Miksiköhän muuten ei laitettais merkkejä reittien/urien alkuihin keskusten läheisyyteen ja muihin missä hiihtäjiä voi eksyä reiteille ettei ole suositeltavaa hiihellä tässä. Kiinalaisille on omat merkit.. Joku tämmönen ehkä ja siihen pikku teksti. Tämä ura on tarkoitettu ensisijaisesti maasto-ajoneuvoille, tms..
Eipä yleisesti käyttäytymisestä oo huonoa sanottavaa, aina käsi heilahtaa vaikkei tuntiskaan. Ja apujakin saa jos on joutunu pulaan. Se mistä jotkut saa moitteita on ettei osata tulkita liikennemerkkejä. Ei niitä liikennemerkkejä uran varteen huvikseen tai kenenkään kiusaksi ole laitettu. Jos jossain on nopeusrajoitus, se on siinä koska asukkaat, joiden asumuksen läheisyydestä ura kulkee, ovat valittaneet nopeudesta/melusta. Ja jottei kenenkään tarvitse ryhtyä ruuneberiksi kelkkauran puolesta, noudatetaan rajoituksia. Asiallisesti käyttäytymällä voidaan saada myös uusia kelkkailijoita, kukaanhan ei halua leimautua idiootiksi kelkkailijaksi. Samoin jos kielletään ojien pohjalla ajaminen, siellä ei silloin ajeta. Käytetään sitä pyörätien oikeaa reunaa. Siihenkin on syynsä. Tieliikennelaitokselta on tullut palautetta että mielummin ajetaan pyörätiellä kuin tampataan kevääksi ojan pohjat tulviviksi.
Lyhyen uran aikana ei ole paljoa negatiivista tullu vastaan. Onpahan koiran ulkoiluttajat, hiihtäjä ja kaks lenkkeilijää, moottorikelkkailijoiden avustamana kiskonu X-Trimin turhan jyrkästä ojasta ylös. Luosto - Kommattivaara välillä tuli yksi miekkonen pimeässä kaveriporukkaa vastaan. 100 metriä aiemmin reitillä oli käyskennellyt poroja, joten väläytin pitkiä valoja vastaantulijalle, mitä tapahtuu? Tyyppi vetää hanan tiskiin ja eittämättä isokuutioinen kelkka menee vauhilla sinne missä äsken poroja oli. Onneksi ei käyny mitään, päätelleen siitä että sama kelkkailija tuli keväällä Torvinen - Luosto välillä tuhatta ja sataa ohi. Tässä alko hieman keittää, jolloin läiskäsin itsekin hanaa ja roikuin tyypin perässä 4 kilometriä. Toivoen ajavani miekkosen hermoromahdukseen kun ei tuplasti pienempi kelkka putoa kyydistä. Kaikkea muuta kyllä muistelee lämmöllä.
Enimmäksee on positiivisia kokemuksia ainaki Oulun reiteillä ajamisesta. Joskus pistää vituttaan vaa noi "sunnuntaiajelijat", kun ajavat mite sattuu ja ei uskalla ohikaan sitte lähtä ;D
Mitä noista sunnuntai kuskesta (ennemmin tai myöhemmin ollaan itsekkin) ja joku niistä voi olla just sen maanomistaja missä töräytät ohi ,ei muuta ku morjestaen vaan ettei tuu sanomista.
[nusnus]kaikki taitaa olla sunnutai kuskeja... tuskin monikaan tienaa elantoansa pelkällä kelkkailulla... [/nusnus]
mua ainaki on autettu kun on ollut ongelmia tai reitti hukassa tms. jotku koiravaljakot lapin reiteillä... ne on niinku omistaisivat koko reitin ja hyvä jos sais ees ajaa kun HE ovat liikenteessä
Yleensä täälläpäin, kun on valjakoita tullu reitillä vastaan, niin ensinnä on ajanu mies kelkalla eellä ja heilutellu käsiä ja huuellu, että valjakoita perässä. Niitä on sitten helppo varoa, kun tietää. On turvallisempi ajaa ja mukavempi turisteille, kun kukaan ei aja ylitte...rahaahan ne vain tälle seudulle tuopi
Sylettää semmoset tyypit, jotka pyörittää suti ympyrää huoltoaseman pihalla, ajelee 100 lasissa kylän raittia pitkin ja pelottelee mummoja, vaikka virallisia uria pitkin pystyisi pääsemään samaan paikkaan... ja sitten ku nämä samat sankarit on tuolla reitin tukkona kun ei taidot riitä muuhun ku siihen huoltoasemalla pyörittelyyn. Ja tästä pyörittelystähän meidän OIKEITTENKIN kelkkailijoiden maine laskee kanssa ihmisten silmissä!
