Ens viikolle ainakin lupailee siltä osin parempia kelejä, että ainakin alkuviikosta pitäis pysyä päivälläkin pakkasella ja yöllä käy kymmenkin asteen tienoilla tai jopa yli pakkanen. Ainoa huonohan siinä on, että aika jäiset voi olla reitit..
Parin viikon kuluttua olisi tarkoitus ajella Ranualta Rovaniemelle ja siitä edelleen Leville, niin lieneekö noilla reiteillä mitään kohtaa mikä pitäisi huomioida nykyisellä lumi-/jäätilanteella (tai muutenkin)? Lunta ilmeisesti on kuitenkin vielä missä ajella
Nyt ainakin vielä on hieman lunta keskustan ympäristössä, joen jäällä voi toki olla vettä, toki nyt ainakin lupasi kylmempää ensi viikolle. Tokihan tilanne äkkiä muuttuu ja kahden viikon päästä tilanne voi taas olla ihan eri. Vaikea oikeasti ennakoida kahden viikon päähän, että millaiset kelit silloin on. Tahtoo viikoittain vaihdella vähän noi kelit. Jos piettää pikkuisen pakkasella pari viikkoa ja ehkä vähän sataa luntakin, niin ihan hyvät ajokelit vielä kahden viikon päästä, mutta jos varsinkin 10.3. alkava viikko on samanlainen kuin kuluva viikko, niin sitten voi alkaa olleen jo varsinkin keskustan välitön lähiseutu jo aika vähäluminen ja osin jopa lumeton.
Rovaniemen alueella ollut ja on toistaiseksi aivan huippu olosuhteet kelkkailla. Pohjoiseen päin ainakin lunta hyvin, reitit hyviä liikkua ja vesistöt kuivia ylittää. Hankikanto, niin pääsee millä vain lintalla pintoja pitkin. Harvoin on tälläistä talvea ollut. Ei vielä koskaan minun +20v kelkkauralla.
Ainakin tuossa sun kuvan oikeassa reunassa oleva risteys ranua- vanttauskoski reitin suunnnassa näytti siltä että sinne on kyllä ajettu ja taisi olla viittakin risteyksessä (siika-kämä).
Siikakämälle oon tuota uraa ajellu ranuanreitin suunnasta tänätalvena ja sieltä kans näytti jälkiä kaartuvan tuonne vasemmalle että varmaanki jatku tuota uraa eteenpäin
Mökiltä oon käyny tuota ajeleen. Ristit löytyy mutta menee vähän eri reittiä entä kartalla metsähakkuita väistellen.
Mitenkäs on, vieläkö Rollosta pääsee kelkalla Ylläksen kautta Leville? Ens viikolla on suunnitelmissa mennä.
Uskosin että pääsee, varmasti on lumettomia pätkiä tätämenoa tässä kaupungin päässä kun oli lumettomia pätkiä jo viikko sitten. Ylläksen suuntaan varmasti lumitilanne paranee. Omalta osalta kelkkailut kaupungista kelkalla ajamalla lähtemällä on luultavasti seuraavan kerran vasta loppuvuodesta 2025. Kärryn kanssa pohjoisemmas ehkäpä jos intoa ja aikaa riittää. Rovaniemen 9 päivän sääennuste ei liikoja lupaile kelkkailun kannalta.
Vettä satanut voimakkaasti myös Rovaniemen Ylläksen suunnassa ja unelma hankikelit on muuttuneet läpimäräksi sohjoksi. Ylläksen reitti kulkee paikoin metsäteitä pitkin mitä oli aurattu hakkuita varten kilometri tolkulla. Voi loppua lumet nopsaa, kuten yleensäkin seurausten jäljiltä käy. En ole hetkeen käynyt ja reitin kunnosta ei ole viimehetken tietoa. Jäätä on hyvin Rollossa, mutta lumet katoaa silmissä vesisateen myötä.
Noh ei nyt onneksi pahasti sateita alkavalle viikolle ainakaan tässä vaiheessa lupaa. Melkoisen lämmintä kyllä, keskiviikolle +9 päivän ylin ja plussalla muutenki päivisin, paitsi lauantaina. Öisin toki pientä pakkasta, mutta eipä ne parin, kolmen asteen pakkaset tietenkään paljoa lumien pysymisessä auta. Toisaalta tietenki se, että sateita nyt ei pitäis isommin olla tulossa, mitä nyt huomenna voi vähän ripsutella iltapäiväst-alkuillasta ja sitten torstaina päivällä voi tulla vettä. Noh toisaalta jos ei kerkeä ihan hirveästi sulamaan, niin torstaina aamusta tulis vähän lunta ja torstai-perjantai välisenä yönä saattais tän hetkisen ennusteen mukaan vähän tulla lumiräntää ja jopa ihan luntakin. Vaikka eihän se nyt hirveästi auta jos nyt jo kokonaan lumettomia pätkiä reitillä on. Ja lauantaina pitäis vielä olla ihan koko päivän pakkasellakin. Pohjoiseen päin vois ehkä vielä tuurilla siis olla jonkunäköistä reittiäkin, mutta eipä tuota varmuudella uskalla luvata. Tuo ennustekkin kun voi toki muuttua vielä aikalaillakin. Olishan se halut itselläkin käydä vielä ajeleen, kun vähän vähiin jäänyt tän talven osalta, eikä kaikistellen syynä ole edes ollu kelit, vaan muut kiireet. Vaan arvelluttaa lähteä ainakin keskustan ympäristön reiteille. Pitäis saada kelkka kärrylle ja lähteä vähän kauemmas keskustasta ensin. Pikkuisen vaan auton kanssa ongelmia, niin ei uskalla oikeen lähteä kärry perässä oikeen kauas ajeleen, ennenkuin saa tarvittavat varaosat (kaverin piti jo tuoda kolariautosta puretut osat, noh eipä oo saanu aikaiseksi, purkaamoltakin tilattuna aika hintavista osista kuitenkin kyse. Kaveri kuitenki lupas monin verroin halvemmalla)
Jaahas eli Rollossa sama tilanne kuin Rukallakin. Airoja olisi tarvinnut viime viikonloppuna, joten eiköhän se ole kausi nyt paketissa ja kelkka odottelemaan seuraavaa kautta.
Asun kylän pinnassa 100m suositulta reitiltä ja alkaa olla melko lumetonta jo. Tänään meni kelkkoja ohi. Pohjoisosissa kuntaa vielä ajokeliä, niin kauan kuin yöpakkasia riittää. Jäätä on reilusti ja parhaat pilkkikelit menossa.
Onko joku kurvaillu lähipäivinä käyrämön reitillä tai kemijärven reitillä? Jos kärryllä näppäis vähän kauemmas ja kävis vielä kokeileen.