Vaihdoin liikkeestä polaris pro x 440r:n -04. Lauantaina kotiin tullessa kelkka kärrystä alas ja nukkumaan. Sunnuntai aamuna koppa auki nesteiden tarkistus ja baanalle 9km ajon jälkeen kone sanoi sopimuksen irti. Kärryllä kelkka kotiin ja motti auki. Toisesta sylinteristä löytyi n.6mm mutteri. no tapansa mukaan sylinteri ja mäntä rikki. Aikani tutkailtua huomasin lohkosta puuttuvan palasen joka näytti siltä kun se olisi ollut jo aiemmin pois. Aikani kuluksi aukaisin ketjukotelon sieltä löytyi ketju josta uupui lenkkejä ja ei kun alaratas irti. Sen takaa löytyi irtonainen sokka ja laakerin stefa. Laakeripesästä oli kulunut sokkaura kokonaan pois. Maanantaina soitto liikkeseen jossa sanottiin että saat osat netto hintaan ja korjaamolaskussa tulemme vastaan. Jotenkin tuntuu että kusetuksen makua. Ja minun täytyisi maksaa myös ketjukotelo joka on ollut jo liikkeestä haettaessa rikki. Osien hinta-arvio 900-2000e riippuen mitä uusitaan. Kaupan purkaminen ei onnistu koska vanha kelkkani on myyty eteenpäin. Eivätkä halua purkaa kauppaa. Mitäs mieltä porukka tästä on? eikös liikkeellä ole virhevastuu?
Ihan selvä virhevastuu ja kyllähän tuossa tapauksessa liikkeen tulee kustantaa kaikki. Kelkkahan on selvästi ollut jo ostettaessa rikki ja tällöin liike joutuu maksamaan remontin. Oli itsellä kans hetken aikaa sitten samantyyppistä asiaa meneillään ja silloin soittelin kuluttajaneuvojalle ja hän kyllä kertoi miten nämät asiat menevät.
Ei muuta kuin tiukka linja ja tarvittaessa kuluttaja-asiamieheen yhteyttä, älä missään nimessä anna liikkeen yrittää maksattaa sulla yhtään mitään. Kaikki kulut pitää mennä liikkeen piikkiin!!
/OT Ja jos välimerkkiä rakastellaan, niin ota yhteyttä tarvittaessa kunnan kuluttajaneuvojaan eikä -asiamieheen. Jos oikein muistan, niin kuluttaja-asiamiehiä on Suomessa vain yksi tai ainakin meleko vähän. Ja sekin taitaa valvoa lakia vaan yleisellä tasolla ja isoimmissa keisseissä.. :) Mutta toki kuluttajaneuvojaa kaikki tarkottaakin näissä jutuissa.
kisakelkoillehan ei takuuta yleensä anneta, mut tossa tapauksessa liike kyllä sais korvata vauriot ku ostaessa ollu jo paskana. onko siinä primeri mikä pukkaa öljyä alakerran laakereille? nimittäin siinä ois seuraava remppa jos eio
Opettelin oikeus-opin tunneilla ulkoa 1vk sitten tuon jutun, jos jokin ostamani hajoaa ensimetreillä niin ei mene sormi suuhun. :) Sinulla on täysi oikeus maksuttomaan korjaukseen tai kelkan vaihtoon, KOSKA sinulta on myyntihetkellä pimitetty tietoja kelkassa olevista vioista joka on syy saada seuraavaa kohtelua: 1. Myyjän tarjoamaan korvaukseen (VELOITUKSETTA) 2. Myyjä kustantaa toisen vastaavan kelkan 3. Hinnan alennus 4. Kaupan purku
En tiedä onko nämä jo kerrottu kun tämän nyt nopeasti vain kyhäsin. Mutta jos ei suostu veloituksetta (Johon sinulla on oikeasti 100% oikeus, tapauksen selvyydestä ei voi keskustella) korjaamaan niin sitten sille kunnassatoimivalle kuluttajaneuvojalle informaatioita ja hän laittaa valituksen eteenpäin kuluttajavalituslautakuntaan. Jos tapaus ei siellä selviä niin kauppa joutuu mustallelistalle.
Tämän kaltaiset asiat on aina harmillisia. Saattahan olla että kauppaa hierottaessa myyjä saattaa jopa mainita jostakin 50/50 takuusta tms. Tälläinen suullinen maininta saa olla vaikuttavana tekijänä tehtäessä ostopäätöstä. Mikäli tästä myyjän maininnasta ei tule merkintää kauppakirjaan tms niin on erittäin paha mennä sanomaan.
Tuli mieleen että, oottako käytettyä kelkkaa ostettaessa ottanu yhteyttä erelliseen omistajaan. Tosin ei hekään varmuudella puhu totta ja kerro totuutta. Sillä heitä saatettaisiin syyttää vilpistä.
Mutta,,, tämmöstä kevät satees.
Ei ole kuulunut sen jälkeen mitään kun sanoin etten maksa osia, ja että olen soittanut kuluttajaneuvojalle. Aikoivat ruveta selvittämään että kuuluuko heidän maksaa.
Paljonhan sitä kerkesi tälle talvelle ajella. prkl.
Do dii... Tämäkin asia on edennyt siihen pisteeseen että liikkeestä soitettiin jo nyt 22.8.07
ja kerrottiin kelkan olevan kunnossa ja että joudun maksamaan puolet. 1350e. ketju edelleen rikki ja ketjukotelo myös. Olivat vaan laittaneet uuden laakerin eivätkä olleet vaihtanu ketjua vaikka siitä puuttui paloja. Soitin lakineuvojalle joka kehotti viemään asian käräjille. Kone oli kasattu käytetyillä osilla. aika kova hinta koneremontille 2700e.?
Onpa törkeetä hommaa tuolla, ei olis uskonut siitä liikkeestä. Onneksi oon kesmotorsin kanta-asiakas ;D
Ei kai ne itse korjaa siellä mitään vaan vastapäätä olevassa Polaris-huollossa. Jos se on ollu tuon puolivuotta siellä.. ???
oletko ottanut huomioon että olet ostanut täysiverisen kilpakelkan ja niillehän ei ilmeisesti edes tehdas myönnä takuuta niin miksi liike sitten sellaisen antaisi.