SUOMEN MOOTTORIKELKKAILIJAT INFOPALSTA

Keskustelun 'Kisat' on aloittanut käyttäjä MoonLord, 19/6/11.

  1. Woody

    Woody Well-Known Member

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    Moron Giant ja hyvää kuluvaa vuotta kuten myös muillekkin kelkkailijoille.
    Joukkue liiga etenee hyvin, vai voisiko sanoa että tukevalla alustalla kun ilmottautumiset eivät ole vielä alkaneet.
    Epävirallisena tietona tässävaiheessa,mutta kuitenkin suoraan kisakavereilta minulla on tiedossa, pohjanmaalta 2, 3:s viritteillä, itäsuomesta 2, etelä suomesta 2,päijät-hämeestä 2, keskisuomesta 1. Tämä siis epävirallista tietoa, suunnitteilla voi olla paljon lisääkin. Ilmottautumisia otetaan vastaan vielä ekassa kisassakin ja niitä joukkueitahan kannattaa ilmanmuuta muodostaa kun se ei kerran maksa mitään. Kaudenaikana aikanahan voi tapahtua mitä vaan eli siinäkin kisassa voi ratkaisut hyvinkin jäädä loppumetreille. Odotettavissa mielenkiintoinen kausi myös sen sarjan osalta.
    Testi enskasta ei ole voinut tiedottaa kun varmoja tietoja kaikista pätkistä ei ollut joten pahoittelut siitä. Ilmottautumiset kuitenkin alkavat lähiaikoina ja kisakutsusta ne viimeistään sitten ilmenee ettei ihan "sokkona" tarvitse kisoihin lähteä. Ja ilmatieteenlaitoksen lumitilanteen mukaan lunta on. Taitaa olla niitä lumisimpia seutuja tällä hetkellä joten erittäin hyvältä näyttää. Tervetuloa kisaamaan.
    Silloinkun elokuussa ilmoitettiin tavoitteeksi että olis muitakin kuin 20€ pytty niin Kausi Gaalasta ei palkittujen tarvitse pelkän pytyn kanssa kotio lähteä. Ja luvassa on muutenkin kauden aikana jossain vaiheessa sinne pyttyihin täytettä, mutta urheiluhan on se pääasia ja eihän niitä kisoja varmaankaan vain materiaalin takia ajeta. Tämä palstahan ei ole firmojen mainostamiseen tarkoitettu mutta kun esim. Lieksan kisan nimeä katsoo niin voi arvailla kuka siellä on palkinnoissa mukana.
    Gaalan pitopaikkakin alkaa hahmottumaan ja luvassa on muutakin kuin hätäisesti iltapäivällä jaetut palkinnot ja sitte äkkiä kotio. Myös Gaalan pito paikkakuntaa on kaavailtu siten ettei kenenkään tarvitse ajaa tahi lentää suomea päästä päähän.
    Siitä kuitenkin tarkemmin kun ajankohta alkaa olla käsillä. Joten kaikille kelkkailijoille oikein hyvää ja turvallista kautta t,
    -woody-
    ps. meinas tuo näkyvyys kysymys jäädä väliin. Telkkariin on koukut vedessä koko ajan mutta aika pitkälle niillä on jo kevät kausi paketissa. Yritystä vielä on kuitenkin myös ajankohtais ohjelmiin, uutiset yms. Mutta muuten tähän näkyvyyteen pitää jokaisen ottaa osaa, niin kerhojen kuin kilpailijoiden. Sieltä se näkyvyys lähtee. Rohkeasti vain paikkakunnan lehteen yhteyttä ja kisa raportit sinne. Itse kun ajoin kilpaa niin minulta niitä oikein pyydettiin kun tarviaahan ne urheilutoimittajat muutakin täytettä vain kopioita stt:n sivuilta. Että tämmöstä....
     
  2. polle123

    polle123 Well-Known Member

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    Live-kuvaa varikkoalueelta ois kova sana? Pyöris esim. SMK:N sivuilla!
    Tuli vaan mieleen...
     
  3. MoonLord

    MoonLord Well-Known Member

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    SMK:n Endurokilpailujen kilpailukutsuja luettavissa ja ilmoittautumisia avattu.
     
  4. MoonLord

    MoonLord Well-Known Member

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    Valokuvia tullaan ainakin lisäilemään kisapäivän aikana. (tn TimeHoiskan kuvagalleriaan)
    Tuo livekuvakaan ei sinänsä mahdottomuus ole.
    Mutta monessa paikkaa internetyhteydet ovat aika hitaita.
    Katsotaan testienskassa mitä saadaan aikaan,
    mokkulatesti tehdään siellä.

