Waari tänään ripusti kyltit, joissa kerrotaan uran olevan suljettu, tuon rauhoituksen johdosta. Toivotaan että tuota rauhoitusta kunnioitetaan. Huomasin että pellonreunaan oli ilmestynyt kylttejä joissa kielletään pellolla ajaminen, tuon pitäisi olla selvää ilman kieltojakin, kuitenkin pellolla oli vahva ajoura, sekä satunnaisia kurvailuja. Ilmeisesti ura kulkee maanviljeliän armosta pellon reunaa ja jos herra joutuu lisäksi laittamaan kieltokylttejä pellon polkemisesta saattaa tuo haitata uran luvitusta jatkossa. Voi tuntua vähäpätöiseltä tuon pellolla ajamisen seuraukset, mutta kun net on salaojitettu on vaarana salaojien tukkeutuminen ja vaurioituminen, se taas tekee suurehkoa lovea viljelijän vuosiansioihin. Haastattelin myös tätä herraa, joka on ottanut näkyvästi ja vahvasti kantaa reitin nykylinjaukseen. Paikallinen asukasyhdistys toivoisi että reitti linjattaisiin lähemmäksi Myllyojaa ja siten saataisiin kauemmaksi alueen asukkaiden asumuksia sekä virkistyspolkuja. On tuossa pointtia, toinen juttu sitten onnistuuko asian toteutus. Pieniä kauneusvirheitä lukuun ottamatta on seutulaisten kelkkailukausi mennyt ihan mallikkaasti, jatketaan samaan malliin Tuumii Waari.
Riittääkö lunta pääsiäisenä ajella asti Oulun ympäristössä?Vai pitääkö suosiolla t-kosken maisemiin lähteä?
Ois tarkoitus perjantaina vetasta hiukka-seluska-muhos-utaj-yk-seluska-hiukkavaara. Olikos siellä muhos-utajärven suunnalla joku jorpakko jo sulana/vesillä ??? Muita ongelmapaikkoja ?
Vieläkö jäät kestää ylittää joen joka on melkein heti ylikiimingin jälkeen pudikselle päin mentäessä? Missä kunnossa ylikiiminki-pudis väli on?
Joki infoa sen verran ainakin, että Oulunjoella ajoa en enää suosittele kenellekkään. Madekosken kohilla joki on jo osittain sulana pitkän matkaa.
Joo Madekosken kohdilla on ollut melko kehno jäätilanne koko talven. Tuo virallisen reitin kohta Maikkulassa lienee kuitenkin vielä kohtuullisessa jäässä. Ainakin eilen tuli yliteltyä tuosta joki eessun taassun kymmenien muiden hiihtäjien tavoin...toki jäät heikentyy niin paljon varmasti parin seuraavan päivän aikana, ettei tuonnekaan ole kohta asiaa...
Missä kunnossa seluska-muhos? Lunta varmasti on, mutta mites muhosjoki ennen nestettä, joko on sulana?
Seluska-pyhaselkä oli ainakin makiaisessa kunnossa äsken, parissa kaarteessa maa paistaa mutta sehän ei menoa haittaa..
Onko kukaan ajellu ylikiiminki-syöte väliä lahiaikoina? Missä kunnossa? Huomenna ois tarkoitus ajella iltäpäivällä syötteelle.
Viime viikonloppuna kävästiin oulusta mutka syötteellä. Lunta riittää vielä ja reittikin ylikiiminkin jälkeen loistokunnossa
Olipa mahtava raapasta ylikiiminkistä syötteelle. Reitit mahtavassa kunnossa ja sai ihan yksin ajella. Reilu pari tuntia meni. Kertoo reitistä aika hyvin...
Tuli ajettua Ouluntulli-Muhos väliä. Välillä maa paistoi ja välillä lunta oli ihan riittävästi. Noin 5-10km ennen Muhosta oli melkein täysin sula pätkä jota ajelin muutama sata metriä, mutta sitten luovutin. Tais olla tälle talvelle viimeinen reissu ja nyt on aika siirtyä prätkän sarviin.
Hiukkavaara-seluska-muhos-utaj-yk-seluska-hiukkavaara tuli ajettua. Olihan se muhoksen päässä kesäkelit ;D Utajärven seudulla oli sitten taas lentokelit 8)
Oli tarkoitus ajaa yk-pud-yk, mutta oli reitti touring-kuskille pikkusen liian patilla (lunta oli vielä ihan ok), joten ajoin juustolaan syömään. Juustola on kyllä mukava mesta, hyvät ruoat ja mukava miljöö, voipi suositella kaikille. Omat maareitti ajelut on tälle talvelle ajettu, viikko-pari vielä käydä merellä pilkillä, niin saadaan kausi pakettiin.
Tämä kausi alkaa olla pikkuhiljaa paketissa meikäläisen osalta paria mettäreissua lukuun ottamatta.(Naapurin 420- lynssillä ajellaan vielä pikkusen puita.) Suuri kiitos reittien kunnosta vastanneille henkilöille, oli unelma baanat ajella.
muutama kilsa muhokselta rokualle... ja rokualla oli sitten jo puuteri kelit, notta menkää vain pyöräileen mie pyöräilen sitten kun on lämmintä