MORJENSTA KELKKAKANSA!
Toisen kerran Kuusamon Moottorikelkkailijoiden historiassa, 21.3.2015 pidetään Kuusamossa MK-endurokilpailut!
Mukaan toivotaan tietysti mahdollisimman paljon kelkkailijoita, ja tässäpä siis jo hiukan tietoa tulevasta ja lisää päivitellään koko ajan, että muistakaahan käydä seurailemassa palstaa.
Lunta on sanoisinko mielettömästi, joten kilpailusta tulee haastava ja sitähän moottoriurheilu on parhaimmillaan!! Niin ja maisemat mitä parhaat, tosin niitä ei kannata paljoa jäädä katselemaan, saattaa muuten päästä mittaamaan, kuinka mielettömästi sitä lunta oikeasti onkaan ;D (niin ja naisia ja junioreitahan sai vaan auttaa ;) )
Kuusamon MK-Endurokilpailu on osa Moottoriliiton sarjaa, johon kuuluu siis sitä ennen Karstulan EM-kilpailut (kaksi päivää) ja Kemijärven GIANT (kaksi päivää). Meillä siis ratkokaan vuoden 2015 Suomen Mestarit ja kun maaliin on päästy niin kilometrejä on kertynyt tälle kaudelle jo aika merkittävä määrä!! ;)
2015 Suomen Mestarit palkitaan sitten myöhemmin Rovaniemellä yhdessä crossi- ja sprint mestareiden kanssa, saadaan kaikki kelkkalajit samaan paikkaan ja isot kinkerit pystyyn!! (ajankohta ilmoitetaan myöhemmin).
Tärkeimmät asiat kuten ilmoittautuminen, ajo-ohjeet ja kilpailukutsut löytyvät alla olevasta osoitteesta:
http://mk-enduro.smlmk-kisat.fi/portal/kuusamo-2014/kuusamo
Täältä löydät tällähetkellä jo majoitustarjouksen kisakeskukseen Kuusamon Sokos Hotelliin, samassa majoitustarjouksessa on myös kuvaus kisapäivän kulusta, aika samaanmalliin mennään kuin viimekin vuonna.
Sitten lisätietoja ja muita Kuusamon Kelkkailijoita koskevia asioita löydätte täältä, ja toivoisinkin että kaikki kelkkailijat kävisivät tykkäämässä Facebookissa meidän kerhosta, koska sieltä saa tietoa kisojen ulkopuoleltakin, esim. crossiratojen aukiolosta ja muusta vastaavasta.
https://www.facebook.com/pages/Kuusamon-Moottorikelkkailijat-ry/172941979392171?fref=ts
Tuttuun tapaan huolto on taas Siprun Snowcross radalla, Kurkijärvellä, jossa on makkaranmyyntiä ja tosi hyvät paikat seurailla kisoja. Siellä on huollon lisäksi myös 2EK:n maaliin tulo ja 3EK:n lähtö ja maaliintulo. Siellä kelkkailijat ajavat crossirataa pariinkin otteeseen joten ajoa on helppo seurata. ;D :)
Siprun Snowcross radalle ovat erittäin tervetulleita myös ulkopuoliset katsojat nauttimaan ulkoilmasta, kisamakkaran ja kaksitahdinkäryn kera 8) ;) Paikalla on myös kuuluttaja, joka pitää ajantasalla kisojen tilanteesta sekä haastattelee kelkkaporukkaa.
Ajo-ohjeet tännekin löytyy sitten myöhemmin ylläolevasta internetosoitteesta.
Sivu 1 / 3
-
-
Vs: Sokos Hotel Kuusamo SnowRace 21.3.2015
Heipparallaa!
Tänään oli Kuusamon Moottorikelkkailijoilla kisareittimerkkien teko talkoot. Porukkaa oli kivasti, enemmän kuin kuvassa näkyy..
Porukka oli tehokas ja merkit on nyt tehty! Reilu 800 merkkiä on valmiina, ei mennyt kuin reilu kolme tuntia!
Siinä ne nyt pötköttävät valmiina paketissa odottamassa siirtoa kilpailureitille... mutta vielä kuukausi pitää odottaa ;)
Valmistelut on siis hyvässä vauhdissa... hyvät kisat on tiedossa sen voin taata :) !
