Snowcrossin Suomen Mestaruussarjan osakilpailu Ouluun
Oulussa järjestetään ensi keväänä 8.3.2015 Snowcrossin SM-osakilpailu.
Kilpailuareenana toimii kolmen vuoden takaa tuttu Äimaraution ravirata.
Snowcross on yhteislähdöllä ajettava moottorikelkkakilpailu noin 600m pitkällä radalla, jossa on mutkia molempiin suuntiin, sekä isoja hyppyreitä. Yhdessä lähdössä on parhaimmillaan 20 kelkkaa radalla. SM-pisteistä ajetaan luokiteltujen kuljettajien Pro-luokassa. Muita luokkia kilpailupäivänä ovat SemiPro, harraste, veteraanit, naiset sekä kaksi junior -luokkaa. Nuorimmat kilpailijat ovat 11-vuotiaita. Oulun Seudun Moottorikelkkailijoiden omia kuljettajia kisoissa ajaa toistakymmentä.
Vauhdikas, näyttävä, ja yleisöystävällinen kilparata rakennetaan vain tätä viikonloppua varten kaviouran keskelle. Huonon sään sattuessa kilpailua voi seurata myös sisäkatsomosta.
Snowcrossin 2015 maailmanmestaruus tullaan ratkaisemaan viikkoa ennen Oulun kisaa, joten paikalla saatetaan nähdä tuore maailmanmestari – toivottavasti suomalainen. Suomen parhaiden kuskien lisäksi myös ruotsalaisia huippukuskeja uskotaan saapuvan kilpailemaan Ouluun.
Kilpailutapahtuma järjestetään yhteistyössä Motorace Oy:n ja Oulun Seudun moottorikelkkailijat ry:n kanssa.
Lisätietoa tapahtumasta Facebook –sivuiltamme ”SM snowcross Oulu 2015”
https://www.facebook.com/events/1510720295838207/?fref=ts
-
-
-
-
Vs: SM Snowcross Oulu 8.3.2015
Allaolevasta näyttäs löytyvän ilmottautuminen useampaan SM-kisaan.
http://www.kisainfo.net -
-
-
-
Vs: SM Snowcross Oulu 8.3.2015
KÄÄK!
"Oulun osakilpailun osanottajamäärät on rajoitettu seuraavasti:
* Junior 11-14 21 kilpailijaa
* Harraste, Veteraanit, Naiset Yhteensä 21 kilpailijaa
* Sinisalo Challenge (Semi Pro) 42 kilpailijaa
Kilpailijat hyväksytään ilmoittautumisjärjestyksessä, loput menee varalle, mikäli ko. luokka on jo täynnä."
Tää oli kyllä mennyt multa ainakin ihan ohi. Onkohan muilta?
No varalle on nyt kaverin kanssa laitettu nimet. Koska tietää pääseekö ajamaan? Sunnuntai aamuna vai aikasemmin? Soittaako järjestäjä kaikille että: Ootko tulossa vai et? Vai luottaa siihen että mahdolliset perujat ilmoittavat itse?
Kaikkein paras vaihtoehtohan olis että Harraste ja Veteraanit/Naiset ajaisivat omat erät. Vaikka sitten lyhennetyin erin.
Ohjaajakokous kirjallisena, harjoitukset ja kisa alkamaan vähän aikasemmin?
Junnuluokat yhtä-aikaa viivalle?
Tai sitten me "mattimyöhäset" lähtemään erään takarivistä? Säännöt kyllä taitaa rajata tota viivalla olijoiden määrää.
Sinänsä ihan positiivinen ongelma että snowcrossissa on niin paljon halukkaita kuskeja että kaikki ei mahdu mukaan. :)
Teemu Honkasalo #13
p.s. Mutkun mä haluun ajaa! :'( :'( ;) -
-
-
-
-
-
-