Kävi viikonloppuna sellainen juttu että lynxi hyytyi jäälle kesken ajon ja hetken kuluttua lähti käyntiin mutta kävi vaan yhdellä pytyllä ja ajot loppui siihen. Aiemmin jo kone kävi kuumana ja putki hehkui melkein punaisena eli kävi aika laihalla. Kotiin päästyä rupesin purkamaan ja huomasin heti ekana että EGT eli pakolämpöanturi oli ilmeisesti hajonnut entisellä omistajalla ja piuhaan oli lyöty pari vastusta joten ei ihme että magneeton puolen mäntä oli leikannut kiinni.
Mikä voisi aiheuttaa tuon leikkaamisen kun tutkiessa ei ainakaan imukurkut olleet rikki? Johtuisiko säästä kun oli nollakeli ja jäällä suunnilleen puolella kaasulla ajettaessa kierrokset noin 6000rpm. pääsi käymään liian laihalla koska EGT oli poissa käytöstä. Vai mikä muu voi sulattaa magneeton puolen männän?
Lisäksi kyselisin mitä uusia remontin yhteydessä? Kelkalla ajettu n. 10 000km. Vaihtoon menee ainakin männät, kaikki tiivisteet sekä kytkimen ja magneeton stefat. Sekä toinen sylinteri hoonattavaksi ja samalla kampiakseli kellotettavaksi. Onko pakollista vaihtaa kaikki kampiakselin laakerit vai pelkät päätymmäiset niinkuin muissa keskusteluissa on puhuttu? Lisäksi paljonko tätä rotaxin supervaseliinia pitää kytkimen puolelle laittaa?
Kertokaa myös muita vinkkejä mitä tarkistaa/uusia jos tulee mieleen..
Sivu 1 / 2
-
-
-
Vs: Lynx 600 sdi -07 mäntä suli. Nyt remonttia.
Saa nähdä miten käy että lähteekö hoonaamalla sylinteri puhtaaks. Ei ainakaan pinnoite näyttäny olevan kärsinyt, ainoastaan männästä irronnutta sulaa jähmettynyt pytyn pintaan. -
-
-
-
Vs: Lynx 600 sdi -07 mäntä suli. Nyt remonttia.
Ite en kyllä pinnotettuun paljo hoonia tarjois. Se pinnote on sen verran ohut et kilin luikaus ku on läpi. Kaveri kokeili niin sillä tiijän. ;D
Päätymäiset laakerit kannattaa kattoa onko ehjät ja limppujen puoleisista etenki stefat onko pullauttanu limppuihin kiini. Ei kestä kauvaa jos sen tehny ja epäilen nuile kilometreile jo et olis tehnykki sen tai tekemässä.. keskimmäiset laakerit yleensä on ehjät mutta männän hajottua ei varmaa koska murut pääsee siihen laakerille. Voi vaikuttaa ehjälle mutta ei välttämättä kauvaa.
Ne laakerit on helppo käyttää pois ja samalla saa kellotuksenki tehtyä tarkemin ku laakereitten kans. Ite kellottanu nuo 200 tai alle.
Tämä on minun näkemys joten kannattaa kysyä/näyttää sille joka niitä tekee. -
Vs: Lynx 600 sdi -07 mäntä suli. Nyt remonttia.
-
-
-
Viesti hukku johonkin. Niin, eli mulle kävi tuon föönin kans toissa talvena just sama homma, että porsi jäälle ja sai yhellä pytyllä nilkutettua rantaan. Kilometrit oli kans tuota luokkaa, että jos aiot kelkkaa pitää niin laita vaan koko alakerta kerralla uusiksi, se luo semmosen vääristyneen mielikuvan koneen luotettavuudesta jatkossa ;D. Jos sinne jättää osan laakereista uusimatta niin saa pelätä että millon taas särkyy, ja kun laakeri menee niin menee varmasti muutakin ja sama rumba alkaa alusta..
-
Vs: Lynx 600 sdi -07 mäntä suli. Nyt remonttia.
Kyllä nyt tulin siihen tulokseen että kaikki laakerit menee vaihtoon. Oli nimittäin keskimmäisistä laakereista toinen jo rikki.. kuului rahinaa laakeria pyörittäessä. Samalla selvisi kauan ihmetyttänyt asia kun koko kelkan omistusajan olen ihmetellyt miksi pakosarjan kiinnityspultit löystyy niin syy taitaa ollut tuo rikkinäinen laakeri joka täristänyt konetta.
Nyt kun tarkemmin osia tutkineena syykin leikkaamiseen taisi olla magneeton stefa. Oli nimittäin staattorissa ja sen ympäristössä rasvaroiskeita jonkun verran. -
-
-
-
-
Vs: Lynx 600 sdi -07 mäntä suli. Nyt remonttia.
Ei jää välttämättä isoa eroa,laakerit nimittäin meleko tyyriitä...ja meneehän laakerointityöhönkin aikaa/rahaa..
JA tarkista/vaihda ne bensansuodattimet,sekä tankista,että letkuista.. -
-
Vs: Lynx 600 sdi -07 mäntä suli. Nyt remonttia.
Nyt olis lynksi kasassa taas, mutta yks ongelma vielä eli ei lähde käyntiin ;D Aluksi lähti käyntiin toisella nykäisyllä mutta kävi vain pari sekuntia ja sammui. Sen jälkeen irrotin tulpat ja oli aivan märät, kuivasin tulpat ja ei käynnisty.. kokeilin myös toisilla tulpilla ja ei käy. Eli bensaa ainakin saa ja kipinä tulee, tulpat vaan kastuu kun nykii. Johtuisko mahdollisesti mäntien liiallisesta öljyämisestä ja ei auta kun nykiä aikansa että käynnistyy vai mikä olis vialla? -