Musta ei ainakaa tuu semmosta sunnuntaikuskia, joka ajelee mite sattuu ja ei päästä takaa tulee nopeampaa kuskia ohitte :
Kyllähän se harmittaa kun porukka jättää noudattamatta annettuja pelisääntöjä, meidän seuran alueella on uria jossa on alhainen nopeusrajoitus esim. lasten takia ja porukka kaahaa tuhatta ja sataa näiden alueiden läpi. Kaikki kärsii, koska näiltäkin urilta on vuokrasopimus irtisanottu lasten turvallisuuden takia. Tästä aiheutuva haitta on rasittava niille, jotka noita uria oikeasti huoltaa ja rakentaa, ei ole helppoa etsiä vaihtoehtoista reittiä, jotta päästään kiertämään tuo irtisanottu kohta, on sillanrakennusta ja raivausta ja ennen kaikkea ura on poissa käytöstä
sama tyyli täällä oulunseudulla näkyy olevan ku moottoripyörä puolella, kättä nostetaan ku nähdään reitillä ja autetaan jos tarvii. itse jouduin pysähtymään kun öljyn määrä alkoi palamaan, tarkastin siinä määrää kun paikalle sattu toinen kelkka,kaveri pysähtyi ja tarjosi vielä öljyäkin koneeseen ;D tuntuihan se aika mukavalle pimenevässä mettässä kun matka jatkui. ei moittimista ainakaan vielä
Tuttua pyöräpuolelta mutta oli kyllä mukava huomata sama kelkkailijoilla, mitä pari kelkkaa kerkes vastaan tulemaan.
Parin talven kokemuksella Ylä-kainuun reiteiltä vois sanoa, että pikkasen kiire meinaa porukalla olla välillä. Johtunee luultavimmin siitä, että reitit on todella hyvässä kunnossa lähes koko kauden, eikä ruuhkaa ole liiemmin. Sitten kun kohdataan niin ei siinä montaa kertaa ole vastaantulija joutanut morjenstelemaan... Sitten tämä ihme tapa ajaa toisen puskurissa kiinni. Kuulinpa viime talvelta juttua, että muuan paikallinen ryhmärämä, jolla on tapana ottaa toisistaan mittaa jatkuvasti siten että yli 50 metrin etäisyys edellä ajavan puskurista on nynneröintiä. Noh, muutamalla reitillä on sellainen linjanpätkä, jota on aika mukava posmittaa reippahastikkin, mutta petolliseksi tämä pätkän tekee se, että yhdessä vaiheessa reitti poikkeaa linjalta metsään palaten linjalle takaisin. Linjaa ajaessa tätä metsäkoukkua on vaikea havaita, koska reitti näyttää menevän koko ajan linjaa pitkin. Ja tämä metsäkoukkauksen syynä on isohko monttu keskellä linjaa. Tämä näkymättömällä köydellä toisiaan vetänyt ryhmä oli sit posauttanu peräkkäin sinne monttuun ja jälki oli ollut aika moista. Se onnellinen " nynnerö", joka ei letkassa ollut pysynyt välttyi pahalta onnettomuudelta ja tuhansien eurojen rempasta. Että silleen. Mukava tapa reiteillä, kun vastaantulijat näyttävät käsimerkillä ,montako kelkkaa sieltä perästä on tulossa. Eritoten safariporukoilla tämä on fiksu tapa!
Itte ainakin kävin ennen KUSETTAMASSA KOIRAA kelkkareitillä kun kulki jokea pitkin n 100 entisestä kämpästä!
Samaa vanhaa marmatusta, mutta pistämpä silti, kun oli ajankohtanen juttu. Eli, isäukko viime sunnuntaina pietti pienoisen puheen Kempeleen kelkkailijoista. Ei oikein saanu propseja siltä ne, vaikka sillä itelläki on kelkka. Tuntu olevan sellanen meininki, että tuppiku*** junnut, joille XS kypäräki pyörii päässä, vetää hinkki tiskissä pyöräteitä pitkin. Siinä ei liikennesäännöistä ja hyvistä tavoista ole tietoakaan. Valitettavasti nuot kusipäät (ja niiden vanhemmat) pilaa kelkkailijoiden mainetta rankalla kädellä. Ei ihme että se Kalevan palautepalsta on pullollaan valittajia. Mitä pennuille noille vois tehdä? Ei siittä noin 5 metrin päästä ikkunan alta sataa vetävää kelkkaa saa oikein tunnistettua. Kuskeista ja rekkareista puhumattakaan. Vanhempien kauttahan se ois lähettävä, mutta mitempä tuommosta koittaa tunnistaa ... Joo - nyt koisiin
Ei se auta ennen ko isoja juttuja näkyy lehissä ja muissa valtamedioissa, sitten vanhemmat näkee että mitä, ajaako meiän poika/tyttö muka nuin tässä kylillä? Siitä se sitten lähtee ja tehään paikallisia rajotuksia ja valvonnan tehostamisia jne. Eikä kukaan tajua että se asennevamma on jo siellä kuskissa. Sanotaan vielä kerran niille jotka tunnustavat itselleen ajaneensa "väärin" ja esiintymismielessä että vaikka kuinka hauskalta ja kingiltä se tuntuuki, ajetaan sievästi siellä missä on muitaki katsomassa. Me jotka voimme omiin lapsiimme vaikuttaa niin kasvatetaan ne lapset sillä mielin että se joka vetelee sääntöjen vastasesti on se suurin luuseri! Näin ainaki meillä. Kaverit jotka paukuttaa tienlaitaa tänne tai kaahaavat tuossa tiellä eivätkä tule tuon reitin kautta niin muistutan kyllä aina käytöstavoista ja opastan ajamaan reitin kautta jota sentään hoidetaan lanaamalla. Oli 16 tai 36 ikäsiä mutta kyllä ne lopulta on alkanee uskoa... Keskisormi nousee muuten meikällä aika hanakasti jos jonku nään pyörittämässä jossain huoltsikan pihalla tms paikassa. ;D