    PS. Ehkä jotain testiä tehdään tulevana lauantaina Kajaanissa kun Time Hoiska
    hoitaa Eko 10 Rallin tulospalvelun.
     
  5. Rush

    Rush Guest

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat



    Ukkohallan imoittautuminen avattu.Ihan hyvänmittaiset pätkät ja
    lumitilanne tosi hyvä. Ei muuta kuin ilmoittautumaaan !
    Terv Rush
     
  6. Madd

    Madd Well-Known Member

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    Minne tai miten hoituu osallistumis maksut ja paljonko ne nyt sitte on, (ukkohalla 65e) mut noi sm-enskat ja missä ne näkyy.
     
  7. Rush

    Rush Guest

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat



    Moro !

    Osallistumismaksu maksetaan kilpailukutsussa olevalle
    tilille viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä.
    Ukkohallan testienduro 65 ekua ja SM.enskat 130 ekua
    Terv SMK ry
     
  8. Madd

    Madd Well-Known Member

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat




    Mutta kun kilpailu kutsussa ei ole tilinumeroa.
     
  9. Rush

    Rush Guest

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat



    Tilinumerot oli jäänyt vahingossa pois mutta pian on !!!!!

    Terv SMK.ry
     
  10. Catiska

    Catiska Well-Known Member

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    Voin lainata omaani, noin vaikka ihan pelkästään suurimpaan hätään ;D
     
  11. MoonLord

    MoonLord Well-Known Member

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    AS-Power Race Vaala - tilinumero lisätty
    Ukkohallan tilinumero lisätty kilpailukutsuun.

    PS. Ei saanut Kajaanissa testattua videon ja kuvien linkitystä.
    Oli puhelinmet ja mokkulat aika mykkinä Kaatopaikan alueella missä
    kilpailukeskus sijaitsi. Seuraavaa kisaa odotellen.
     
  12. Woody

    Woody Well-Known Member

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    Ukkohalla uutisia päivitetty SMK:n sivuilla. Eipä muutakuin nimi kaavakkeeseen ja pelit Ukkohallaan. Tervetuloa!
     
  13. Woody

    Woody Well-Known Member

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    Morjesta jälleen.

    Kiteen SM sprintit ajetaan 11-12.2.2012 Tolosenmäen Moottoriurheilukeskuksessa. Ilmoittautuminen on käynnissä ja paikkahan on jo monelle tuttu ja hyväksi havaittu. Ratapohjiin on panostettu kiitettävästi syksynmittaan ja hieman uusia pätkiäkin on tehty sekä maalin sijaintia muutettu. Konkareiden sekaan on nyt hyvä ja helppo myös kaikkien uusien kuskienkin lähteä mittauttamaan nopeutensa. Puitteet on kunnossa. Kovat kinkerit on jokatapauksessa tiedossa ja kamppailuja käydään sprintin suomen mestaruuksista sekä luokkien nopeimman kuskin titteleistä. Aiheesta lisää SMK:n sivuilla. Tervetuloa kisoihin t, Keski-Karjalan Kelkkalijat ry ja SMK ry
     
  14. Woody

    Woody Well-Known Member

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    Tervehdys!
    Kiteen SM Sprintteihin- ja Vaalan AS-Power Race:en lisätty tiedotteita Time-Hoiska:n sivuille kilpailu kalenteriin. Kiteen SM-Sprinteissä on eksymisen mahdollisuus minimoitu hyvillä kartoilla ja nyt takahikiän perämökissäkin tiedetään lehdistö infon kautta kun Rädyn Jonia tullaan todenteolla haastamaan Pro luokan suomen mestaruudesta.
    Vaalaan on saatu mojova reittikertomus kisakuskin näkökulmasta mikä on hyvä lukea ajatuksella varustettuna ( ja mielikuvissa arpoa toiseksi tullutta). Eikä näytä nuo viikonlopun säätiedotteetkaan lyövän kelkkailijaa kyykkyyn näiden kisapaikkakuntien kohdalla. Kelkkaisaa viikonloppua t,
    -woody-
     
  15. Rush

    Rush Guest

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    Rookie-luokka ( endurossa ) !!!

