Onko siis jo omakohtaista kokemuista tälle vuodelle? Höyskällä varuskunnan edessä pilkillä tänään kävin ja noin 500m rannasta 10-12cm jäätä vaan pohjois päässä jo 15-20cm siellä kaveri oli jehkillä kelkalla käyny jo ajamassa.
Pikku vesistöjen yli on jo ajettu. Kaita-Uramo/ Uramon salmi on ylipäätään kansanperinteen mukaisesti virtapaikka. En ole vielä itse ajellut Uramolla.
Tää alkaa tääkin kausi taas tällä valituksella, Mönnissä misså reitti menee linjan jälkeen pienenjoen onkohan joku mustaoja? yli ja kiertää pellon päätyä myöten takasin linjalle. Siinä pellolla on käyty 20.12 ja 26.12 revittelemässä huolella, kyseisen pellon viljelijä oli yllättäin aikas harmissaan asiasta kun on syksyllä kylvänyt heinänsiemenet. Kelkkailijat oli ollut ilmeisemmin junnuja äänen perusteella ja kelkoista vain väri havaintoja, eli yksi sininen kaksi punasta ja yksi keltanen tai kaks keltasta ja yks punanen. Jos joku tunnustas tänä vuonna suosiolla niin ei tulis mietintöjä. Höytiäsellä on varmaan jossain jäätä ja jossain ei, merkkaan kyllä kun on tarpeeksi jäätä ajamiseen ja vielä pysähtyäkkin. Ilmotelkaa onko merkit kaikki paikoillaan ja jos on jotain vaaran paikkoja. T:Husso
Tuli käytyyn pikkunen aamulenkki Joensuu-Jamis-Joensuu. On kyllä baana ruovittu jo ihan kuopalle ja hiekalle, sais kyllä 20 cm sataa lisää nii rupeis pysyy latukin lumen peitossa. Maisemat oli kivan näköset kyllä kun puut oli kaikki kuurassa.
Tänään ajettu Polvijärvi- outokumpu väli auki, uusia ojia kesän aikaan ilmestynyt joten varovaisuutta kyseisellä välillä.
Juu oli kivee laitettu reitille vähän liian paljon, toivottavasti tulis lisää lunta pian. Höyskällä railoja jäässä varokaa, nostaa paikoin vettä jään ja lumen väiin.
Mikäs höyskän jäätilanne noin niinku yleisesti? Onko kukaan mittaillu, onko reitti jo merkattu satamasta pohjoiseen?
Merkataan kun on jäätä tarpeeksi vaikka jopa pysähtyä. Ajelkaa varoen siellä voi olla ylläreitä salmissa ja muissa virta paikoissa. T:Husso
Sunnuntaina ja maanantaina yhden kelkan partio tallasi reitin pohjaa revonkylässsä,nokotintie-uramolle päin ja myös jonkin matkaa revonkylään päin. Ihan hyvä oli ajella. Jotain horsmikkoa/vitelikkoa oli paikka paikoin,joka häiritsi ajamista
Tänään käytiin pohjamassa reittiä uurosta koveroon päin miikkulanlammelle asti josta vielä yksi jälki jatkui eteenpäin lampea pitkin. Joella uskalti ajaa kun oli joku mennyt jo ennen meitä vaan loskaa oli reippaasti ettei passaa kaasua paljoo höllätä. Mönnin kohdilla linjalla menevä ura on aika pahasti pajukkoa täynnä nii tarviis raivaussahaa käydä näyttämässä.
Kyllä ei lumen puute vaivaa enää joensuussa, kaksi viimeaikaista sadetta tuonu varmaan 20-30cm lisää lunta.
Loppukuusta näillä näkymin liikekannalla..Niinhän se yleensä on tainnut vasta olla. Pitää olla hyvät pohjat.Kivikkoon ja kannokkoon kannata konetta lähtee hajoittamaan. koneen liikkuminen riippuu paljon myös uralupien ostomäärästä.
Sinällään ois hyvä, et ees tiedotettais säännöllisesti, vaikka ei aina hyviä uutisia tai uutta tietoa olekaan. Ei tänne osaa moni ulkopuolinen tulla ajelee, jos ei virallista tietoa ole reittien kunnosta tai tulevista kunnostusajankohdista. Varmasti jääpi uralupiakin myymättä tiedon puutteen vuoksi. Nytkin pohjoiskarjalankelkkaurat - sivuston edellinen tiedote on joulukuun alkupuolelta ja sen jälkeen lunta on tullut reilusti.
Sinäänsä lumitilanteen huomioiden aika pitkälle menee ennenkuin tamppari liikkuu... Ymmärrän kyllä että turha on koneita rikkoa mutta esim. pohjoisessa ajavat heti kun mahdollista. Täältä etelästä vois olla halukkaita ajajia sinne suunnalle kun on kuitenkin lyhyempi matka kuin pohojoseen... Ei sillä että pitäisi päästä tasasta baanaa ajelemaan mutta moni nuita lanauksia kuitenki kyttäilee... Reittimaksut kyllä maksaa mielellään jos on mestaa missä ajaa