Paikalliset eivät tällä alueella ajele kelkoilla, kun eivät niitä omistakaan, ainakaan lähialueilla. Ajo oli sitäpaitsi tapahtunut loppiaisen aikoihin, jolloin reittiä oli ajettu vain kerran, pari. Tottakai tie olisi järkevää lingota heti luvattoman kelkkailun jälkeen, mutta en halua olla maksamassa 40-60€/linkous. Pari kertaa tie on lingottu ja maksajana on ollut VRY. Eli me kaikki uran käyttäjät. Minulla ei ole mitään kelkkailua vastaan, päinvastoin, mutta muutama mätä omena pilaa koko sadon ja vitutuskäyräni alkaa olla kohta punaisella...
Jeps. Uraa pitkin mentiin kunnes päätettiin kääntyä takaisin. Tästä mökkitiestä taidettiin jutustella pari talvea sitten reitin varrella. Jäi vain siitä kerrasta tämäkin näkökulma mieleen, jota ei välttämättä aina tule ajateltua.
Hoh hoijaa! Kirjoitin yo. jutun eilisen kelkkailun jälkeen. Lisäsin vielä nauhaa ja kuinka ollakkaan kun kävin tänä aamuna mökillä ja tsekkasin paikan, niin kuinka ollakkaan tietä oli ajettu useamman kelkan voimalla nauhojen ali. On se saatana merkillistä!!! Soitin VRY:n edustajalle, kerroin tapahtuneen ja sen että laskua on odotettavissa. Linkoojan olen pyytänyt töihin ja pyysin laskuttaa VRY:tä. Moni tällä palstalla on toivonut katetta maksetulle reittiluvalle ja tässähän tätä on tuleman... Harmittaa, että tälläisten asioiden kanssa pitää tapella. Kelkkailijat ovat kuitenkin 99% fiksua porukkaa. Että tällaista taas. Ps. Toivon edellisessä viestissä, ettei asiasta tarvitse enää kirjoitella, vaan tässähän sitä taas naputellaa.
tänään tuli ajettua ylämylly-huhmari väli. sen lammen jälkeen huhmarille mennessä tosi kurja pätkä, kun ovat sitä pitkin motolla osapaikoin ajaneet, joten piti ajaa jeesuslörkkää kielikeskellä suuta n. 2km pätkä. joo, kumma juttu, että jotkut on ajaneet sitä tietä pitkin, kun reittiäkin pitkin hyvin pääsee. selvästi olet jupy sen nauhoilla merkannu, toivotaan, että viestit menee perille :-\!
iiksenjoki ajettu läpi ja reitti merkattu iiksenjoelta reijolan eritaso liittymän lähelle. meno huoltoasemalle siltaa pitkin jokaisen omalla vastuulla. tänään ko. pätkä myös lanattu kelkkalanalla, vaatisi vain lunta lisää.
Tuon on vaan tuolla vry:n sivuilla. Tiedote Pyhäselän alueelle. Sopimukset kunnossa ja ajettavissa lumi- ja jäätilanteen salliessa Vällleillä Iiksenjoki- Reijolan ST1-asema ja Honkavaara-Valkeasuo. Ura on paikoitellen poikki sopimusten puuttumisien takia väliltä Reijola-Niittylahti-Hammaslahti-Honkavaara. Siltaa pitkin meno st1 huoltoasemalle on siis epävirallistako? Huonompi homma olis ottaa sakot tuolla välillä jos käypi tankkoomassa. Tuohan olis aika lailla sama systeemi kun uurossa. Siellä on merkattu ajo sillalla pyörätietä pitkin... Ainakin oli viime kaudella...