    Täysin uusi luokka tulokkaille.Kuutiotilavuus on kelkassa vapaa ja kisaan
    voi osallistua kunhan kelkka on tyyppihyväksytty , liikennevakuutettu ja
    kelkassa on tarvittavat suojavarusteet.
    Luokassa voi ajaa mikäli et ole ajanut enduro-kilpailua koskaan tai et
    ole ajanut endurokilpailua vuonna 2009 tai sen jälkeen
    Mikäli olet ajanut ainoastaan Sprint kilpailuja mutta et Enduroa voit ajaa
    tässä luokassa.
    Luokan voittaja on moottoriurheilussa korkealle arvostettu VUODEN TULOKAS
    Mikäli olet ilmoittautunut Semi-Harraste luokkaan mutta täytät ylläolevat
    vaatimukset voit vielä vaihtaa luokkaa ilmoittamalla siitä info.palstallemme.
    Nyt on todella matala kynnys tulla kokeilemaan omia kykyjä Enduron pariin !

    Sprint - kilpailuissa Semi-Harraste on avoin luokka jolloin aloittelijat ajavat myös siellä
    ( avoin luokka = kuutiotilavuus vapaa )

    Terv SMK.ry
     
  16. 1tas

    1tas Lynx RS 600 -14

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    Onkos tuo Asikkalan kilpailu jo peruttu?
     
  17. proxfan

    proxfan PROXR 440,

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    nii tuolla kerrotaan.

    http://www.anvianet.fi/suomenmoottorikelkkalijat/uutiset.htm
     
  18. Woody

    Woody Well-Known Member

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    Asikkala on tänään tehdyllä päätöksellä peruttu. Kajaanselällä 15.1 kelkkailija pudonnut jäihin useista pilkkijöiden varoituksista huolimatta. Onneksi kuljettaja saatiin kuitenkin pelastettua. Tästä johtuen järjestävä kerho on oman- ja kisailijoiden turvallisuuden takia joutunut tekemään tämän kipeän päätöksen. Vaikka kisoihin on aikaa niin jäät pitäisi olla jokatapauksessa ajettavassa kunnossa jo nyt! Sallan kilpailu ajetaankin täten SnowStar Race nimisenä.
    Ukkohallan osalta tehty päätös että kuljettajan kerhon ei tarvitse olla SMK:n jäsen kerho. Tämä päätös koskee vain tätä ensimmäistä kilpailua, SM sarjassa palataan normaaliin käytäntöön.

    Uutistoimistot välittivät surullisen uutisen. Hämeenlinnalainen Riihimäen Kahvakoplaa edustanut enduron mailmanmestari Mika Ahola on kuollut
    sisäisiin vammoihin Barcelonalaisessa sairaalassa. SMKry suree yhdessä moottoriurheilu ystävien kanssa. Mikan muistoa kunnioittaen, SMKry
     
  19. salo

    salo Active Member

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    Jokohan tänä talvena tulisi puhallinkone luokkaan kunnon koneitten tarkastuksia,viime talvena yhdessä kisassa taisivat vähän kurkata kuomujen sisään :)Tuntuu olevan yleisessä tiedossa että siellä ajetaan viilatuilla koneilla,mutta kukaan ei halua tehdä protesteja kilpakumppaneistaan että ei maine menisi.Joten olisiko mahdollista että uusi liitto puuttuisi tarkemmin puhallinkone luokkaan.
     
  20. Rush

    Rush Guest

    Vs: Suomen Moottorikelkkailijat

    Hyvä että otit asian esille. SMK.ry tulee varmasti puuttumaan ko.asiaan voimakkaasti
    Kisatekniikasta vastaa Petri Roininen jolla varmasti riittää kokemusta kelkkojen tekniikasta.
    " ylinopeat puhkut " tai "poikkeukselliset saundit " omaava kelkka tullaan varmasti tarkastamaan
    jälkikatsastuksessa.
    Huomiokaa myös se seikka että kisoissa toimii kolme tuomaria jotka tekevät päätöksen sanktiosta välittömästi
    vilpin paljastuttua .Tuomaristolla on oikeus langettaa välittömästi kilpailukielto ja tehdystä päätöksestä
    ei voi valittaa mihinkään eli sama suomennettuna , sen kauden kisat SMK.ry kapinoissa on ajettu.

    SM- Pro ac:n Suomenmestaruus tullaan voittamaan ajamalla eikä viilaamalla !

    Kisaterveisin SMK ry
     

Suosittele tätä sivua