Nallelle maistuu: 1. Vesi 2. Maeto 3. Musta Kahavi (vatta ei kestä, niin juuaan sitten teetä) 4. Nokipannukahavi, vaikka vatta ei kestäkään.. 5. Vissy 198. Batterit sun muut energiajuomat, eli vasta viimeisessä hädässä, jos matkaa on senverran hintsusti, ettei viitti enää majoittua mihinkään, tai on muutenvaan pakko ajaa.. Tuohon Batteriin liittyy nimittäin senverran veikeitä muistoja, ettei sitä enää hulluna tee mieli. Elettiin jotain ennen vuotta 2000. Silloisessa työpaikassa tehtiin töitä sellaisella sykkeellä, että kun ei ollut tekemistä, niin lorvittiin oikeasti, mutta vastapainoksi taas sitten tehtiin, kun piti tehdä, eli aikataulutuksien mukaan mentiin. Yksikin viikko meni about 5 tunnin unilla. Batteria meni senverran reilusti, että ainakin pari jätkää (minä olin toinen) olis voitu luovuttaa sellaisiin testeihin, joissa tutkitaan yliannostuksen tuomia haittavaikutuksia.. Muistiin jäänyt sekavuus, sydämentykytykset ja lopulta hillittömät nukahtamisvaikeudet ja niitä seuraavat painajaiset. Oli muuten nukkuminen sellaista Muppet Showta, ettei ainakaan tylsää tullut, vaikka silmät sulkikin.
Tulipa tässä takapihan puitten silmäilyn ja sitä seuranneitten pikku kokeiluitten seurauksena maistettua : Hunaja-koivunmahla teetä ja on hyvää .