Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö Oh Hoh Olipa kyllä melkoinen yllätys, kun kävin tänään ajelemassa tuolla laitakaupungilla=entisen vuolijoen kunnan reiteillä. Kotipaikkani on siis tuolla ja siellä edellisinä vuosina kelkkailessa tullut tutuksi nuo "tosi hyvät" baanat. Jotain oli todellakin tapahtunut noihin edellisiin vuosiin verrattuna kun se tuttu risukkoinen/ syvien ojien muodostama pätkä oli muuttunut tasaiseksi 4-5 m leveäksi lentokentäksi . Piti melkein välillä pysähtyä ja miettiä onko sitä eksynyt tosi pahasti kun ei meinaa uskoa mitä silmät näkee. : Eli huhut, että tuolla reittejä korjattais olivat muuttuneet todeksi. Lunta ei ollut kuin reilu 20cm, mutta ajamaan onnistui hyvin, norm. ois pitänyt olla puoli metriä lisää, että ois edes kehdannut yrittää ajamista.
Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö Onko muuten sotkamon "suurilla"järvillä jo ajettu? Vuokatin ympäristössä tuskin voi paljoa ajella ennen kuin jäät kunnolla kantaa?
Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö Niin, kato rs taaksesi joskus . Kyllä mä oon kolunnu kelkuttimen kans jo tolkusti..
Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö tännään/huomenna ajaan, sellaista rauhallista, turisti/safarivauhtia, niin että illalla on kunnossa jotta voi nauttia kinkkua.. ??? ??? Seuraa?
Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö jos tässä sulattelis ruokaa kunnolla, ja sitten pyhkäsis johonniin ihmetteleen... edit: menoks... viesti tavoittaa..
Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö Dodii nyt ois kelkan kutale testiin. Joulupäivänä varmaan kerkee testailemaan ;D. Joulu kiireet painaa pahasti päälle
Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö kyllä taitaa vuokatti tosiaan olla "motissa"jos ei jäitä ole en kyllä suosittele nuille "isoille jäille"töytyilemään vielä :-\ :-\
Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö Milloinkahan tänne korkeuksille saadaan nuita maita kulkevia reittejä.yksi hyvä esim. täältä kajaanista tuonne pohjoiseen? kovin myöhään nuo jäät tulee.
Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö [quote =vectoori link=topic=11607.msg388997#msg388997 date=1230013549]Niin, kato rs taaksesi joskus . Kyllä mä oon kolunnu kelkuttimen kans jo tolkusti..No käydäänkö sitä tulevana vk-loppuna ajelemassa jossain, kuhan on saanut kinkut huuhdeltua alas? ;D
Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö Käytiin joulupukki asan ja lynskin kans pelastamassa Vuottolahdesta ;D. Kodassa paisteltiin makkarat ja ajeltiin Sarvivaaran lenkin kautta takas.. Mukavasti puuteri pössähteli.. Huomenna taas ajamaan.. Viikonloppuna lähen reissuun ni jääp ajelut sillon..
Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö hyvin pääsi yli ;D ei kannata jäädä ainakaan keskelle jäitä mittailemaan
Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö Kyllä Vuottolahti on jo niin jäätynyt että huoletta voi yli päästellä... Huomenna tarkoitus ajaa Kajaani-Vuottolahti-Vuolijoki-Ojanperä. Toivottavasti kaikki sillat on keretty tekeen jo valmiiksi... ???
Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö Jäässähän se tosiaan on, mutta kuinka hyvässä? On sieltä joku aika sitten reilu 10cm mitattu. Sohjoa ainakin rannan tuntumassa, kun tänään siitä reitin kohdalta mummolan rantaan muutaman kymmenen metriä ajoin. Mitenkäs lanahommat, meneekö ens vuoden puolelle aloitus?
Re: Kajaanin reitit 2009 ja ympäristö Lanuri ja konehan odottaa käskyä ylemmältä taholta telat lähtökuopissa rasvattuna! Alkashan sitä reiteillä olla lunta jo pohjien polkemiseen.