Skidoolta löytyy sitten vielä Expedition (Rangerin vastine) ja Renegade Backcountry, joista varsinkin jälkimmäinen kuulostaa mielenkiintoiselta, vähän kuin X-Trim mutta enemmän vuorikelkan apuja - tosin aika identtisen kuuloinen matto mittojen suhteen niin mikähän on etu käytännön etenemiskykyyn. T-motion alusta ja tuo taipuva reuna matossa varmaankin helpottavat vaikeissa paikoissa. Skidoosta merkkinä en tiedä, jostain ymmärsin että sama tekniikka kuin Lynxissä on käytössä tulee noihin joskus parin vuoden viiveellä.

    Linkit noihin malleihin:

    http://www.ski-doo.com/fi/ski-doo/renegade/renegade-backcountry.html
    http://www.brplynx.com/fi/lynx/49-ranger/49-ranger.html
    http://www.ski-doo.com/fi/ski-doo/expedition/expedition-sport.html

    Eli kun puhutaan paremmista kelkkojen jousituksista niin mielessä on sitten lähinnä ajo patikossa oikeasti lujaa? Ehkä tuo oma ajo reitillä on usein sellaista retkeilyä enemmän kuin urheilua, mutta ainahan tuo mieli vähän vaihtelee ;) Voisi sitten olla että ensimmäisenä tarvitsisin 800/900 moottorin tehoja maaston/umpisen puolella, mutta muutama vuosi kai tuossakin pitää taitoja kartuttaa ennen kuin alkaa edes jonkin verran kaipaamaan. Tiedä sitten vaikka pitäisi kelkkaa miten pitkään, ei sellainen 10v olisi mikään ihme.

    Eri mallien testaamisessa sellainen hankaluus, että jonkun trendikkään Boondockerin vuokra parilta päivältä on sellaiset 400 oravannahkaa ja päälle, eli on jo aika iso osuus kun vertaa käytetyn hankintahintaan, ja voi olla vähän vaikea löytää maastoakaan missä saisi ajaa. Rangerin ym. tapaisia kelkkoja ei paljoa näe vuokralla - yleensäkin on perus reitti/touring-kelkkaa mitä paljon löytyy vuokraamoista. Eikä vielä ole niin hirveästi kelkkailukavereitakaan joilta löytyisi mielenkiintoisimpia malleja hetkeksi lainaan.

    Toisaalta tarpeeksi uusi kelkka mistä tahansa noista (Boondocker kait kehittynyt rajuimmin viimeiset vuodet) toimisi varmaankin mulla hyvin useimmissa tilanteissa ja sillä pärjäisi ensimmäiset vuodet. Eli ostaa jotain ja katsoo sitten mitä sillä voi tehdä... sehän tässä kai kuitenkin on isoin riski että soveltuuko sitten lopuksi omiin haluihin kelkkailun suhteen.
     
  5. Lumisiipi

    Lumisiipi Lynx Boondocker 3900

    Vs: Kelkkojen ominaisuudet (~crossover)

    Nyt mietityttää että mahtaapa harjaksilla olla varsinkin keskeinen merkitys. Ei pelkästään korkeus vaan myös koko muuten, muotoilu jne. Rellun Backcountry kiinnostaa, mutta 3700 tela tullut siihen vasta ihan hiljattain, 2013 vuosimalli ehkä muuten voisi olla varsin optimi. Silti BC:tä kai pidetään kovasti parempana umpisessa kuin perus X-Trimiä - mutta ero onkin harjaksessa joka on suunniteltu eri käyttöön, ja 39mm vs 44mm on yli 10% eroa - enemmän kuin mitä tulee maton pituudesta!

    Boondockeria kävin kokeilemassa pikaisesti reitillä ja tuntui kyllä kelkalta joka innostaa urheilemaan lajin eri muodoissa. Toisaalta välistä tuntuu että kelkat pysykööt segmentissään ja kompromissi on aina kompromissi. BD:n erot reittiajossa verrattuna esim. X-trimiin oli enimmäkseen miinuksia. Ergonomia oli mulle OK, nopeusmittaria nyt ei näe kuin seisaaltaan :) Seisten ajaminen ja kelkan päällä liikkuminen tuntuivat helpolta. Isoin juttu oli että mäessä vauhti tuntui hyytyvän kun X-trimillä vielä hyvin pääsi, eli tarvitsee mennä enemmän vauhdilla/taidolla tai valita enemmän tasamaan reittejä. Saattoi vaikuttaa että ajoin X-trimiä ehkä jossain +1 kelissä kun nyt oli -5, en erityisesti huomannut että keli olisi ollut kovin kova tai jäinen. Voi silti olla että tämä vaikutti todella paljon.

    Kuulemma matot menee vaihtoon jossain 12 000 km paikkeilla BD:llä vuokrakäytössä, ilmeisesti aika nopiaan siis.
     
