Kilpisjärvi Nyt ( ja koko kevään aikana kaikki tarpeellinen )

Keskustelun 'Baana' on aloittanut käyttäjä MiKo84, 13/2/06.

  1. Nenone

    Nenone BC X-RS 146"

    Tätä arvelinkin. Kerran yritin tuolle välille kysellä opaspalveluita mutta asia törmäsi semmoiseen hommaan että oppaan pitäisi huolehtia seurue myös somasjärveltä pois eli semmonen pelkkä menomatkan opastus ei onnistunut. Jos ootte onnistuneet tuommoisen reissun järjestämään niin mieluusti kuulisin lisää vaikka yyveellä.
     
    ruiseri tykkää tästä.
  2. HAPPYHILL

    HAPPYHILL Well-Known Member

    Kun karttoja katselee niin mielestäni somasjärveltä on pisto suomeen. Mutta jos oikein olen käsittänyt niin siihen suomen puolen siirtymään tarvii saattajan, ennen kuin kytkeytyy metsähallituksen reittiin kiinni.
    Väli ei ole yleinen reitti.
    Nyt lauantaina mennään kilpiselle ,mutta tuskin yritetään tuota reittiä koska kaverilla on lyhyt kelkka. Eikä tienoo ole mitenkään tuttua että pärjäiskö siellä lyhyelläkin ( ja reissua pitäisi suunnitella vähän pidempään,jotta sais selvitettyä bensat ja mahdollisen majoituksen.näin kerkeis maisemiakin tiirailemaan).
    Mutta uskoisin että kaikki olisi lopulta järjestely kysymyksiä.
    Jos ei muuta niin voihan sitä ajella toisin päin. Jolloin saattaja hakee somasjärveltä.

    Mutta tutkiskellaan. Ja kerron kyllä jos joskus moinen vielä toteutetaan.
    Miten se sitten onnistuikaan.

    Itseä kiehtoisi ajaa pidempi reissu norjan kautta ja ajan kanssa. Ei nyt ihan tarvii körötellä mutta sais siinä olla maisemien kattelua ,ruokaa jne. Tavalla tai toisella.
     
  3. Rock OLA

    Rock OLA "wannabe kelkkamies"

    Moottoriajoneuvolla rajan ylittäminen muualta kuin virallisella rajanylityspaikalta ei taida onnistua (ainakaan ihan helposti). Hiihtäen ja jalan Norjan rajan saa ylittää vähän vapaammin.
     
  4. HAPPYHILL

    HAPPYHILL Well-Known Member

    Tota en tiennytkään. Oon ollu siinä käsityksessä että ollaan schengen sopimus maita joten meillä on vapaa liikkuvuus norjaan. Toki jos meinaa jotain myyntiin sinne tai tehdä bissinestä niin sitten se onkin eri juttu.
    Ja sitten jos miettii niitä kahta eri ylityspaikkaa missä on molempien maiden tullit niin niissäkin kelkkareitti kulkee tullien ohi. Ei läpi.

    Mutta edelleen olen siinä käsityksessä että meillä ei ole rajalla selvitysvelvollisuuksia liikkumisesta.
    Laita ihmeessä linkki jos tiedät että asia on jotenkin toisin. Nostan heti käden pystyyn.
    Periaatteessahan säännöt on samat kuin ruotsin rajalla. Mutta kun norjassa ei ole vapaa kelkkailua niin maahan ei kelkalla pääse tavan tallaajat kuin ajamalla reittiä pitkin.
     
  5. Rock OLA

    Rock OLA "wannabe kelkkamies"

    https://www.finlex.fi/fi/valtiosopimukset/sopimussarja/1993/46 Tässä ajantaisessa säädöksessä mainitaan hiihtäen tai jalan rajanylitys maastossa.

    Ammatinharjoittajille (poronhoitajat), on sitten Saamelaisalueella helpottavia sääntöjä.

    Kaikki rajanylitykset mitä olen tehnyt Norjaan olen tehnyt kelkkareittiä myöten joka on kulkenut rajanylityspaikan/tulliaseman kautta/vierestä (Näätämö, Karigasniemi, Kivilonpolo). Jos on tullattavaa on velvollisuus ajaa punaiselle kaistalle, niin kuin ajaisit autolla.

    Varmistaisin vielä asian Tullista soittamalla sinne.

    Tässähän on nyt kyseessä EU-ulkoraja vaikkakin myös Schengen sisäraja. Tullin sivuilla on autoille neuvottu tulliasemat. Moottoriajoneuvon rajan ylitys EU:sta ulos ja sisään on tässä se juttu, minkä selvittäisin. Ihmiset saa liikua vapaasti.

    Alkaa olla kohta 20-vuotta kun näitä työn puolesta pyöritteli, niin ei muista enää pilkulleen.

    Norjan raja on juridisesti erilainen kuin Ruotsin raja.
     
