Aivan mielenvikast läpändeerust! Tämä topikki jäänyt huomaamatta ihan kokonaan.
Oman näkökantani annan eli ostin männä vuosina -93 AC Ext 550Efi:n tonnilla,siisti ikäisekseen uuden karhealla ripsaw matolla..no 150km ja mäntään paloi täydestä laukasta reikä ja rojut alakertaan silppuna tottakai.
Viaksi paljastui loppuun ajettu stefa (luultavasti alkuperäinen) ja saman puolen ruiskusuutin oli tukossa joten laihalle mentiin ja rajusti.
Myyjän kertoman mukaan koneremppaa oli tehty joskus muutamia tuhansia sitten mutta en laskenut sen varaan mitään koska dokumentteja ei ollut.
Uusiksi meni pytty ja tietty mäntä ja samahan ne oli uusia molemmat männät kerralla kun siihen alettiin.
Osia piti tilata Jenkeista saakka kun Suomesta ei saanut ja sen laukan arvoksi tuli sitten 600euron liipaisu.
Tonnin kelkka ja ikää kuin Jeesuksella..ei käynyt pienessä mielessäkään rueta soittelemaan myyjälle että maksa toinen pytty ja mäntä.
Korjasin kelkkaa loppupeleissä tonnilla ja siinä periaatteessa käytiin kone täysin läpi uusilla osilla, ruiskupuolen tukkeutuneet osat huolsin...alustan laakerit ym. kulutusosaa uusiksi.
Takapukin linkkuja vahvistin ja linkkuputki akselin (mikä kiinnittyy ylhäältä runkoon) teetätin sorvarilla vahvemman kunnon raudasta ja hitsautin ammattilaisella.
Sitten Catti olikin kuin uusi ja kulki niin maan perkuleesti.
Möin kelkuttimen talven jälkeen Anopin miesystävälle kun väkisin halusi ostaa niin hän on antanut sille runtua koko talven ja kehuu laitosta maasta taivaaseen että miten hyvin toimii.
Mitä tästä siis opimme...vanhat kelkat purkautuu eittämättä jossain vaiheessa, joko siinä ensi ajon aikana tai parin vuoden päästä.
Nihin ei ole yhtään luottamista ellei pidä niitä pumpuliin käärittynä autotallissa.
Pienenä offtopikkina tämä topikki jotenkin kuvastaa tätä--->
http://www.dynamiitti.com/forum/viewtopic.php?t=62986Näitä löytyy
