Ensi viikolla tuon kelkan tänne Joensuuhun ja tarkoitus olisi sitten jonkin verran lajia harrastaa. Arkipäivät tulee ainakin ajettua ja ihan päiväsaikaan. Että jos joku pääsee valoisan aikaan pärräämään, niin eikun mukaan.
tänään käytiin azkin kanssa ajaa delta-urkkalampi väli...ja sen sanon et olipahan ilo ajaa huippukuntoista reittiä
Olkaa tarkkana valkeasuolla ajellessa, reitti merkitty todella huonosti. Tänään kun vanhat jäljetkin näkyi huonosti, oli melkoista arpomista. Ajoin sitten suolla ojaan jonka tuiskulumi oli peittänyt => murtunut ranne, ja kelkka lunastukseen :'(. Jos kerhon vetäjämiehiä lukee tämän, tai joku tuntee, niin viestiä sinnepäin, että merkkauksessa on paljon opittavaa.
No kyllähän jos luita mennyt niin on mennyt kauden ajelutkin siinä samalla. Itselläkin vielä ranne hellänä sunnuntain sukelluksesta kun käänsin kelkan tuolla Linnansuolla (Kiihtelyksen takana), mutta se ainakin meni omaan piikkiin. Pitääkin ruveta kamoja kiskomaan päälle, lähdetään Jussin kanssa joku pieni lenkki heittämään koht' puoliin kun aurinkokin paistaa. 8) Se vielä sunnuntaina reissussamme mukana ollut "lynexi" kelkkailija on myös löytänyt itsensä forumille, tuli privaa, on nickiltään "samisami". Tervetuloa joukkoon.
Joni tais olla tänään yrittäjien kelkkasafarilla? Kelkkaa hakiessa kahtelin että samanlainen fusioni kun avatarissa oli parkissa huvilan edustalla... : ???
Tuli tänään ajeltua tästä Kontiolahdelta Huhmariin ja sieltä Polvijärvelle päin. Reitti oli hyvää siinä linjalla, mutta heti Huhmarin jälkeen oli kyllä tosi vähän lunta ja ura jäässä. Piti sitten valitettavasti kääntyä takaisin ennen aikojaan kun Pollesta tuli lowrideri ->
voisin lähtee kelkalla tuupovaaraan jos vaan tosta ilomantsin tien levikkeeltä pääsee paikan päälle kattomaan!! :-\
Siellähän minä mukana olin..tuli jotain 160 km ajettua kun minä ja pari muuta kelkkaa ajettiin vähän pitempi lenkki kuin muut.Lähettiin vainoniemen huvilalta ylämyllynshellille sieltä huhmariin ja uuron shellille syömään.sitten ajettiin samaa reittiä takaisin paitsi minä ja pari muuta käytiin vielä polvijärvellä kahvilla ennenkuin ajeltiin huvilalle saunomaan ja syömään. reitti oli aivan kulunut ja jäinen huhmarista ylämyllylle,ei mitenkään hyvä.patikkoa riitti myös uuron pätkällä.muutama kelkka hajosi matkalle.taisi olla 21 kelkkaa lähtiessä.ilma oli kuin morsian niin mikäs siinä ajellessa 8)
Niinpä, lähdettiin Jussin kanssa ajelemaan lyhyt iltapäivä lenkki eli Ylyn Shelliltä Liperin St1:lle. Toi väli oli ihan ajettavaa, muutamaa kilometriä lukuun ottamatta. Ja sitten se klisee, eli keli oli kyllä tänään kuin kesämorsian. Tässä tuolla St1:llä tankkailemassa ukkoja ja meikä kelkankin hieman ennen klo.16 reikä reikää (Ja löin liian ison(Lyne oli juonutkin yllättävän vähän) setelin automaattiin sillä seurauksella että MXZ:kin sai mittarista loput bensat tankkiinsa, ja omastani siinä vielä voitelin bensalla koko tankin päällyksenkin, no, lähtipä "rasvat" tankin ulkopinnasta): Mutta tuntui että tulee liian lyhyt päivä ajelu jos tästä nyt suoraan Ylylle huokaisee, joten päätettiinkin lähteä vielä Huhmariin. Ja todellakin tuolta löytyy sitä maankuulua patikkoa, välillä tuntui ettei oikein tule mitään, oli sellaista patikon kiertoa, mutta sinniteltiin kummiskin perille asti ja käytiin imaisemassa siinä alakerran kahviossa ravinteita sisuksiin. Huhmarista sitten takaisin Ylylle, ei helv... mikä patikko show taas edessä onkin...tuumittiin, tässä ollaan lähdössä takaisin Ylyä päin hieman ennen 18:00 eli pimeätä ajoa edessä: ...mutta mitä ihmettä, takaisinpäin tullessa oli kuin joku olisi salaperäisesti loiventanut 80% kaikista Huhmari-Ylyn välisen pätkän pateista, ei se tälläistä ollut tullessa tuumittiin yhteistuumin, ilman mtn. röökitaukoja putkeen paukutettiin Ylylle saakka ja molemmilla suu ihan "Tuntuipas tasaisemmalta ja jopa mielekkäältäkin ajaa" ja melkein samoin sanoin toisillemme sanottiin yhtäaikaa kun noustiin Shellillä kelkan päältä. Ei oikein muuta selitystä keksitty kuin että oli jo pimeää, eikä kerinnyt kaikkia patteja niin tarkkaan rekisteröidä kuulaan sekä pystyin keulalla ajelemaan "omassa" rauhassa kun ei tarvinnut mutkan jälkeen jännitellä että tuleekohan sieltä joku? Pystyi vaan laskea menemään ja luottaa että näkyyhän ne vastaantulevan valot jo hyvissä ajoin... esim sähkölinjastolla sai koneet happea ihan riittävästi! Liekkö sitten molemmat jossakin lyöneet päänsä, mutta kyllä se vaan takaisin päin mennessä oli paljon parempi ajaa. Muistaakseni sama ilmiö, eli kun pimeällä(=ei hämärässä, vaan oikeasti pimeässä jolloin mennään valojen voimalla) palailee samaa reittiä takaisinpäin, tuntuu matka kuin lentämällä menien. Sama ilmiö oli tässä parisen vuotta sitten kun J.Toivasen kanssa ajeltiin parit arki-ilta reissut Reijolasta Hammaslahteen ja toisella kertaa Reijolasta Heinävaaraan... Serkkupoika eli Svart oli mennyt tänään muuten vaihtamaan patikkohakkurinsa Jääkiituriin, mutta siitä enemmän kertokoon hän itse.
Meni hakajousi poikki? Samanlainen Low-Rider tuli J.Toivasen Pollesta tossa pari talvea sitten kun erehdyimme käymään P-Järvellä, sillä reissulla 3 kelkkaa, joista 2 hajosi, ja se viimeinenkin lähti "hakuauton" kyytiin Huhmarista ihan suosiolla. Jos sekin olisi yksinään lähtenyt ajamaan takaisin Ylyn Shellille, olisi sekin tod. näk. hajonnut...
joo..hakaneula meni multaki maanantaina...kai se ei tykänny sunnuntain patikoista.ku maanantain ajoa ei juurikaan voi sanoa ajamiseksi..ennemminki ryömimiseksi noh.nyt on tulossa jämäkämpää hakaneulaa ja alustan pumppujen huolto..jos se siitä sit taas ku alusta paranee entisestään...tosin joku innokas nettimotossa kyseli jo kelkan mittoja.et mahtuuko kärriin..ni eihän tässä tiedä kauan se onkaa itellä