Lisäksi myös live kuvaa tullaan lähettämään Kurkijärveltä, jossa huoltokin on. Kuvassa tulee siis näkymään crossiradalla ajo-osuutta eli ainakin kolmosen lähtöä, koitetaan saada kamera mahdollisimman hyviin asemiin, niin että näkyisi rataa mahdollisimman laajasti. Mutta tätä vielä testataan, parempi nettiyhteys on hommattu jo ja yhteyslinkki tehty, mutta kamera on vielä tilauksessa ja paikan päällä pitää käydä asiaa testaamassa ja kuvauspaikka etsimässä.
Ääni tulee myös kuulumaan, joten selostajan äänikin kuuluu, niin kuin hänen lukemat tulokset ja haastattelutkin huoltopaikalta.
Tämä live kuva olisi tarkoitus sitten näkyä, niin kaikille netistä Youtuben kautta että Kisakeskuksessa Hotellin ravintolan screenillä.
Parannuksia ja uusia juttuja tehdään siis kokoajan kilpailujenosalta lisää sekä yritetään saada kisoja katsoja ystävällisemmäksi ja sitä myötä saada enemmän porukkaa seuraamaan kilpailuja niin kotoa kuin paikan päältäkin.
Kisoihin vielä aikaa.... viisi viikkoa....35 päivää... -
Vs: Sokos Hotel Kuusamo SnowRace 21.3.2015
ILMOITTAUTUMINEN ON AVATTU
Neljä viikkoa vielä kilpailuihin ja nyt voi siis jo ilmoittautuminen alkaa.
Ilmoittautumaan pääset tästä linkistä: http://mk-enduro.smlmk-kisat.fi/portal/kuusamo-2014/ilmo-kuusamo2015
Älkää unohtako myös joukkue ilmoittautumista, sen pääsee tekemään tuosta samasta linkistä.
Ilmoittautumisen sekä kilpailijoiden kilpailun vauhdittamiseksi olemme saaneet Olvi Teho Sportilta apuja.
Sadalle ensimmäiselle Kuusamon kilpailuun ilmoittautuneelle (verkossa) tulemme antamaan Olvi Teho Sportin lahjoittaman urheilujuoman sekä palautusjuoman.
Juomat tullaan jakamaan kisakansiassa ilmoittautumisen yhteydessä.
-
-
Vs: Sokos Hotel Kuusamo SnowRace 21.3.2015
Jos haluat tutustua ja muille muistutukseksi tuossa on linkki kerhojoukkuekilpailun sääntöihin:
http://www.moottoriliitto.fi/@Bin/1278770/094+MK-ENDURO+kerhojoukkueiden+SM+2015+1.0.pdf
Ja tästä linkistä pääset moottoriliiton sivuille, josta voit hakea kerhoa ja tarkistaa kuuluuko kerhonne (tai mikä kerho kuuluisi) moottoriliittoon.
http://www.kisat.moottoriliitto.fi/kerhohaku.php?page=12
Tervetuloa viivalle, ehdottomasti kannattaa kokeilla tätä lajia :) jos muita kisaan liittyviä kysymyksiä on niin voit soittaa ajajienedustajalle (Arto Pätsi, yhteystiedot on www.smlmk-kisat.fi -sivuilla)) tai laittaa vaikka yksityisesti minulle viestiä.
Terveisin
Kati Kolehmainen -
-
Vs: Sokos Hotel Kuusamo SnowRace 21.3.2015
Tässä muutamia kuvia joita napsin kisojen huoltoalueelta jossa on siis 2EK:n maali ja 3EK:n lähtö sekä maali.
Tuosta voi jo päätellä että lunta on täällä melko paljon! (tai ainakin ihan riittävästi :) )
Huoltoautoillekin on riittävästi tilaa...
Tuossa kuva Crossiradalta jonne tulee makkaranmyyntikoju ja joitakin kelkkaesittelyjä, jotka varmistuvat lähempänä. Tuossa tulee olemaan myös kolmosen lähtö.
