Kansallinen kertalisenssi Kansallisen kertalisenssin voi lunastaa kaikissa kotimaan kilpailuissa kilpailupaikalta. Kansallinen kertalisenssi on voimassa siinä tapahtumassa, jota varten se on myönnetty. Kansallinen kertalisenssi on siten kilpailukohtainen: yksi lisenssi jokaista kilpailua/ SML:n kilpailulupanumeroa kohden. Kaksipäiväisissä kilpailuissa, joissa ajetaan kaksi eri kilpailua (esim. osakilpailut I ja II), ja joissa kilpailuihin on myönnetty kaksi eri kilpailulupanumeroa, kumpaankin kilpailuun on myytävä oma kansallinen kertalisenssi. Kilpailunumero 38/MK-EN/09 eikö tää ajeta saman kilpailunumeron alla?? tälleen lukee moottoriliiton sivuilla.
Vs: Kilpailulisensseistä Mistäs olette hommanneet vakuutuksia lisenssejä varten? Vieläkö noita voi ottaa ulkopuoliselta, vai pitääkö tyytyä Moottoriliiton järjestämään ja aika kalliiseenkiin tarjoajaan?
Vs: Kilpailulisensseistä Moottoriliitto ei ole saanut akuiseksi sellaista kuponkia jolla vapautuksen liiton pakkovakuutuksesta saa. Soitin liittoon jo yli kuukausi sitten ja sieltä kerrottiin että homma olisi tekeillä. Liekkö pohjolan sauna- + selänpesuilta vielä saamatta kun ratkaisua ei ole löytynyt. Itse olen saanut henk koht tarjouksen n. 280,- vuosi vakuutuksesta n. 2-3 kertaa paremmilla korvauksilla kuin pohjola ja ilman omavastuuta, mistä pohjola nyhtää vielä satasen :
Vs: Kilpailulisensseistä Mistäs löytyy tuo kaavake joka pitäs toimittaa vakuutusyhtiön kautta moottoriliitolle ennen vuodenvaihdetta? En moottoriliiton sivuilta löytäny. Muutaman harrastelähdön vois käydäkkin kesällä ajamassa jos ei tarvitse ryöstöhintasta lisenssiä hommata, opiskelijabudjetilla kun ollaan.
Vs: Kilpailulisensseistä lappu on jokaiselle vuodelle oma yleensä se tulee marraskuun lopulla soitto liittoon niin se laitetaan spostilla tilaajalle takaisin toimitus ENNEN vuodenvaihdetta vaikka viimeisellä viikolla joulukuuta näillä eväillä on menty viimevuodet ja hyvin on pelannut toiminta liitossa muista että pitää maksaa vain SE lisenssi osuus liitolle
Vs: Kilpailulisensseistä ihmettelen tätä mussutusta lisenssin kalleudesta?se maksaa 440e. ok. mut on aika pieni raha koko tässä niin halvassa ja rakkaassa moottoriurheilussa onhan vaihtoehtojattaa viron lisennsin,pari ajaa veteraaneissa motocrossissa sillä. mut oikeesti,jos se on siitä 200e. kiinni,minkä siinä säästää,niin kannataisiko ehkä harkita lajin vaihtoa?täällä jätkät pajottaa vehkeitään et saa muutaman kilon pois ja maksaa siitä hunajaa,sitten ne itkee jostain lisenssistä et on niin *tun kallis,jos mä lähden täältä etelästä ajamaan kelkkakisoja esim.no? vaikka ouluun,reilu satanen menee naftoihin,siihen osallistumismaksut ja majoitus,maksaa ehkä 200-500,majoitusesta riippuen,yksi kisa? (siihen ei ole mulla varaa) eli tuskin kellään tää lisenssi näyttelee sitä sitä suurinta rahaa mikä tähän harrastukseen menee vai olenko ihan väärässä? uglen puhunut. mut tää kertalisenssi on ihan v..n kallis,se varmaankin vie parin kisan ajajilta halut kokeilla kivanajoa. et jos täällä on joku joku kuka on kurren vaikutuspiirissä,niin kurre voisi tota kertalisenssiä vähän miettiä.
Vs: Kilpailulisensseistä Kaikesta huolimatta ainaki itelle 200e on kuitenkin melko tuntuva rahamäärä, sillä saa jo monta purkkia maitoa. Jos yhdellä lomakkeella ja pienellä vaivalla saa sen parisataa kotiinpäin niin kyllä minä ainakin aion sen hyödyntää. Ostaa vaikka sitten sillä parilla sadalla sitä polttoainetta kisareissuille
Vs: Kilpailulisensseistä tosta http://moottoriliitto.fi/page.php?id=5&type=muutsivut&page=1 meikä säästää ens kesän reissussakin jos orimattilaan menen ajamaan (käyn juomassa kollin tallissa pummioluet ;D) aika pieni osa kyllä tohon lisenssiin menee kokonaiskustannuksiin ajatellen mutta se siitä
Vs: Kilpailulisensseistä Mulle oli kolahtanut sähköpostiin eilen tuo hakukuponki ensi vuoden vakuutusten hankkimiseen. No niin kai se joillekkin on. Se vaan kun jokainen taho yrittää kiskoa tuolla logiikalla "jonku satasen" kauden aikana niin kyllä se kokonaisuutena pistää topin lajille ennemmin tai myöhemmin. Mitä ihmettä itse mussutat muutamasta satasesta :
Vs: Kilpailulisensseistä mulla on lisenssi maksettu koko vuodeksi,se hinta on mikä on,se siinä on huonoa et se vakuutus ei "kuulemma" korvaa mitään,jos pahemmin sattuu,moottoriliitosta sanotaan et laita liikennevakuutusen piikkiin. kyllä minusta 180e yhdestä kisasta on paljon
Vs: Kilpailulisensseistä No tuossa korvausasiassa olet kyllä oikeassa ja lisenssivakuutuksessa on vielä satasen omavastuu, mitä ei liikennevakuutuksessa ole. Sekin vaan puolta ei lisenssiin sidotun vakuutuksen puolesta:
Vs: Kilpailulisensseistä No niin, sain Iffiltä postia liittyen tuohon lisenssivakuutukseen. If nosti kädet pystyyn kohdassa "URHEILUVAKUUTUKSEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET: VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE Vakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa, enint. 3 kk pituisilla matkoilla" Niillä ei systeemit tunne kuin 45 vrk pituisia matkoja ja noin pitkiin reissuihin pitäsi ottaa toinen vakuutus, joka on jokseenkin saman hintainen kuin tuo urheilijavakuutus, eli kokonaishintaa tulisi n. 560,- On tämä perseestä, kyllä SML on huolehtinut ettei pohjolaa noin vain sivuteta Aivan älyttömiä pykäliä. Miten muilla on vastaavat hankkeet edennet?
Vs: Kilpailulisensseistä Tuo ei varmaan johdu pohjolasta, koska hekään eivät viime vuonna haluneet tarjota lisenssivakuutusta... : Tää on vissiin vähän laajempi juttu ku tähän kuuluu paaaaaljon muitaki ku pelkät motoristit...
Vs: Kilpailulisensseistä Tällä viikolla käyn Ifin konttorilla raataamassa, tuskin käy sen paremmin. Kuitenkaan ei pääsisi kesässä kuin sen 2-5 kisaa ajamaan ihan harrastemielessä ja vanhoja muistoja verestämässä niin jää se lähes 500e lisenssi ostamatta. Eihän tuo varmasti ole monellekaan teistä iso raha, mutta ite opiskelijana saa nuokin rahat omasta perseestä repiä. Pakko jostakin säästää.