Vs: Heinävesi Toiset tekee minkä ehtii ja tässä kiitos..? Heinäveden reittien merkinnät ovat aina olleet esimerkilliset!
Vs: Heinävesi Eile tuli taas liekinpätkä ja kierros ajettua. Reitit oli vauhikkaassa kunnossa ja liekinpätkäkin oli lanattu lähes kokonaan, hveden päästä oli n.5 km lanaamaatonta. Kuikankodan eessä on päänkokonen kivi aika hollilla, tökkäsin risut merkiksi. Kuikka-sarvikumpu välillä on parin ranteenvahvunen puu aika pahasti reitin poikki, meinas. Lähtee kelkka vikasuuntaan kn tulu sukset alad just sen rangan kohdalla.
Vs: Heinävesi Reittien hoito etenee pikkuhiljaa. Tuo Liekin pätkä piti ajaa kokonaan, mutta jostain syystä tampparikuski oli taas jättänyt leikin kesken, samoin kävi ympäryslenkillä. Ensi viikolla on luvattu kunnan puolelta, että käyvät paikkomassa ja lisäksi Timonmäen suunnalla. Kuikan kota on siitä kettumaisessa paikassa, että sinne ei pääse koneella oikein mitenkään. Pitäisi tehdä tie jos meinaisi mennä. Pannaan mieleen, jos vaikka kesällä saisi sitä kiveä piiloon. Ympäryslenkillä on useampikin puu poljettu tampparikuskin toimesta kiinni reittiin. Tästä annettiin kitkeriä kommentteja kunnan suuntaan, saa nähdä käykö konekuski korjaamassa... Pahin paikka on viitisen kilometriä Sarvikummusta valamoon päin, puu on puoliksi näkyvissä ja vielä pitkällä suoralla. Varovaisuutta kiitos Kerhon puoletakin noita käydään siivoilemassa ja merkkailemassa, mutta kun tekijöitä on allekirjoittaneen lisäksi melko vähän ja hekin arkisin töissä, niin kaikkialle ei repeä. Eilen merkattu Juojärvi ja Valamon lahti. Merkkaamatta enää pari pientä lampea ja vajaa kilsan pätkä kermanjärvellä. Ja muistutukseksi: jääalueet EIVÄT ole virallista reittiä, liikkuminen täysin omalla vastuulla! Merkkaukset on laitettu estämään eksymistä ja virta-alueille joutumista.
Vs: Heinävesi Ei ole avattu ainakaan kelkkakerhon toimesta. Sitä ei myöskään ole vuosiin raivattu, eli varmasti tukeva lepikko/pajukko sekä tuulenkaatoja tiedossa. Kunnasta saatiin ilmoitus, ettei ole syytä tehdä sille pätkälle mitään ennenkuin Tuusniemi saa rakennettua oman reittinsä vastaan.. Oma veikkaukseni on, että tulee kestämään...
Vs: Heinävesi Saattopaa muuten olla just siinä skumpu-valamo välillä ku tarkemmin miettii! Suoralla oli, hyppy patin jälkeen ja oiskl jotain hakkuuaukon tynkää ollu.
Vs: Heinävesi Harmi Kun tulee Kuopion suunnasta Suvaksen kautta, niin pääsis somasti siitä reitille, mutta ajellaan Palokin ohi jäitä myöten tarvittaessa.
Vs: Heinävesi No eipä sieltä taita päästä. Reitillä ajaville: Saimaan pintaa lasketaan noin 20 cm aiheuttaa ongelmia myös Heinäveden reitille. Varisvedellä virtaukset voimistuu edelleen korkeasta vedenpinnasta johtuen, reitillä kannattaa pysyä, ei niitä keppejä ole turhaan sinne laitettu. Oikaisemalla reitin joudut sellaiseen kohtaan missä virta törmää luotoon ja siitä jää heikkenee, sen jälkeen on 20 metriä vettä, joten kelkaa on paha sieltä naarata. Uveavantoja on jo lähellä merkattua reittiäkin. Putukanlahdella missä reitti koukkaa välillä maalle kannataa ajaa sitä merkittyä reittiä se pieni salmi on nyt sula. Mut jokainenhan on oman elämänsäsankari. Sunnuntaina ainakin yksi kelkka oli siitä oikaisut.