    Viimeksi muokattu: 19/2/26
  6. HAPPYHILL

    HAPPYHILL Well-Known Member

    Tässä olet oikeassa raja on juridisesti erillainen, mutta koska kyseessä ei ole maahantuonti tai muu yritystoiminta. Sanoisin että raja ei muuta liikkumisen oikeutta. Norjan rajan ylityksenä on mielestäni ainoona ehtona että reitti on oltava. Siis meille tavan ihmisille.
    Jos ei saisi ylittää niin kaikkien kelkkailijoiden tulisi kulkea tullin kautta. Eikä sen vierestä.

    Ja tottakai raja säännöthän on erillaisia poronhoitoon,maanomistajille,saamelaisille, yrittäjille jne jne...

    Onhan tässä rajassa aina omat koukeronsa niin kuin monissa muissakin rajoissa. Esim alkoholi/tupakka ,elintarvikkeet. Mutta nyt poikettiin jo aiheesta.


    Tälläinen teksti löytyy esim tullin sivuilta.

    Koska Norja ja Suomi kuuluvat molemmat Schengen-alueeseen, rajan saa ylittää mistä tahansa, ellei mukana ole tullattavaa tavaraa. Tullattavan tavaran kanssa on kuljettava tullitoimipaikan kautta.
     
  7. JULU

    JULU Xterrain 900 Turbo R -26

    Rajavartiostolla, tullilla ja poliisilla on jokaisella oma näkemyksensä Norjan ja Suomen rajan ylittämisestä moottorikelkalla ja nimenomaan moottorikelkalla. Jalan ja suksilla saa ylittää mistä vaan. En ota kantaa lain tulkintaan, mutta eri tulkinnoista johtuen, varmaankin, safarioppaat nihkeästi suhtautuvat rajan ylittämiseen kelkalla. Ja niin kuin Nenonen kertoili, niin vastuuntuntoinen opas ei jätä asiakastaan erämaahan valtion rajalle oman onnensa nojaan, ellei ole 100 varma, että asiakas tietää mitä tekee. . Oppaat suhtautuvat myös esim sieltä Norjan puolelta Somasjärvelle tulevien asiakkaiden hakemiseen nihkeästi. Siellä ei puhelimet kuulu ja kaikkea voi sattua ja aikataulut ei pidä ja opas joutuu odottelemaan asiakasta.... ja seuraava asiakas jo odottaa... ja sitten myöhästynyt asiakas ei suostu maksamaan odottamisesta.... yms. Norjan rannikolta ei kelkkaa saa tankattua juuri mistään. Esim Kilpisjärven pohjoispuolelta rannikolta Birttavaarasta tai Lokvollista ei saa kelkkaan bensaa, vaikka kelkkareitti menee kylään. Kelkkareitti ei mene bensamittarille. Norjalaiset tankkaavat kotipihassa kelkat jerrykannuista. Sapuskatkin on varmempi kuskata kelkassa ja majoituksiin pääsee huonosti kelkalla. Norjan kelkkareitit on merkitty risuilla tai muovinauhoilla ja merkkejä on tooodella harvassa. Reitin ulkopuolella ajamisesta saa tähtitieteelliset sakot. Tuulen yltyessä tai lumisateessa et selviä kotiin ilman navigaattoria. Kaikesta huolimatta tuolla taas seikkaillaan kuukauden päästä.....
     
    Rock OLA ja HAPPYHILL tykkäävät tästä.
  8. Herhis

    Herhis Xterrain

    Tässä virallisempaa vastausta rajavartiolaitokselta:

    Hyvää päivää Lapin rajavartiostosta,

    Ohessa ohjeistusta rajavartiolaitoksen sivustolta

    Näin ylität Schengen-maiden välisen maarajan

    Voit ylittää Schengen-maan sisärajan mistä tahansa, jos mukanasi ei ole tullattavaa tavaraa. Sisärajalla tarkoitetaan Schengen-maiden välisiä rajoja. Voit siis ylittää Suomen, Ruotsin tai Norjan välisen maarajan mistä tahansa.

    Jos ylität rajan Norjaan ja sinulla on mukana tullattavaa tavaraa, kulje tullitoimipaikan kautta. Tullitoimipaikkoja ovat Kilpisjärvi, Kivilompolo, Karigasniemi, Utsjoki, Nuorgam ja Näätämö. Saat ylittää Ruotsin rajan tullattavankin tavaran kanssa mistä vain. Tässä tapauksessa sinun on kuitenkin oltava itse yhteydessä tullitoimipaikkaan.

    Ohessa vielä linkki lisäohjeita varten:

    Ohjeet matkustajille rajanylitykseen | Rajavartiolaitos

    Erinomaista reissua ja toivottavasti säät suosivat!

    Terveisin:

    Kapt xx

    Lapin rajavartiosto
     
    Rock OLA ja HAPPYHILL tykkäävät tästä.
  9. HAPPYHILL

    HAPPYHILL Well-Known Member

    Jees nämähän sieltä tullin sivuilta löyty.
     