samoinhan se on reijolassakin paitsi että siinä ei ole vielä tehty samaa "katselmusta" viranomaisten kanssa kuin uurossa tehtiin. siitä syystä sitä ei ole merkattukaan. mutta ensi viikon aikana toivottavasti ollaan viisaampia ja infoan asiasta täälläkin. lakihan antaa mahdollisuuden tilapäiseen tienkäyttöön esim. juuri huoltoasemalle ajoa varten, eli myös nyt. Viimeksi eilen oli poliisit pitämässä muulle liikenteelle ratsiaa sillalla ja satuin kelkalla ajamaan siinä ni eihän nuo vaivautuneet pysäyttämäänkään. mutta ajohan on kuitenkin aina epävirallista tiealueella! tiehallinto ei nimittäin anna perustaa millekkään tielle kelkkauraa ja on vastustanut tätäkin, myös uurossa. mutta kun tiehallinto ei voi kumota lakia ja poliisin mielestäkin on turvallisempaa siirtyä siltaa pitkin huoltoasemalle kuin tehdä ns. tasoylityksiä valtateillä kuten ennen tehtiin.
Outokumussa lanailtu reittejä, Nesteeltä maarianvaaran suuntaan n:27km ja polvijärven suntan sukkulanjoelle asti n:10km, urat olouhteisiin nähden aika hyvässä kunnossa
taitaa perkele nuo vähäsetkin lumet sulaa pois just kun alakas kelkka olla ajokunnossa,ja sitten vielä kuumeen pukkas kaupanpäälle!
En ole mitenkään omasta mielestäni "hyökännyt" kaikkien kelkkailijoiden kimppuun, vaan toivonut ja opastanut pysymään reitillä. Toiseksi, alue on niin hyvin merkitty kuin vaan olen pystynyt. Käyppä "Ruutijorma" katsomassa. Kolmanneksi, minulla on täysi oikeus päästä kulkemaan omalle mökilleni milloin haluan ja ilman mitään ylimääräisiä kustannuksia (linkoukset, autolla kiinni jäämiset). Neljänneksi, en kiristä ketään/VRY:tä, on vaan niin ettei maita omista VRY, vaan "JOKU" muu... Viidenneksi, homma vaan on niin, jos tämä asia aiheuttaa jatkuvaa harmia, sitten reitti kulkee muualta. En millään sitä kuitenkaan haluaisi. Kuudenneksi, eiköhän lopeteta asian puiminen ja katsotaan josko hyvinkin loppuisi tuo tiellä ajo. En vaan millään voi ymmärtää, miksi noin tehdään. Samalla myös ihmettelen Biscisen kirjoitusta. Mitä voitat jos nimittelet minua "jonnin joutavaksi valittajaksi". -Kiitos Jammu 02 kaverille aamuisesta keskustelusta!
Niin mutta pittäähän se kunnon kovapohja tulla ensin että ees tulee hyvät reitit Nyt kun nää lumet jäätyy ja siihen tulee uutta pintaan niin ai ai on hyvät baanat
Sillä lailla, ettäkö millä lailla ;D Ei paljon kelkka miestä naurata nämä kelit :-[ Jos vanhan kansan sanonta pitää on loppiaisena satanut puolet talven lumista, että sillain.
Just niin. Ite oon hieronut venekauppoja. Vitutttaa vaan kun ohjurit lyö tulta kun päästelee uralla menemään. Pitäs vissiin laittaa suksien tilalle pyörät
ei viime talvena ainakaa pitäny paikkaasa ;D ekat ajot 21.1.08 ja huhtikuussa oli viikon ajan metri lunta kunnes rupes sit sulamaan ja eihän näitä plussa kelejä oo kun muutama päivä ja sit jo loppuviikosta kohtuu pakkasia
Joo joo mutta onhan se nyt perseestä maksaa vakuutus maksuja ja uralupia kun kelkka seisoo suurimman osaa ajasta tallissa. Ei kyllä ole mitään hohtoa koko touhussa. Kolmen viime talven aikana tullut n.1500km kun vielä 2004 ja 2005 tuli ajeltua semmoset 2000km per talvi. Säätiloille ei mahda mitään mutta kyllä vähän kyrpii kun syksyllä tekee kunnon huollot kelkkaan ja sitten ei stna pääse ajelee.