aihe saattaa olla jo mutta JOS TEILLÄ ON NAVIGAATTORI NIIN OTTAKAA SE MUKAAN , KUN SEN KORDINAATTIO PISTEILLÄ SAADAAN APUA OIKEAAN PAIKKAAN
Vs: NAVIKAATTORIN KÄYTTÖ KELKKAILUSSA toivottavasti sinua ei tarvi hakea puun tyveltä nuilla paikantimilla :
Vs: NAVIKAATTORIN KÄYTTÖ KELKKAILUSSA Yhden kerran noita koordinaatteja olen hätäkeskukseen ilmoitellut kelkkaonnettomuudessa. Koordinaatit sinne hyvin kelpasivat koska käytin samaa koordinaattijärjestelmää GPS:ssä kuin hekin. GPS:n pieneltä näytöltä oikean ajoreitin neuvominen olikin jo haastavampaa ja saimmekin kuunnella hälytysajoneuvojen äänen vuoroin lähenevän ja loittonevan. Olinkin lopulta opastamassa heitä aivan toisesta suunasta kuin tulivat. Jälkeenpäin ajatellen ei olisi kannattanut onnettomuuspaikalta lähteä mihinkään, mutta hälytyskeskus käski menemään vastaan. Onneksi ei kuitenkaan ollut lopulta älyttömän paha tilanne.