  10. HAPPYHILL

    HAPPYHILL Well-Known Member

    Ja kaikille kiinnostuneille.
    Skibotn käyty. Lunta riittää ajamiseen jopa korkeammissa kivikoissa. Muutama isompi kiviröykkiö löytyi mutta yleisesti ottaen ok.
    Koiravaljakoita oli muutamia reitin varrella ja yksi susi.( tuli sekin ihme nähtyä. Toki onhan se voinu olla jonkun karannu koirakin tai sitten vaan sairaaaaan iso kettu).
    Perillä ei kehdattu ajaa ravinteliin asti.
    Säät suosi ja maisemat hienoja.

    Harmillisesti edelleen ne kaksi muuta kilpiseltä lähtevää reittiä on suljettuna.
     
    Reverend_, Vesukka ja Rock OLA tykkäävät tästä.
  11. Hemingway

    Hemingway Active Member

    Eli Otereniin ei pääse? Onko tietoa, onko se ollut auki ollenkaan? Miksi se on suljettu? Viime keväänä ei päästy. Eikö skibotn reitti lähde samasta kohtaa?
     
  12. HAPPYHILL

    HAPPYHILL Well-Known Member

    Jees .
    Skibotn on ainot mikä on auki. Hatteng ja otterenin yhdyskäytävät on suljettu. Eli niille reiteille ei pääse. Syy ei tiedossa.
    Jos olen ymmättänyt oikein nuo yhdyskäytävät ovat olleet talven kiinni.

    Ja kyllä suomen rajalta lähtevä reitti. Menee kaikille noille kolmelle reitille. Mutta vain skibotnen suuntaan pääsee. Niille kahdelle muulle kohteelle menevä yhdyskäytävä on suljettu.

    Lunta oli ihan ok korkeallakin skibotn reitillä ja suomen tunturissa.
    Viktorialeden ei pettänyt taaskaan eli eilen sitä patti mutkaa karesuvannolta. ei paljon maistunu.
     
    Rock OLA tykkää tästä.
  13. Herhis

    Herhis Xterrain

    Storfjordin kunnan sivuilla on 27.2. päivitetty tieto, että yhdysreitti Suomen rajalta (Gálggojávri) Norjaan on suljettu. Eli ei olisi pääsyä muuten auki oleville Paras- tai Kitdals-reiteille. Ja Skibotn on myös suljettu.

    Onko kukaan käynyt aidalla kääntymässä?
     
    Arwid Käkivaara tykkää tästä.
  14. nolimits

    nolimits Viper X-TX -20 & Nytro XTX -12

    Kävin eilettäin rajalla kääntymässä. Ainakin poroaidasta pääsi läpi normaalisti eikä siinä välittömästi ollut mitään kieltokylttejä tms. mutta en sen pidemmälle mennyt tutkimaan. Jokunen jälkikin jatkui norjan puolelle. Mutta tosiaan Storfjordin kunnan sivuilla melko selkeästi lukee, että tuo yhdyspätkä Hatteng/Oteren suuntaan suljettu (kaiketi paikallisten poromiesten toimesta?) ja Skibotnin reitti kiinni väliaikaisesti 14 päivää. Eli periaatteessa kait aukeaisi sitten tänään tai huomenna, mutta mene ja tiedä. Tuon väliaikaisen sulkemisen syyksi veikkaan nuita Naton sotaharjoituksia lähialueella.
     
  15. nolimits

    nolimits Viper X-TX -20 & Nytro XTX -12

    Ja nythän siellä olikin avattu reitit poislukien Oterenin loppupätkä. Käväisin tänään Kilpiseltä Barraksella ja Hattengin suunnassa piston, suunnilleen puoliväliin tuota Hattengin/Kitdalenin reittiä. Erinomainen keli oli päästellä ja reitit hyvässä kunnossa. Alempana laaksossa jo lumet melko vähissä, joten en lähtenyt kokeilemaan olisiko Hattengiin päässyt tankille.
     
    Reverend_ tykkää tästä.
  16. Gaz

    Gaz Well-Known Member

    Pääseeköhän Victoriaa pitkin Kilpisjärvelle? Viikon päästä lauantaina pitäisi kulkea tuosta jos mahdollista. Varmaan pitäisi lähteä Muoniosta. Plussa-asteita on tainnut olla pitkin viikkoa Kilpisjärvelle asti?
     
  17. bavo

    bavo Sidewinder 137" -18

    Kilpisellä vissiin reitit auki senku lähtee ajelemaan?
     
  18. Reverend_

    Reverend_ Nytro #PPS, 2x900R

    Norjaan on suljettu kaksi reittiä. Muuten oli toissapäivänä auki. Niitäkin voi ajaa jonkin matkaa.
     
    Vesukka tykkää tästä.
  19. Jukka

    Jukka Well-Known Member

    Onko Kilpisellä innokkaita Haltille lähtijöitä? Olen keräämässä porukkaa jakamaan opastuksen kustannuksia
     
  20. Vesukka

    Vesukka Rs Venture, Bd 3700 re

    Meinasitko millon mennä?
    Vähän on mielessä, et tulis ens viikonloppuna sinne kelkkailemaan.
     

Suosittele tätä sivua