Watercross Watercross kuljettajien taival - Harjoitukset ja kisat

Keskustelun 'Kisat' on aloittanut käyttäjä Jani Sipola, 2/8/17.

Tagit:
  1. Elisa

    Elisa Administrator

  2. Elisa

    Elisa Administrator

    Noniin, kirjotanpa Janin puolesta tarinaa eilisestä, kun se ei ite varikkotäpinöissään joua..

    Eli tyttöjen ajot alkoi sujua jo oikein mallikkaasti, kunnes kone siinä kello kolmen kieppeillä päätti sanoa sopimuksen irti kesken ajon. Eläteltiin ensin toiveita, että bensa olisi vaan loppunut, mutta ikävä kyllä ihan niin helpolla ei hommasta päästy. Mäntähän sieltä siis kajahti ja tilanne rannalla näytti vähän epätoivoiselta. Puhelimet kävi kuumina ja koko Lapin läänistä ei tuntunut löytyvän sopivaa mäntää tilalle.

    Allekirjoittanutkin ehti lähteä jo kotiin sohvalle peiton alle synkistelemään, mutta seittemän kieppeillä soi puhelin, että Teo Lehtimäki Oy:n sponsoroimat männät lähtisi piakkoin Rovaniemeltä kohti Sodankylää Tryykin Janin matkassa ja saadaan kone vielä illan päälle kasattua. Tästä ilmeisesti kiitos Hemmolle ja Maunusjokelle, korjatkaa jos meni pieleen. Purkuvaiheessa hajonneelle tiivisteelle löytyi korvaava yksilö KoneVasaran hyllystä, kiitos Pekalle palvelualttiudesta aukioloajan ulkopuolellakin.

    Siinä sitten odoteltiin porukalla jokunen tovi kelloa tuijottaen ja Jani putsaili kelkkaa muilta osin valmiiksi kasausta varten. Olikohan noin klo 23 kieppeillä, kun tallin ovi vihdoin kävi ja Magga Olli tuli sisään mäntälaatikoita kantaen. Ilo vaihtui kuitenkin melko nopeasti uuteen pettymykseen, kun todettiin, että tilatut männät olivatkin väärää kokoa. Eli oletus siitä, että kone oli porattu ylikokoon olikin väärä ja oikeasti tarvittiinkin vakiokokoista mäntää. Phuuh.

    Magga Olli ja Kosolan Aleksi soittelivat sitten koko puhelinluettelonsa läpi ja lopulta joltain Vuotson pelastavalta enkeliltä löytyi kuin löytyikin sopiva mäntä varastojen kätköistä. Onneksi Vuotsosta löytyi myös joku innokas autoilija, joka kävi nakkaamassa männän Aleksille puoleen väliin matkaa. Näiden herrojen nimet meni kaiken sen hässäkän keskellä ohi, mutta kiitos vaan sinnekin suuntaan! Tässä vaiheessa kone oli laitettu nippuun niiltä osin, kuin ilman toista mäntää pystyi.

    Nyt oli sitten mäntä, mutta männänrengas vielä puuttui. Ylikoon mäntien renkaista ei saanut sopivaa sorvattua. Aleksi läksi vielä tonkimaan omia varastojaan ja sieltä löytyi onneksi sopiva. Jani, Aleksi, Rantalan Mikko ja Lehtorannan Juha laittoivat urhoollisesti koneen nippuun, paikoilleen ja noin varttia vaille kaksi saatiin tallin naapureille ylimääräinen yöherätys, kun konetta päästiin testaamaan. Ja sehän pelas!

    Eli Kelkkalehden puolesta tuhannet kiitokset kaikille hommassa apuna olleille ja erityiskiitokset tekstissä nimeltä mainituille! Ilman teitä ei olisi kyllä ollut mitään toivoa saada Venlaa tänään viivalle.

    Muille kilpailuun osallistuneille tytöille myös kiitokset, ihan mahtavaa, että olette olleet noin täysillä hommassa mukana!

    Jani saapi käyä täydentelemässä jos mie tästä jotakin vaiheita tai henkilöitä unohin, väsymys kun tuolla tallilla alkoi itellä olla sitä luokkaa, että penkiltä meinasi välissä pudota :D
     
    rieban, Venla Jyrkinen, SiniH ja 5 muut tykkäävät tästä.
  3. Ninnu

    Ninnu Member

    Kohta lähtee! :p 20170805_130312.jpg
     
    rieban, Hra XC, JMO ja 1 muu henkilö tykkäävät tästä.
  4. Suvi Kustula

    Suvi Kustula Member

    IMG_20170805_130433.jpg
     
    rieban, Aanskua, Hra XC ja 2 muut tykkäävät tästä.
  5. Suvi Kustula

    Suvi Kustula Member

    IMG_20170805_175026.jpg
    Vielä täällä kilpailijoita kannustetaan
     
    rieban, Aanskua, Hra XC ja 2 muut tykkäävät tästä.
  6. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    SODWATER_1.JPG
     
    rieban, Aanskua, Ninnu ja 9 muut tykkäävät tästä.
  7. Venla Jyrkinen

    Venla Jyrkinen Onni on Lynx.

