Puskaradio kertoo että neuvotteluja on käyty ja tultu siihen tulokseen ettei ole maksajaa Hyrynsalmen puolella. Tämähän on ihan liiketaloudellinen ratkaisu laskettelukeskuksen kannalta kun pidetään reitit huonossa kunnossa naapurikuntiin niin kelkkailijat pysyy Ukkohalla Paljakka välillä niin eurot jää omaan kuntaan.
Älkäähän hermostuko tulkaa tänne Suomussalmelle täällä riittää lääniä ajella enimmäkseen reitit A1 luokkaa. Majoitusta löytyy laidasta laitaan jokaiselle tarpeen mukaan.
No se joka tuon päätöksen on saanut aikaiseksi niin ei ymmärrä aluetaloudesta mitään. Samanlaillahan sitä suomussalmelta voidaan käydä hyryllä syömässä ja tankkaamassa. Asiahan olisi erillainen jos tuota lanaamatonta pätkää olisi vain muutama kilometri mutta kun sitä on melkein 30 niin en ihmettele yhtään jos ajohalut loppuu. Sehän on sama kun kiellettäisiin puolangalle lanaaminen samalla. Mennäänhän sitä sinnekkin rahoja käyttämään.
Eikös se viimetalvena näyttänyt yhtä pahalle mutta hyvät oli reitit hyryllä loppuunsa kun miettii viimeistä 10vuotta. Olihan se poikiilla se kelkkayhdistys hyryllä minkä kautta voi tukea toimintaa, taitaa vaan tuo kisapuoli olla prioriteettina ykkösenä, mites tarrapuoli Paljakassa voisin ostaa yhden näytille peltipailakkaan, siellä kun tulee nykyään ajeltua eniten
Eipä olla yhdistyksen puolelta tuosta neuvottelusta mitään kuultu. Noin niinkuin yhdistyksenä ei suoraan ole varaa lanauttaa millään lailla näillä tuloilla ja sen verta on tuo aika kortilla, ettei kyllä kerkee paljoa varoja erikseen hankkimaankaan. Se on kyllä totta, että tulevat kisat vie aika paljon vapaa-ajasta tällä hetkellä. Yritetään kuitenkin jotain asiaa aina viedä eteenpäin, sen verran on työn alla, että katotaan parin viikon päästä tilanne uusiksi
Miten nuo epäkohdat tuolla paltamo-paljakka välillä? Sähkölinjan alla oli joku "paha paikka" "mistä ei yksin pääse" ? Ja joku "uusi oja reitin poikki"? Aiheuttaako nämä vielä jotain ohjelmaa, vai voiko turvallisin mielin lähtä paltamon "satamasta" ja ajella paljakkaan? Miten kivesvaaran lenkki, jos ajelis sieltä takasi?
Kivesvaaralle vähän jälkiä kuten aina, kivesvaaran jälkeen takuulla se yksi silta vieläkin hankala yksin ajella ellei joku ole talkoillut. Ns sähkölinjan sillalle lunta soppelisti että pääsee yli, oja on vieläkin otilla ellei lana ole kerennyt tasoittamaan se on siinä saman linjan loppupäässä hakkuuaukealla kuin se siltakin, järkeä kun käyttää niin huomaa paikan. Huomenna oli puoliltapäivin tarkoitus ajella joko Paltamosta käsin tai sitten Kajaanin reittejä.
Keskiviikkona ois tarkotus käyä kinkkua sulattamassa...ehkä jopa vaalastaki käsin vois lähtä, mutta onhan se vähän tylsänlaista pätkää alussa, eikä sielläkään varmasti liiaksi lunta ole.
Tulossa ukkohallaan 29.12 ja kiinnostais tietää miten jäät kestää? Ainakin Ristijärvellä näyttäis tankkaaminen vaativan järven ylityksen. Suomussalmella tankkipaikka myös järven takana? Onko järvet viitoitettu?
Eihän ne tankkauspaikat järventakana ole Suomussalmella vaan samalla rannalla kun Ukkohallasta tuleva reitti. Järvi on viitoitettu 3 viikkoa sitten että kun pysyy reitillä niin eikun tervetuloa Suomussalmelle.
Ristijärvellä ei oo kukaan tainnu ajaa tuosta järven yli reittiä koska siinä on aika paha virtapaikka. Siltaa pitkin itekkin kiertänyt,
Onko safaripubi sama asia, kun entinen skibörri? Torstaina, tai viimeistään perjantaina ollaan tulossa taas paljakkaan, niin voisin kannatuksen vuoksi käydä teipin shoppailemassa.
Ei ole. Entinen skibörri on Bistro ja kiitos ukkohallasta tullen uuden yrittäjän, sieltä ei kahvin kylkeen kannata pullaa kummempaa haaveilla. Sieltä ei saa edes pizzaa enää. Safari pub on Paljakka-talon alakerrassa oleva baari. Sitä suosittelen!
Toissa viikonloppuna yritin katella onko paljakka talon alakerrassa muuta kuin kuntosali. En kyllä huomannut koko pubia. Pitää loppuviikosta käydä uudella innolla ehtimässä pubia.
Kelkkareitit.fi näytti että reitti menee järven yli ja bensa asema järven eteläpuolella. Onko tuonne bensikselle opasteet, kun kartasta ei oikein käy ilmi miten sinne pääsee?
No joo tarkoitin että järveä joutuu kuitenkin ajamaan. Kiitos tiedosta. Kovasti on tutut kehuneet reittejä
Jätä emäntä kotia, niin pubi löytyy vaikka keskeltä korpea. Se tuo naisvihan pelko saa alitajunnan ohittamaan pubit, alkot, vieraat naiset jne...