Tuossa vielä pikku pätkä pari viikkoa sitten, kun pojat kävivät reitin poletuksessa. Silloin lunta oli kuulemma n. metri, nyt vähän painunut mutta ei paljoa :D
https://www.youtube.com/watch?v=wry_Sspd8MM -
-
Vs: Sokos Hotel Kuusamo SnowRace 21.3.2015
Kilpailua pääsee kelkalla katsomaan 1EK:n lähtöön noin 2 km säynäjävaaran opastetaululta kelkkareittiä taivalkoskelle päin.
Snowcross radalle pääsee myös kelkalla ja sielä on sitä makkaraa. Aja säynäjävaaran opastetaululta ouluntien yli ja heti vasemmalle, seuraa siitä lähtevää jälkeä joka tulee järvelle aja järveä pitkin päähän asti ja siitä oikealle lähtee jälki radalle (radalle Ouluntieltä reilu 10 km).
Snowcross radalla kelkat tulee jättää heti parkkialueen päähän jossa on kelkkaparkki kyltti.
Nämä reitit on myös kilpailijoiden siirtymä osuuksia, eli ajakaa hitaasti. -
Vs: Sokos Hotel Kuusamo SnowRace 21.3.2015
Kohta enää kolme viikkoa aikaa kisoihin, niin herätelläämpä kisailijoita hiukan lisää näin GIANTTIIN valmistautimisen kynnyksellä! Onnea kaikille sinne, muutama kilometri on edessä taivallettavana!
Sokos Hotel Kuusamo SnowRacen palkintoina on tänä vuonna S-ryhmänlahjakortteja.
Koska rahaa ei saa jakaa, niin näin kilpailijat saavat ostaa kuitenkin mitä tahansa kukin tahtookin, olipa se sitten polttoainetta, majoitusta tai vaikka ruokaa.
Tästä linkistä pääsee katsomaan mihin kaikkiin lahjakortit käyvät: http://www.s-lahjakortti.fi/missa_kortteja_voi_kayttaa/fi_FI/missa_kortteja_voi_kayttaa/
SM-luokissa eli AN800, P800, M43, Juniorit ja Naiset
1. 200 €
2. 150 €
3. 100 €
Muissa luokissa eli Historic, M50, CN800, BN800 Suomen Cup
1. 150 €
2. 100 €
3. 50 €
Kuusamon Moottorikelkkailijat käyttävät siis palkintoihin tänä vuonna n. 3500 €!
Katsotaan saadaanko vielä lisäksi jotain extraa :)
Pistäkäähän ilmoittautumisia vaan jo sisään, kyllä listaan vielä mahtuu ;D
Tästä pääset katsomaan ketä on jo ilmoittautunut tähän mennessä: http://mk-enduro.smlmk-kisat.fi/portal/kuusamo-2014/ilmoittautuneet-kuusamo-2015 -
Vs: Sokos Hotel Kuusamo SnowRace 21.3.2015
Lunta tulee ja välillä mittari käy vähän plussankin puolella. Lunta on kuitenkin vielä riittämiin, näyttää olevan naapuripitäjän lumen syvyyden mittauspisteessä Suomen suurin lukema 93 cm!!
(Joka näyttäisi olevan lähempänä itse kisapaikkaa kuin Kuusamoon merkitty mittauspiste Posion Raistakkaan matkaa n. 30-40 km)
http://www.foreca.fi/Finland/Kuusamo/map/lumensyvyys -
Vs: Sokos Hotel Kuusamo SnowRace 21.3.2015
Mikäli joku haluaa ensimmäistä kertaa tulla kokeilemaan moottorikelkkaenduroa Kuusamon kisaan, niin tässä muutama ohje
Koska numeroliivin tilaamiseen ei ole enää moottoriliiton sivuilla ohjetta (liivit eivät enää ole ensi vuonna käytössä).
Elikkäs, täytätte vain ilmoittautumiskaavakkeen muuten aivan normaalisti, mutta jätätte numerokohdan tyhjäksi, ellei teillä siis ole jo numeroliiviä/varattua numeroa.
Sitten mikäli haluat aloittaa ajamisen misten pääsarjaa niin laitat luokaksi C/N 800, muutoin historic -luokkaan mikäli kelkka on sitä ikäluokka tai sitten M43 tai M50 mikäli kuski on sitä ikäluokkaa :)
Sitten kilpailuun tullessa ilmoittautumisen yhteydessä kisakansliasta saatte numeroliivin, muistatte vaan kysyä sitä, ellei sieltä jo suoraan sitä teille anneta.
