Tehdääs oikeen uusi aihe nyt tälle 174" 800R 3" Summitille.
Sellanen laite tuli hankittua ja nyt vihdoin pääsin viikonloppuna ajelee umpista puuteria sekä rinteeseen että reittiä.
Onhan tuo melkoinen etenijä, ero on kyllä uskomaton vrt. edelliseen 154" 800R -14 summittiin, 174" menee umpisessa aivan pinta kaasulla paikoista mistä 154" sai tehdä työtä. Rinteeseen kiipee vaivattomasti ja vaikka kaveri jää jumiin, niin tällä pääsee auttaa ja voi pistää vierelle parkkiin ja jatkaa sen jälkeen taas matkaa ;D
Keulan kavensin n.91cm:iin ja kallistuksen vakain pois, niin taittuu ummessa mukavasti, käsittelyssä eroa 154" en kyllä huomaa mitenkään, vasta ohjaus ja ääliö onnistuu aivan yhtä hyvin.
Reitillähän tuo on kiikkerä kun potkulauta, mutta eipä sitä sinne ole tehtykään ja kyllä ne siirtymät tälläkin tekee, kun pitää vauhdin maltillisena. Liukurungot on kyllä niin ohutta materiaalia, että patikkoa ei tee edes mieli ajaa kovaa.
Raapijat tässä on vakiona ja ne oli mulla koko ajan aina päällä, eikä niistä ollut mitään haittaa ummessa. Pakillahan noi kääntyy vaan toistepäin, eli ei tarvii sitäkään miettiä. Reitillä sitten jäähdyttää liukuja.
Moottorijarru on muuttunut sen verrran, että 154" -14 mallissa moottorijarru oli paljon äkäsempi, tässä 174" moottorijarru käyrä on paljon loivempi. Aluksi vähän ihmettelin, mutta kai siihen tottuu.
Sähköstartti (lisävaruste) on kätevä, ei tarvii riuhtoo narusta, ja tulee muutenkin sammutettua kelkka paljon useimmin kun napista lähtee käyntiin. Ja kun kelkan onnistuu kippaamaan kylelleen, niin napista helposti käyntiin, tykkään. Naruveto tosin säilyy varalla, jos akku saattuu kyykkää.
Ja fotoa:
Sivu 1 / 3
-
-
-
-
-
Vs: Summit T3 174" / 163"
Ihan mielenkiinnosta kyselen et eikö 174.lla lopu mielenkiinto, kun haastavia paikkoja vielä vähemmän? Toki son mukava hiljalleenkin sielä mäessä puitten seassa pyöriä mut silti ???
Ois muuten ainoa skippaduu mikä kiinnostas, mut tuo hinta nuoremmalle kelkkailijalle hidaste.. este ;D -
Vs: Summit T3 174" / 163"
Tampereen kelkkamessuilla tuota katseltiin ja näytti kovastikin samalta kuin "vakio". Maahantuojalta kun asiasta kysyttiin niin he muistelivat, että sen pöntön kanssa olisi tullut jotain vastoinkäymisiä, jonka takia näihin olisi vaihdettu "vakio" änkkärit takasin.
Eipä sillä, että tällä asialla olisi itselle mitään sen eroottisempaa merkitystä, mutta kunhan uteliaisuuttani kyselen :D -
-
-
-
-
-
Vs: Summit T3 174" / 163"
Alkukäyrän päälle heti y-haaran jälkeen? Ennen paisaria siis luulis olevan tilaa? Ohjausakselin vieressä, ainaki xphen menee ja ollu sielä pari vuotta.
Vai onko teillä joku syy, miksi se pitäs tuohon änkkään tai sen lähelle pultata?
Edit. Xmssä ei saa kuomua kätevästi auki? -
-
-
Vs: Summit T3 174" / 163"
Tämmöstä kattelin jo itelle tuohon freerideen --> http://rmproducts.net/content/ski_doo_xm_center_hood_vent_panel ;D -
-
Vs: Summit T3 174" / 163"
-
-
-
Vs: Summit T3 174" / 163"
Kyllä pelas linja-auto makiasti ku käytiin moskoselin maisemissa kairailemassa. Voimalinjaa ei kyllä osaa moittia milläänlailla ja foxilaiset pelaa telastossa makiasti vaikka tämmönen 140kilonen jässikkä hypyttää.Etenemis kyky on kyllä aivan mahtava vaikka moni varmaan jo tuomihtis tylsäksi, mutta laiskanamiehenä mielummin ajelee ku kaivaa ;D