Vs: Heinävesi Siinä Putukanlahen kapeikossa.jossa oli silta yli joskus 50-70 luvulla tosiaan käy virtaus. Siinä on uitu ennekin,milloin suksin milloin hevosen kanssa. Kannataa koukkia kannaksen kautta. Kuten viitotus neuvoo,nyt näky olevan oikein lippusiimat (hyvä työ merkkaajilta) ohjaamassa paukapäitä oikeelle uralle. Siitä kulkeneet isä,isänisä ja iso ukki jo pulavuosina.... Salmessa oli aikannan myös pieni mökki Siksi silta oli myös. Pääsi yli laidun maille, Salmen jälkeen on myös siinä vasemmalla puolen edelleen pommimonttu, siinä rinteeessä,oli Sergeit sihdannut Karvion kanavaa,olisiko ollut Stolisnajaa liikaa piässä,niin ohi on männy ;D
Heinävesi Olipa ihanan näköista baanaa kohti Tulenliekkiä. Tuonne kun ehtis ajamaan niin vois vaikka emänän houkutella mukaan. Tosi sika hienoo.
Vs: Heinävesi Salmen jälkeen on myös siinä vasemmalla puolen edelleen pommimonttu, siinä rinteeessä,oli Sergeit sihdannut Karvion kanavaa,olisiko ollut Stolisnajaa liikaa piässä,niin ohi on männy . Mikähän sota tuossa on ollut käynnissä, osaatko tarkentaa, ei oikein avautunut toi juttu.
Vs: Heinävesi Sotatarinoita riittäis kierrokselle. Siitä Apajalahden kapeikosta Juojärvellä ei ole pitkä matka muistomerkille joka pystytetty desanttien tappamalle siviiliperhelle. Pentuna tuli käytyä siellä isän mukana kun perheen poika oli isävainaan emman lataajana.
Vs: Heinävesi Tossahan olis hyvä sauma nostaa kuikan kierroksen "matkailullista arvoa" pystyttämällä ko. sota infoa sisältäviä tauluja noihin paikkoihin reitin viereen. ;D Kyllä kai tuommosten kohalle joku ulkopaikkakuntalainen "retkikelkkailija" saattas pysähtyäkin ihmettelemään
Vs: Heinävesi Ja sitten siinä Tulilahdessa on se murhapaikka... Kyllä sieltä reitin varresta löytyy nähtävää. Mutta sitten pari tärkeää asiaa: 1) Kerho järjestää kuljetuksen Tuurin MM kisoihin. Lisäinfo kerhon nettisivuilla www.heinavedenmk.net Reissussa lapsia mukana, eli kaljakorit ei bussiin mahdu : 2) Kirkonkylälle tullessa reitti ylittää useampaan kertaan hiihtoladun. Niissä kohdin olisi syytä olla reilusti ilmaa kaasulusikan ja tangon välissä. Siellä on ollut muutama todella läheltä piti -tilanne. Ei oikein jaksaisi kuunnella valituksia ohjuuraudan jäljistä suksenkärjillä
Vs: Heinävesi Toi on ihan yleinen ongelma muuallakin. Vaikka olisikin hieman lisätyötä, niin sellaiset "hidasteaidanpätkät" ei olisi huono idea. Siis sellaiset limittäin olevat, johon on pakko himmata. Pohjosessa ainakin näkee latujen ja teiden ylityksissä. Sais yleistyä muuallakin. nim. "yhen kelkka-autokolarin paikan päällä jo tälle talvelle nähnyt"
Vs: Heinävesi 3) Jos ja kun siihen ladulle himmaa niin sitä kaasua ei tarvihe painaa pohjaan siinä ladun kodalla, niin että pehmeelle ladulle jää kelkan ruopima ura.. :
Vs: Heinävesi Minusta hienoidea, eikö voitas kokeilla nuo kaksi paikkaa. Laitetaan nähtävyydenmerkit, parkkipaikanmerkit, infotaulu ja opastus. Minä voin tehdä A4:lle laminoituna. (ei maksa mittään) Mutta kertoo infon faktatiedot ? Katsotaan sitten kauden jälkeen onko ne ketään kiinostanut. ????
Vs: Heinävesi Niinno sillä heitinkin ilmoille kun eihän tuo iso satsaus olis, jos vain faktatiedon löytää jostain helposti :. Ja onhan noita käytössä kaiken maailman luonto ym. poluilla niin miksei kelkkareitilläkin toimis. Toki hikilenkkiä ajavat ajais ohi, mutta ne on pääasiassa muutenkin lähipaikkakunnilta.
Vs: Heinävesi Olin hieman yhteydessä Liperin puolelle, mielenkiintoista faktaa ois tulossa jos vaan saa muistolaatalle kulkulupaa 300 metrin matkalle, ensi viikolla selvinnee onko mahdollisuutta. Desantit oli pudotettu Polvijärvelle ja tuossa Juojärven asemalla purettiin tykistön murkuloita välivarastoon joka lienee kohde ollut. Tuo 4 siviilin tappo kuitenkin sotki suunnitelmat ja desantit saatiin sitten kiinni ajojahdin jälkeen Kiteeltä. Myös Marokon Kauhun kerrotaan huilailleen tuon ammusvaraston läheisyydessä.