  6. Kommein

    Kommein Pro-RMK 850 -19 155" 2.6", Lynx Racing -96

    Vs: Kelkkojen ominaisuudet (~crossover)

    Ei se 12tkm kelkalla ole mikään pikku siivu. Saa aivan tuskana ajaa jos meinaa ees 3 vuen aikana saaha nuin paljon kilometriä
     
  7. Lumisiipi

    Lumisiipi Lynx Boondocker 3900

    Vs: Kelkkojen ominaisuudet (~crossover)

    Kiitokset vastauksista! Yhden pitkän vastauksen näemmä foorumi nieli ??? mutta onneksi ehdin senkin kertaalleen lukea ajatuksen kera. Pitänee päivittää toi eka viesti telan osalta, sehän tosiaan määrää aika paljon kelkan luonteesta.

    Päädyin sitten boondockeriin, vieläpä 3900 mattoiseen kun löytyi hyvää diiliä niistä. Rellut tosiaan oli melko ajettuja mitä löysi, mutta kovin kiinnostavalta kelkalta kuulosti se, varsinkin tolla uudemmalla 3700 matolla olisi oikein kiva kokeilla. Siinä voi olla mielenkiintoisessa tasapainossa ominaisuudet, joku videoblogi luonnehti sen "flatland backcountry" segmenttiin :) Mutta ei ole vaan niin suosittu kelkka meillä, tai uudet on tiukasti ajossa ne ensimmäiset vuodet eikä enää markkinoilla.

    Menee sitten vähän enemmän umpisen etsimiseksi ja pohjoisessa ajamiseksi tämä harrastus, mutta monen sortin hupia tuntuisi olevan luvassa tulevina vuosina. Ihan kivahan tuo vehje on reitilläkin, tykkäsin ainakin jousituksesta ja istuimesta. Maastossa kyllä pääsee aika varmasti tällä kelkalla :)

    PS. Pari numeroa takaperin oli tossa lehdessäkin juttua just noista kelkoista, mutta eipä sattunut silmiin ajoissa...
     
  8. PakkanE_

    PakkanE_ lynx BD 3900 -13

    Vs: Kelkkojen ominaisuudet (~crossover)

    no mie olen muutaman talven suijanu 13 mallin 3900 dokkerilla. olen kyllä tykänny. kevyin kallisteliahan tämä ei ole eikä tällä pätkämiesten perässä reitillä pysy mutta omasta mielestä pitkä pps kestää reittipaukutusta yllättävän paljon. kunhan on huolletut iskarit alla :) reitin ulkopuolella voi vouhottaa ihan mielen määrin, joko apinan raivolla puita väistellen tai sitten lyyä perseen penkkiin ja naakia menemään. suoraan ylöspäin nousee ko perkele. Mulla loppuu pää ennenkö kelkasta loppuu kulku. vilttoon aika komura viedä sitä on turha yrittää kieltää :D
     
  9. Lumisiipi

    Lumisiipi Lynx Boondocker 3900

    Vähän päivitystä ajatuksiin kun tuolla '15 boondockerilla tuli vähän yli 500 kilsaa jo viime kaudella. Mitään puuteria en löytäny ajettavaksi enää tossa vaiheessa kautta, pitänee jostain etsiä vielä tuntumaa siihen umpisen puoleen. Ruottiinko matka jossain välissä? :)

    Boondocker varmaan umpisessa paljon hauskempi ajettava kuin tollainen leveämattoinen (Commander tässä). Etpä varmaan sellaista paljoa kallistele, enemmän siinä ajatus jämäkkä eteneminen kuin että lähdetään umpiseen leikkimään ja hauskaa pitämään. Samoin se keveys (osin myös 2-tahdin ansiota) on kiva juttu myös aloittelevalle kelkkailijalle.

    Kulutus on toistaiseksi ollut jotain 14 litraa satasella eli kohtuullisen maltillinen. Kun sisäänajo on nyt tehty ja jos olisi varovainen kaasun kanssa niin varmaan hitusen laskisi reitillä. Jos ei niin varmaan vähän nousee :D 600 ACElla saan reitillä jo dramaattisesti matalampia lukemia mutta eipä tuokaan paha ole. Pitemmän päälle tuo ACE varmaan tuntuisi vähän laiskalta, toisaalta tästä kakstahdista (600 E-tec) ei vielä toistaiseksi ole tarvinnut kuin puolta kaasua reitillä. Saa nähdä meneekö kelkat enemmän nelitahtiin lähivuosina, ympäristön kannaltahan se olisi parempi ratkaisu kun jotkin päästöt on ilmeisesti monikymmenkertaiset kakstahdilla.

    Reitillä en oo vieläkään keksinyt mitä varsinaisesti häviän boondockerilla. Kyllä se varmaan on ihan reitistä ja kuskista (ajoseurasta?) kiinni että miten kiemuraa ja miten lujaa pitää päästä ;)

    Vähän mysteeriksi vielä jäänyt miten esim. freeride eroaisi käytännössä - voisi reitillä olla ketterämpi mutta umpisessa matto kantaisi vähemmän kun on lyhyempi mutta pidemmällä lapulla?
     
    Viimeksi muokattu: 12/12/16

Suosittele tätä sivua