Vs: Kankaanpää-Jämi Karvian reitti lähteekin varalaskupaikan Parkanon puoleisesta päästä. Urassa on kuin onkin luvat kunnossa, mutta kukaan sitä ei viime talvenakaan ajanut?? Täytyy patistaa kankaanpääläisiä merkkaamaan reitti täksi kaudeksi.
Vs: Kankaanpää-Jämi Onko kellään tietoa että onko porista mitään reittiä mihinkään??? vai tartteeko lähteä uranuurtajana jontikalla painamaan pitkin korpea. jos nyt ees lunta tulee tälle talvelle..
Vs: Kankaanpää-Jämi Kyllä Porista pääsee, nimittäin ratalinjaa Ruosniemestä Noormarkkuun ja takaisin. ;D Eli muuta virallista reittiä ei Porissa ole. Pomarkku on lähin paikka, mistä pääsee lähtemään reitille, siitä sitten Siikaisiin tai Kankaanpää-Jämi suunnalle, mistä taas Lavia ym. suunnat. Kokemäen Pitkäjärveltä lähtee myös melko hyvä reitti Kauttualle ja Hinnerjoelle asti.
Vs: Kankaanpää-Jämi Jämilenkki korkattu. Kankaalla lunta 10cm. Piti kyllä luovuttaa eteläpuolella ja oikasta vähän tietä kun laineet liplatti lettosuolla En muista ikinä että olis ollu yhtä märkää. Saihan tuola ajettua kolisteltua 50km, ja turvetta riitti putsattavaks kelkasta sekä ajokamoista. Viimevuonna tähän aikaan oli jo pohjat jäässä eli ajokokemus oli ihan eri luokkaa ...
Vs: Kankaanpää-Jämi Mukavat Jämin ajot turve-/lumialustalla ;D. Pahimmat poltteet pääsi ajamaan pois. Enemmän lunta odotellessa .
Vs: Kankaanpää-Jämi Missä pudotitte kelkat kärrystä? Jos sitä itsekkin kävis kelkkaa ajeleen sisään. Vai onko vielä sillä mallilla ettei kannata lähteä?
Vs: Kankaanpää-Jämi No siinä varmaan vielä pääsee päivän kaks siinä jämin mäenlaen ympäryställä olevilla kankailla ajelemaan. Suolle ei ole mitään asiaa kun muistuttavat lähinnä lettolampia joten rukseja ei kannata sokeasti seurata.
Vs: Kankaanpää-Jämi Siitä hiihtoputken läheltä lähdettiin. Kankaalla pääsee välttävästi, suopätkillä on aika surkeeta menoa vielä, kun pohjat eivät ole jäässä. Kyllähän siellä pientä nättiä sisäänajoa suorittelee jo, mutta kyllä ainakin itsellä kävi uutta kelkkaa sääli uittaa turvemutavellissä :-\.
Vs: Kankaanpää-Jämi kyselin karviankelkkalijolta tuota reittiä karvia-kankaanpää tässä vastaus: Kankaanpäästä oli lupauksia viime talven aikana heidän puolesta selvittää ajettavaa reittiä Karvian suuntaan, mutta minun tietooni ei ole tullut asiaan varmistusta. Ajoimme viime talvena kerran Karviasta Kankaanpäähän ja Kirjaskylästä eteenpäin oli reitti tiepohjien ajelua ei hyvä vaihtoehto. Täytyy Kankaanpään suuntaa asiasta vielä lähestyä, että selvittäisivät mahdollisen reitin. Karvian puolella ajettava reitti olisi selvä. sitten myös tammikuussa olisi kelkkakisat karvian moottoriradalla, lisätietoo löytää karviankelkkalijat.com
Vs: Kankaanpää-Jämi No soilla ei varmasti pääse! Kankaalla voi päästäkki jos viitsii kolistella. Täytyy varmaan katsoa vielä viikko kun nyt on luvattu pakkasta....
Vs: Kankaanpää-Jämi Näyttää ainakin ilmatieteenlaitos niinisaloon 18cm lunta, joten täytyy varmaan lähteä huomenna katsomaan ja kolistelemaan kankaalle.
Vs: Kankaanpää-Jämi varo ettei oo sit kelkka tankoo myöten suon silmäs, oli meinaan "hiukan" vetistä ainakin viimeeks.
Vs: Kankaanpää-Jämi Tiedän. Kävin viimeksi ajelemassa teidän jälkiä ja sai kyllä hetken aikaa pestä turpeita kelkasta. Koitan pysytellä ihan vaan kankaalla, on vaan poltteet senverran kovat, että pakko se on jossain ajella.
Vs: Kankaanpää-Jämi Kerro sitten miltä näytti, olis itsellä kovat poltteet pyhänä mennä! Nimittäin hyvä jos olisi jäljet valmiina, en ole juurikaan siellä liikkunut muutakun intissä Masilla
Vs: Kankaanpää-Jämi Toivon itekkin että olis jäljet valmiina, kun en gpsiä omista, niin aika mutulla mennään ulkomuistista. Mutta ilmottelen huomenna miten kävi.
Vs: Kankaanpää-Jämi tarviskohan lähtee kans, mul ois gps mut ei mitään hajuu mistä ois hyvä lähtee reitille ???
Vs: Kankaanpää-Jämi Siitä hiihtopukelta on hyvä lähteä. Itse juurikin lähdössä tästä nokialta ajelemaan kohti jämiä.
Vs: Kankaanpää-Jämi tuli ajettua tuo pikkulenkki mikä kiertää hiihtoputken, sen ainakin pääsi ajamaan ilman kolinoita, ainut että puita kaatunut aika hyvin reitille.