Hassua on myös se, ettei talkooporukan määrään vaikuta, onko kerhossa 200 vai 30 jäsentä.. Sama määrä silti, eli 5. Tosin, suorittamamme tekstiviestihuijauksen avulla saatiin kuudes..
se tahtoo tuo talkoo olla semmosta. Täytyy muistaa aina että kun sana talkoo mainitaan niin se myös on sitä sitten. Toiset harrastaa pelkästään kelkkailua ja käyttää kaiken aikansa, rahansa, elämänsä sille. Sitten on niitä jotka harrastaa myös, mutta on 5 lasta ja yksinhuoltaja (hieman kärjistetty esimerkki) niin voi vaan kuvitella että eipä haluta lupailla kovin varmuudella tulevan talkoisiin. Olen tuossa yhden talonrakennustalkoon ollu silee että soiteltiin kun olin paskataudissa ja kuumeessa ni vielä 4-5 tekstarin jälkeen että etkö nyt pääsis tosiaan, olis ihan helppoja hommia vaan. Alko nypimään niin että sanoin suoraan että enpä ole tilivelvollinen olenko sairas,haluton,laiska, töissä vai kaikkea nuita. jos en tekstariin vastaa soittamalla tai viestillä niin en silloin tule piste. Ei tosiaan liity tämä tilitys tähän ramppihommaan mitenkään mutta ilmasin sen miltä tuntuu kun joku kuvitelee että kaikilla on sama tilanne kuin itellä että voi tulla talkoisiin tunnin varotusajalla ja vaikka yöllä. Mutta porkkanalla se aasikin laukaa.... Ja kyllä tuossa ramppihommassa on ollu 3-4 hlön varassa suurin homma, hyvin se on edenny kaikesta huolimatta ja nyt ovat jo loppusuoralla. Ai niiin ja tietenki se suurin ta ainakii toiseksisuurin apu on sponsorit, tukiat, jotka on rahalla, materiaalilla, omalla tallilla tai koneella olleet apuna. Ilman niitähän tämä ei olis onnistunu vaikka olis 100ukkoa talkoissa, täh!
Joo ja enkä nyt erityisemmin tussa vuodatuksessa näiden ramppien tekoa tarkoittanutkaan vaikka likeltä vissiin liippaa näissäkin. Lähinnä harmittelin sitä porukkaa jotka ovat ratoja, reittejä, ramppeja ja mitä milloinkin vailla ja kovalla tohinalla ollaan hengessä ja puheissa matkassa siihen asti kun H-hetki koittaa. Sen jälkeen vallitsee syvä hiljaisuus ennen kuin rohkeimmat alkavat varovaisesti kysellä joko on valmista. Näitten linkkojen tekoonhan on ilmeisesti osallistunut siksikin moni enkä minä ole muutenkaan oikea henkilö tässä ketään arvostelemaan, itse olen vaan joskus käynyt hämmästelemässä poikien hankkeita. Syvä kumarrus tämän hankkeen puuhamiehille varsinkin kuin vielä ei edes tiedetä hyppääkö ne itse näistä vempaimista :-* ;D
Saatasko me semmonen 3-4 hengen porukka kasaan joku ilta, ennen tulevaa ralliviikonloppua?? Tai miksei päivälläkin!? Käytäs tönäseen se isompi liukumäki talliin sisälle, porattas puuttuvat reijät ja pyöriteltäs loput pultit kiinni. Samalla matto ja muovit kiinni. Olis semmonen illan juttu! Se liikahtaa nätisti ihan miehissä, ku laittaa ne risat suksimuovit alle ja tönäsee kynnykselle asti. Siitä sitten metalliputkien kans sisälle...helppo homma. Jos on juminu sinne, niin autolla avittaa pikkusen, että irtoaa "hangesta". Sen jälkeen se ainakin olis siirtoa vaille valmis. Kyselkäähän muutkin jos jostain saatas isohko lava-auto nostimella talkoileen toinenkin ramppi mäelle. Mitat on n.7,5m pituus, korkeus n.3m ja leveys n.2,5m. Painosta ei mitään tietoa...olisko n. 600-650kg ??? Siirtomatka ei ole ku kilometri ja kuskille/koneen lainaajalle saunailta tiedossa
tuohon Virin postaukseen vielä että kyllä se pitää olla viimeistään sillo paikalla kun siitä isommasta joku roikasee ihan todella taivaalle. ja uskon että hyppäjiä löytyy..... 8)
Nim.merk. kerran revin yhden talon seinästä sähkökaapelit ja vuorilautoja irti (talon isäntä tuli suu ellipsillä kyselemään että mitä helevettiä täällä tapahtuu kun karmee pamaus kuului ja talo tärähti), samalla katkasin pari pylvästä ja pimensin muutaman sadan ihmisen asunnot.... niin tuo korkeus kannattaa ottaa huomioon koska itse ramppi jo 3m ;D
joo, oli se isompi ramppi liian hurja tuohon Dahl Oy:n kuormuriin, aika jännää oli hytissä pienemmänki kans
Joo ei meikä siitä aio hypätä. Meikän vanhus räjähtäis atomeiksi, jos sillä loikkais... Kiinnosti vain tietää, ku ois kiva tulla katteleen...
Lueskelinpa tässä kokeisiin lukemisen lomassa kaikki 32 sivua läpi. Ei voi muuta ku nostaa hattua näille puuha pojille. Hieno projekti. Eilen käytiin kahtlemassa JussiR:n kanssa mäntyvaarassa paikkoja ja hyvältähän siellä jo näyttää. Oli sen verran hurjan näkönen että saattaa jäädä hyppäämättä vaikka kovasti tekis kyllä mieli Pitää itekki yrittää seurailla aktivisemmin foorumeita että ehtis talkoisiin mukaan jos vielä työvoimaa tarvitaan.
On kyllä makea projekti teillä ! Ja se pienempi ramppi näyttää hyvältä ja laskeutuminen kans. muutamaa maamöhkälettä lukuunottamatta ;D
No miltäs täällä näyttää, joko alkaa olla valmista?? Ei ole tullu seurailtua topikkia aikoihin, mutta sanokaa vaan jos tarvitta apua niin tulen jeesaan! ps. onko jollaki foorumilaisella yhteyksiä siihen tamppariin/kuskiin, joka kunnostelee rataa!? Toinen juttu, mitä muita puutavaraliikkeitä rokirollossa on ku se prisman vieressä oleva...olikohan puukeskus!?
siitä lasimyynti halosesta eteenpäin yks ja sit rantakankaan saha, alakorkalon jäteaseman tietä etiäpäin.. Edit: onko mun Hitatchi kuollu????