Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

Keskustelun 'Baana' on aloittanut käyttäjä kop-O-nen, 16/12/05.

  1. PjLsmk

    PjLsmk Member

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    Tässä olisi pikkuisen lisää INFOA Rautavaaran reittien virallistamiseen ja rakentamiseen liittyen . Nyt näyttää sille ,että alkutalven aikana kunhan nuo pysyvät lumet tulleepi niin valmistuu pikkuhiljaa myös uudetviralliset reitit Rautavaaralta- Metsäkartanon kautta Sotkamon ja Valtimon rajoille eli ,kun Tahkolta hyppää kelkan selkään niin saa päästellä uusia reittipohjia pitkin noin 80 km hieno juttu, mutta tällä hetkellä valmista/ ajokunnossa on vasta reittiosuus Tahkon ja Kiparin välillä . Rautavaaran kylältä eteenpäin PUUTTUU KAIKKI SILLAT PUROJEN JA JOKIEN YLITYKSISTÄ JA MYÖSKÄÄN LIIKENNEMERKIT EIVÄT OLE VIELÄ PAIKOILLAAN. Silta elementtien rakentaminen alkaa noin 1 kk kuluessa ja asentaminen säiden salliessa eli pitää olla kunnon pakkaset ennenkuin se onnistuu ,mutta tarkoitus olisi saada ne paikoilleen tämän vuoden puolella . Movira -hanke tiedottaa asiasta sitten tarkemmin kunhan REITIT VIRALLISESTI ON AVATTU . SIIHEN ASTI SIELLÄ LIIKKUMINEN ON KIELLETTY TAI JOS JOKU SINNE EKSYY NIIN TÄYSIN OMALLA VASTUULLA! . Terv. Jani Pentikäinen
     
  2. calister

    calister Well-Known Member

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.


    Laitetaas tännekin...

    Varpaisjärvi-Sonkajärvi uran talkoot jatkuvat…

    Kokoontuminen LA 16.11 klo 8.30 Varpaisjärven St1:lle.
    Talkoisiin tarvitaan kaikki kynnelle kykenevät alueen kelkkailun harrastajat jotta saataisiin
    uranpohjat raivattua ja tehtyä tarvittavat sillat n.8kpl (pylväät + kansipuut on toimitettu uran varteen
    ja vaativat enää siirtämisen asennuspaikalle.)
    Talkoissa tarvitaan raivaus/moottorisahoja,vesureita,rautakankia,vasaroita,mönkijöitä sekä tukkikärryjä.
    Su 17.11 jatketaan talkoita Iisalmen ympäristössä raivauksen/merkkauksen tiimoilla mikäli V-järvi- Sonkajärvi saadaan tehtyä lauantaina alta pois..

    Ilmoittautumiset ennakkoon 15.11 mennessä
    Y-Smoke järjestää talkoo porukalle pientä purtavaa/juotavaa!
    Puh.040-5170320 Jouni /
    S-posti [email protected]
     
  3. hemuli

    hemuli Well-Known Member

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    Varpaisjärven talkoita odotellessa voi verrytellä Lumisavon Moottorikelkkailijoiden talkoissa lauantaina 9.11.
    Kokoonnutaan Sydänmaan St1:lle klo 9:00. Parannellaan urien merkkausta ja raivattavaakin varmasti löytyy jos sattuu raivaussaha matkaan.

    T: Sihteeri / LSMK ry
     
  4. calister

    calister Well-Known Member

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    Perketi.. Mikäli omat urakat ei toteudu lauantaille niin vois tulla jeesaamaan vuorostaan..
     
  5. hemuli

    hemuli Well-Known Member

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    Jeps

    Hätäisille ja uteliaille tiedoksi: Uusi reitti Tahkolta-Rautavaaralle löytyy nyt "Pohjois-Savon Retkeilykartat" -palvelusta:

    http://www.infokartta.fi/infogis-psavo/

    Valitse vasemmasta laidasta: Talviretkeily / Moottorikelkkaurat
     
  6. hemuli

    hemuli Well-Known Member

    Rautavaaran kelkkareiteistä

    Ely-keskuksen kelkkareittiprojektisivustolta löytyi ao. tiedote:


    HUOM!!!

    Vaikka rakenteilla olevat reitit olisivatkin näennäisesti valmiita, niitä ei saa ajaa ennen kuin kunta virallisesti ilmoittaa niiden olevan auki!