    Se olis analyysin ja kiitosten paikka.
    Takana on aivan mahtavat 3 päivää. Olemme seitsemän naisen voimin päässeet tutustumaan watercrossin mahtavaan lajiin ja harjottelemaan porukassa vesikelekalla ajoa. Kova sakki kelekkatyttöjä meitä oli kasassa ja suuri kunnia oli päästä tuosta huimasta joukosta kisakuskiksi!

    Konerikko meinasi pistää suunnitelmat uusiksi eilen ja reenit loppu siinä aika lyhyeen. Vaan suuri voitto oli jo se että kelekka oli aamulla viivalla, kiitos mahtavan apujoukon joka pisti tuulemaan ja järjesti siinä yönkähmeessä meille kelekan kasaan!

    Näin koitti sitten kisapäivä ja aamulla kuulin että mie saan olla kelkan sarvissa tänhään. Tunnelmathan oli siinä omaa vuoroa ootellessa melekoset. Ei aivan saattanu uskoa että sitä on näitten maggaollien ja pesosten ja blienien kanssa samalla varikolla oman tiimin kanssa kun vasta viikko sitten poikien suorituksia ihasteli Ivalossa lupsakasti katsomon puolelta.

    Ajon suhteen päätin että se on muuan pääpointsi taottava mieleen, kun kaikkea ei tilanteessa ehi kuitenkaan muistamaan ja juuri mikkään ei vielä näillä reenein ja viisi kertaa kelekan selässä käyneenä tule selekärangasta. Päätin että kaasun puuttesta homma ei saa jäähä kiinni ja otin lisäksi kopin muutamasta hyvästä neuvosta lähtiessä: "aja läheltä sitä poijua" sekä kaverilta lainattu "kaasu pohjaan jeesus ohjaa!". Voi olla että nuita neuvoja tuli turhan kirjaimellisesti noudatettua kun sehän tärähti minun ajo siihen ensimmäiseen poijuun joka tuli kohalle vikkelämmin kun osasin kuvitellakaan. Siitähän tuli otettua sitten aivan komiat lennot.

    Omasta kisasuorituksesta jäi kyllä väkisellä vähän hampaankoloon, ennenkaikkea se että lysti loppu niin lyhyeen! Mieluusti sitä olisi nautiskellut vesilläolosta vähä pitempään. Poijun kiertokin suju niillä muutamalla reeniajolla jo suht mallikkaasti joten sitä olisi ollut mukava päästä lissää harjottelemaan. Se vain kävi nyt niin että ajatus ei aivan kerenny mukkaan viivalta seuraavaan vaiheeseen suoritusta. Siitä olen kuiten tyytyväinen että homma ei uponnu lähtöviivalle eikä ainakaan turhaan nyhveröintiin.

    Kiitokset tästä mahdollisuudesta ja uskomattomasta elämyksestä Kelkkalehelle ja Jani Sipolalle sekä loistavalle mentorille Niina Kallojärvelle joka jakso tsempata ja neuvoa ja hymyillä loppuun asti, ja kaikille jotka oli mukana sponssaamassa tätä projektia. Sodankylän Moottorikerholle kiitos hienoista kisoista! Niille myös iso kiitos jotka nousivat epätoivon hetkellä avuksi ja tueksi ja osottamaan mistä tässä lajissa on kyse, heidän avulla ja tsempillä pääsimme kuin pääsimmekin tänään viivalle vastoinkäymisistä huolimatta. Kiitos kotijoukoille ja kavereille jotka on jaksanu antaa peukkua ja osoittaa luottoa ja kattoa vierestä tätäkin kahjotusta! Viimeisenä kiitos aivan mahtaville leirikavereille ja kelekkasiskoille joihin on ollu suuri ilo tämän kokemuksen myötä tutustua!

    Miehän olen nyt watercrosskuljettaja. Sen hetken elin unelmaani. Matka oli tällä kertaa lyhyt mutta se oli mahtava! Ja lajillehan olen myyty, tässä kun yhdistyy niin motorsport kuin watersport, kaksi melekovarmuuella parasta asiaa maailmassa.

    Nyt mie lähen piitsipubille ottamaan yhen oluen.
     
    Niina Kallojarvi, rieban, Suvi Kustula ja 13 muut tykkäävät tästä.
  8. Jani Sipola

    Jani Sipola Presidentti Ylläpitäjä

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]

    [​IMG]
    [​IMG]

    [​IMG]
    [​IMG]
    Kuvat: Elisa Ahlberg
     
  9. T.F.K

    T.F.K Yamaha X-TX SE

    Pitäisikö se alkaa valmistautumaan jo ensi kesän kisoihin ja laittaa hyvissä ajoin tämä homma alulle, ettei mene hosumiseksi ja kaikki halukkaat pääsevät mukaan yrittämään?
     
    rieban, Jannne, petes88 ja 1 muu henkilö tykkäävät tästä.

Suosittele tätä sivua