Sitten ostatte vielä kertalisenssin samasta kisakansliasta ja ei kun viivalle! :D Niin ja tietysti pitää vielä edustaakin jotain Moottoriliiton alaista kerhoa.
Vielä muistutukseksi kaikille muillekin kilpailuihin tuleville, että muistakaa ottaa numeroliivinne mukaan! Liivit on oltava jokaisella päällä kilpailun aikana, kelkkaan ei tule erikseen numeroita ja mikäli teillä on toisen sarjan numerot kelkassa niin peittäkää ne (vaikka teipillä raksi päälle), ettei tule numeroista sekaannusta.
Alle kaksi viikkoa kisoihin!! 8) Aurinko paistaa ja lumenpinta kimmeltää! Mahtava keli!! -
Vs: Sokos Hotel Kuusamo SnowRace 21.3.2015
Viikon päästä tähän aikaan on Moottoriliiton Suomen mestarit selvillä ja kausi siltä osin purkissa, lukuunottamatta huhtikuussa olevaa palkitsemistilaisuutta. :)
60 ilmoittautunutta on jo kirjattu listaan ja vielä 40 seuraavaa saa urheilujuomat itselleen ilmoittautumisen yhteydessä kilpailupaikalla :) ja vielä monta muutakin ovat ehdottomasti tervetulleita :D
Menkäähän siis ilmoittautumaan kisoihin, ilmoittautuminen sulkeutuu huomenna sunnuntaina klo 22.00.
http://mk-enduro.smlmk-kisat.fi/portal/kuusamo-2014/ilmo-kuusamo2015 -
Vs: Sokos Hotel Kuusamo SnowRace 21.3.2015
On tullut kyselyitä että minkälaiset on kelit Kuusamon kisareitillä, tuossa on kuva kolmos eekoon alusta.
Reitit on poletettu viimeksi kuukausi sitten pakkaskelillä, sen jälkeen on kelit olleet nollan paikkeilla ja lunta satanut noin 15 cm.
Kovat yö pakkaset on pitäneet lumen kuivana vaikka päivisin on plussaa.
Kolmos eekoon alussa olevaa rossirataa siliteltiin vähän helpommaksi.
Reitin merkkaus aloitetaan huomenna ja samalla poletataan reitti koko leveydeltä.
Lunta maastossa on noin 80 cm.
Tervetuloa kisailemaan Kuusamoon
Ratamestari Arto Pätsi -
-
-
-
Vs: Sokos Hotel Kuusamo SnowRace 21.3.2015
Kyllä reitti pitää tarkistaa alkutalvesta ettei lumen alta löydy ylläreitä esim. kaatuneita puita.
Tykky lumi tekee myös paljan tuhoja ja nekin on tarkistettava ennen kuin peittyvät lumen alle.
Reitin merkkaus on sitten se viimenen "poletus". -
Vs: Sokos Hotel Kuusamo SnowRace 21.3.2015
Kyllä kyllä.. tottakai täytyy tarkistaa ettei ole "miinoja" ymmärrän sen. Täytyy vaan toivoa että pinta ei mene niin kovaksi että se ei mene puhki.. kun nyt lunta on kuitenkin sen verran paljon että tuskin ongelmaksi muodostuu se että reitiltä loppuu lumi :)
Giantissakin ainut poletus oli juurikin se merkkaus niin sitä vain ajattelin että tuskin teidänkään tarvitsee yhtään ylimääräistä tamppausta tehdä :) kuvien perusteella keli näyttää nyt kuitenkin tosi mahtavalta :D -
Vs: Sokos Hotel Kuusamo SnowRace 21.3.2015
Ilmeisesti kelkkareitit on kaikkialla normaalisti auki kun näyttäisi kisapaikka olevan hiukan syrjässä kelkkareiteistä, tuossahan tulisi mukava päiväreissu kun Hossasta latoisi Kuusamoon tankille, kisaareenalle käyrän syöntiin tukemaan kisajärjestäjiä ja puottelis Taivalkosken kautta takaisin.