SMK - SML Enduron kisakalenteri

Keskustelun 'Kisat' on aloittanut käyttäjä Jani Sipola, 5/10/15.

  1. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    MK-Enduron ja sprintin kilpailukalenteri 2016
    SMK ja SML
    Tänä vuonna saatiin aikaan hyvät neuvottelut kattojärjestöjen välille ja sen seurauksena paras
    mahdollinen lopputulos hyvässä yhteishengessä. Tämän johdosta kaudella 2016 ajetaan vain yksi
    sarja moottorikelkka sprintissä ja endurossa. Mukaan on saatu hienoja paikkakuntia sekä EM arvo
    kilpailulle jolle se kuuluu. Tällä yhteistyöllä on tarkoituksena yrittää nostaa enduron ja sprintin
    arvostusta, osanottaja määriä ja saada lisää näkyvyyttä lajeille.
    Kilpailuiden lisäksi tänä vuonna on myös ensimmäistä kertaa luvassa Enduroon painottunut ajoleiri,
    joka pitää sisällään niin ajorasti koulutusta kuin teoriaakin treenaamisesta, kilpailemisesta sekä kelkan
    säädöstä. Ajoleirillä on tekemistä koko perheelle mm. safarin merkeissä ja sunnuntaina luvassa vielä
    kansallinen mini enduro kisa.
    Vuoden 2016 kisakalenteri
    22.-24.1. Kuusamo, ajoleiri ja mini MK-enduro
    30.1. Taivalkoski, sprint tai minienduro kansallinen
    6.2. Sonkajärvi, SM-sprint
    7.2. Kajaani, SM-sprint
    20.2. Karstula, SM-enduro (SML)
    27.2. Tuupovaara, SM-enduro (SMK)
    5.3. tai 19.3. Lieksa, SM-enduro (SMK)
    11.-13.3. Giant Kemijärvi, SM-EM-enduro (SML)
    xx.x Salla, SM-enduro (SMK)
     
  2. lumikko

    lumikko Well-Known Member

    Vs: SMK - SML Enduron kisakalenteri

    Eipä näytä mitenkään hyvälle lumitilanteet karstulan seuduilla, vähän alkaa olla pelko kisojen pitämisessä tuohon aikaan ja kalenteri täynä, jotta vois vähän siirrellä keväämmälle. voikohan kalenteria mitenkään rukata.Päätös kisojen pitämisestä pitää tehdä näinä päivinä ja amerikan sää ei lunta juuri lupaile.
     
  3. Madd

    Madd Well-Known Member

    Vs: SMK - SML Enduron kisakalenteri

    Ei varmaan hyvältä näytä, käy niinkö toissa talvena et ei ole kuin pohjois suomessa kisoja , pitäs nää kisat aloittaa pohjoisesta ni hyvällä tuurilla ei tarviis peruttaa kisoja ::)
     
  4. Slave

    Slave Active Member

    Vs: SMK - SML Enduron kisakalenteri

    Kisoja pitäisi minun mielestä siirtää vaikka se 3 viikkoa eteenpäin.Pohjoisessa parhaat ajokelit silloin keväällä ja "etelänkisat" sais peliaikaa.
    Sprintteihinkin saattaisi tulla enemmän katsojia jos ajankohta oli vaikka maaliskuun alkupuoli (hiihtoloma aika?).
    Joku harjoitus enska/sprintti voi olla tammi-helmikuun alku mutta SM-kisat myöhemmäksi.
     
  5. Woody

    Woody Well-Known Member

    Vs: SMK - SML Enduron kisakalenteri

    Ihan hyvä ehdotus mutta toissa ja viime talvenakin oltiin jo ongelmissa olosuhteiden kanssa. Esim. viime talvena Sallan reitin pettäminen kesken kisan mistä aiheutui vakava loukkaantuminen.
    Myös siihen aikaan vuodesta pyritään olemaan perheen kanssa lomilla tai sitten ollaan riksuun lähdössä isoille lumille.
    Mutta ainahan kannattaisi kokeilla ennenkuin vetää hätäisiä johto päätöksiä. Esim. CC kisa jonkin hiihtokeskuksen yhteydessä olisi sainällään hieno homma...
     
  6. MXZx 440

    MXZx 440 Ski-Doo Iron Dog -19

    Vs: SMK - SML Enduron kisakalenteri

    Jos aloitetaan pohjoisesta, niin tulee pakkas-/pimeysongelmia... :(
     
  7. Slave

    Slave Active Member

    Vs: SMK - SML Enduron kisakalenteri

    Semmonen juttu vielä että näitä sprint kisoja pitäisi mahdollisimman paljon järjestää laskettelukeskuksissa oli se sitten iso tai pieni.Tiedän että se on vaikeaa mutta sinne saadaan porukkaa katsomaan ainakin paremmin kuin jonnekkin "korpeen" ja monesti on hyvät kahviot,parkkipaikat,pururadanpohjat voidaan hyödyntää?? vaihteleva rata jne.Hyviä esimerkkejä menneiltä vuosilta Seinäjoki joupiska,Virrat pukkivuori,Nilsiä tahko,Hyrynsalmi paljakka,Soini vuorenmaa,Iisalmi paloisvuori ym ym.Ja monesti vähäinen lumi ei ole näissä keskuksissa niin iso ongelma johtuen hyvistä pohjista.
     
  8. Tertzi

    Tertzi Well-Known Member

    Vs: SMK - SML Enduron kisakalenteri

    No hemmetti! Tosiaan CC kisa keväällä kuulostais pirun hienolta! :D Oisko sellaisen kehittelyssä mitään ideaa? Toki mielellään sellaiseen paikkaaan missä olis reilusti lunta niin sitä ois kyllä makea auringonpaisteessa keväällä vetää menemään :D

    Nyt CC kisa ennen SM enskoja vähällä lumella ei kuulosta houkuttelevalta ajatukselta..voip olla kalustolle rajua hommaa.
     
  9. Hespe

    Hespe #103

    Vs: SMK - SML Enduron kisakalenteri

    Kieltämättä ois ideaa. Ja toishan se vähän vaihtelua normaaliin jossain perähikiällä pakkasessa ja pimeässä ajeluun ;D...
     
  10. lumikko

    lumikko Well-Known Member

    Vs: SMK - SML Enduron kisakalenteri

    Onko muuten kukaan miettinyt kuinka kauan on kisoille tekijöitä ???
     
  11. Juddii

    Juddii Re600R-19,Rs-14,RE800-13,RC600-06,G-type-97,Et340

    Vs: SMK - SML Enduron kisakalenteri

    Kuka järjestää tuon Taivalkosken kilpailun? Mistä sinne voi ilmoittautua?
     
  12. Jalmari-Einari

    Jalmari-Einari Well-Known Member

    Vs: SMK - SML Enduron kisakalenteri

    http://www.timehoiska.net/#!mk-2016/v56w5 Tuolta voi ilmoittautua sitten kun se avautuu. Järjestäjästä ei tietoa..
     
  13. TT 5900

    TT 5900 Ei menny niinku suunnittelin...

    Vs: SMK - SML Enduron kisakalenteri

    Voisi olla Taivalkosken kelkkakerho joka järjestää kisan.
    Siellä kuulemma kovin innostunutta porukkaa kisan järjestämiseen...
    Toki talkoisiin varmaan osallistuu muualtakin niinkuin näissä aina pitäisikin tapahtua kun miltätahansa paikkakunnalta on hankalaa nykästä 120 henkilöä kisapäiväksi talkoisiin.
     

Suosittele tätä sivua