    Esimerkiksi Rautavaara - Sotkamon ja Valtimon rajat -osuus varmasti houkuttelee, mutta sieltä puuttuu mm. kaikki sillat! Reittiä ei ole myöskään tarkastettu.
     
  7. veltsu73

    veltsu73 650 matryx 137 2021

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    no kuullostaa tosiaan hyvältä.. :p
    mut perkl ku saisivat tuon maanselkä-rautavaara raja reitin kunnostettua ni oishan se poijat joulu
    posotella menemään.
    tietysti joka luomua halajaa ni hiki pätkänä ko "reitti"on pop. ;D
     
  8. Nipademu

    Nipademu Lynx RE-23, XTRIM STD 600ACE 2020

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    Laittaisivat nyt sitten kunnon jätkänristit sinne :)

    Nimim. Kerran eksynyt.
     
  9. veltsu73

    veltsu73 650 matryx 137 2021

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    no etes ne ois poikaa :D
    taitaa olla aika tovi aikaa tuon pätkän päivityksestä.
    ihan hävettää ku kuitenki matkailupitäjä kyseessä.
    sitten ku sais vielä smo-ristijärvi pätkän kuntoon kans,ni oispa juhlavat yhteydet ajella.
    noh taitaa olla piiitkässä kuusessa :-\
     
  10. Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    Heippa Tahkon suunta. Meidän"pääsiäis retgueella"on mökkipaikka varattuna pääsiäiseksi 2014 eli viikko16 loppu. Nyt kysyisin teiltä paikallisilta vielläkö kelkka kelejä noihin aikoihin riittää. Aikaisemmat pääsiäikerrat ku olen kelkailemassa ollut on vko -13 tietämillä ja silloinhan kelit on todella mahtavat(ei auratut tiet joissa kelkkareitti kulkee)
     
  11. Tuplaäksä

    Tuplaäksä Well-Known Member

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    Joulunalus kelkkailijoiden toive urien kunnostajille; pystyisimme nauttimaan harrastuksestamme.

    XX
     
  12. BussiJussi

    BussiJussi Warrior

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    Syväri sai kannen viimeyönä... Jokohan kohta pääsee puhkaisemaan uutukaista reittiä R-vaaran suuntaan? Kuka eka!?
    ;D
     
  13. sled700

    sled700 Well-Known Member

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    meinaatko ehtiä taas ensin?
     
  14. calister

    calister Well-Known Member

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    Ei oo vielä kelkkailjoista tungosta Tahkolla.. Enduro pyöriä oli kylläkin reittejä päristelemässä tänään..
     
  15. sled700

    sled700 Well-Known Member

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    eipä ainaskaan bussijussi ehtinyt ekana,oli jo joku kangaslahdessa korkannut reitin
     
  16. Peki_

    Peki_ Ski-Doo Backcountry 600r -19

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    Tältä näytti reitillä kiparin paikkeilla:

    [​IMG][​IMG]

    Tahkon suunnassa jäi viimeiset 10 km kokeilematta kun on moottorisahaa vaativa puu melko pahasti reitillä. Joitain muitakin tuulenkaatoja oli. Ja kyllä tuollakin tuntui olevan niitä huonompipohjaisia kohtia, eli varovaisuutta.
     
  17. hemuli

    hemuli Well-Known Member

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    Elekee hättäilkö. Meinattiin loppuviikosta käydä koeponnistamassa reittiä työkelkan kanssa. Otan moottorisahan mukaan. Vaikka oikeastihan se olisi kunnan homma raivata nuo tuulenkaadot kun kyseessä on kelkkareitti.
     
  18. Nipademu

    Nipademu Lynx RE-23, XTRIM STD 600ACE 2020

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    Kunnilta on rahat loppu, kun pitää työkuntoisille eläkeläisille rahottaa virikkeitä etteivät pitkästy. Niille rakennettaan ensilumenlatuja ja kaikkea muuta mukavaa.
     
  19. sled700

    sled700 Well-Known Member

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    tekös sitä ajelitte sunnuntaina iltapäivällä kun reitiltä kuului mahoton pörinä lentokentän seudulla?
     
  20. Peki_

    Peki_ Ski-Doo Backcountry 600r -19

    Vs: Tahkon ja Kuopion alueen ajelut.

    Aika ja paikka täsmää mutta mahdoton pörinä ei. Jos 1 kpl vakioäänenvaimentimella olevia kelkkoja tuottaa "mahdottoman pörinän" niin minkähänlainen ääni sitten kantautuu talvella mökäpöntöllisistä ja vähän isommista ryhmistä ::)
     

Suosittele tätä sivua