05 kevät talvi ku kaveri ajo mun kylkeen ja oma kelkka meni lunastukseen,onneksi ei käynyt itelle pahemmin.
10 vuotiaana enon lynksi kylellee. kelkka ja äijä selvis ehjänä mut oli karmiva tunne ku olin lentämässä sinne mättäälle ja yks kaks se ranteeseen kinnitettävä hätä katkasin kiskas takasin sinne kelkan viereen. Vaikka nuorempana olinkin normaalia pienempi ja köykäsempi niin silti ihmettelen miksei se lähtenyt kelkasta irti. En ihan alle jääny muuta säikähti aika pahasti. Mutta niinkuin kuuluu nii kelkka pystyyn ja takasin paanalle. Sen jälkeen ei oo kelkan selässä pelottanu!!!
Vuosi 1996, alla Yamaha v-max XT 600, tuttupaikka, oman ja naapuripellon raja, pieni arviointivirhe, vauhtia n.80, jarruttamatta suoraan metriä korkeeseen seinään, siitä tangon yli jäiseen kynnöspeltoon jossa ei juurikaan ollut lunta. Sinä sitten oikeankäden kyynerpää ja käsivarsi murskana, kolmekylkiluta sisukalujen läpi ja päähän aika kova tälli, siitä kun sain hapen kulkemaan niin ajoin 2km kotiin (onneksi jammu pysyi pystyssä eikä sammunut), soitin ambulanssi ja sitten leikaukseen, käteen rautaa, maha auki ja sisukalujen vuodot umpeen ja paineen alennus päähän. Viikko teholla, 3 viikkoa osatolla ja aikatasan vuosi saikulla.... Ja päällä oli kaikki mahdolliset sen ajan suojat ja varusteet, eli ei nekään kaikkea pelasta mutta eipä lähtenyt henki
Muutama talvi sitten lähettiin kaverin kans ajeleen Rukalle kauden aloittajaisia. Ei keritty ku muutama kilsa kaupalta ku Vuosselin puolen tien ylityksen kohdalla oli just samanlainen Lynen 500 Enduro kuin mulla ja tuhannen rusinana. Oli vetäny vauhdilla auton kylkeen. Seuraavana päivänä sai lukee sitten Kalevasta kuin oli käyny ei onneksi aívan pahasti, luita poikki ja nuin mutta ekaks kävi kyllä mielessä että siitä ei ole voinut selvitä hengissä :-X
Ikävin muista mitä minulla on kelkkailusta on kun olin n. 6 vuotta ajoin 250 elanilla pienellä joella ympyrää ja ympyrä kasvoi kasvamistaan ja sitten kun pienen joen kaseikko puusto tuli eteen niin silimät kiinni ja kaasu pohjaan ja siinähän kävi niin että ainoa kunnon puu (vähän yli ranteen paksunen) tuli teille ja sitte oltiin elanin kans puussa, onneksi ei mitään käyny mutta elanin keula meni vähän solmulle. eiku isäntä paikalle ja hirviät huudot ku meijän "uus" elani mutkalla ;D
Jokunen vuosi sitten oli iinatissa kisat,niin ekan erän toisella kierroksella lynksi hylykäs pöydässä, no eipä siinä vielä mittään. Nousin ylös, nopea vilkaisu hyppyrille ettei tuu kukkaan päälle ja lähin juokseen kelkalle, vähä matkaa pääsin etteenpäin, niin sitten napsahti. Sieltä tuli sittenki ;D Vissiinkin oikean puoleinen suksi meni minun jalkojen välistä, siitä sitten näyttävä takaperin voltti ja perseelleen alas keskelle rataa istuskelleen. Lanssilla Oyssiin kuvattavaksi, mutta sen verta oli hyvää tuuria, että muutomalla vähän isommalla mustelmalla selvittiin. Oli vissiin ollut toisella osapuolella (terveisiä ivaloon ;D) vähän ohjelmaa siinä pöydällä jonkun toisen kelkan kanssa, niin ei ehtinyt väistää kunnolla. Tietenkin sen verta omaa tyhmyyttäkin, että rataa pitkin lähin juoksemaan (tosin muistaakseni olin silti aika oikeassa laidassa), kun ois voinu mennä kokonaan sivuun.
Kyllähän se varmaan oli pahin paikka ko eksyin ex linkshitillä kiini koko seuvun pahimpaan kuruun, ja vielä helmikuisena iltapäivänä. Hämärähän siinä alko hiipiä ja pakkanen kiriä, nokialainenhan ei kuulunu niillä seuvuin..! :-* Heti ko sain lynksin ekasta poterosta kaivettua näkösälle ja ajettua pois, alako ajoreiän hakeminen jalkasin/konttaamalla/miten sattuu, ja tuommosessa kurukossahan lunta on puolta enempi mitä normaalimaastossa. : Ja sitten kelekan selkään ko oli vähänkään ajolinjaa tiijossa, tyyliin 10m eteen ja kiini, 10m eteen ja kiini, jne. Toista metriä puuteria + tihiää koivikkoa + rinteitä ja vedensyömiä ojia joka helekatin suuntaan + väsyny kuski = seikkalu on valamis! Alako lopussa tuntumaan meleko toivottomalta hommalta, ukko läpimärkänä hiestä, lynksi jatkuvasti menossa kieppiin ja apuja ei tiijossa mitenkään. Parin tunnin sinnissä kaivamisen, kahlaamisen ja armottoman v*tutuksen jäläkeen sain lopussa hivutettua meleko hyville sensseille. Viimisen kerran ko olin kiini niin älysin polkia "kiitorataa" lynksille varmaan 20 metriä, ja siitähän se nous ja eiku nokka kohti tasasempia kankaita ja kotiseutua! Vieläki tulee iesusteltua tuota reissua, ei ikinä enää! ;D
Käyppä kuule nyt helmikuussa (jos lunta tarpeeksi) ihan testimielessä kokeilemassa kuis pollella homma kusee reisille siellä kurussa ;D Jos tiukkaa tekee niin soita niin tulen auttamaan... kestää tilanteesta riippuen noin 12-36h tai sitten voi olla jotain muuta just sillä hetkellä .
Toissa talvena lähin ajeleen ekaa kertaa sinä talvena pollella vanhemmilta kuru-kihniö-virrat reitille, sitä museorautatietä pitkin. Uutta lunta tullu semmonen pari kymmentä senttiä, kiskot jossain lumen alla. No siinä sitte alko jo hieman vauhti kasvaan, kivaa kun oli umpista puhkoessa. En ollu kertaakaan ajanu sitä rautatien osaa, kun ei oo enää viralllista pätkää. No huomasin siinä sitte että nyt tulee joku vaihteen tynkä ja hieman nostin peukkua liipasimelta. Yhtäkkiä keula alko hieman hakemaan ja seuraavassa silmänräpäyksessä meikäläisestä tuli superman. Joku viitisen metriä ilmalentoa, ja kymmenen sentin päähän lampputolpasta. Siinä sitte keräilin ilmoja ja itteäni ja lähdin ryömiin kelkalle päin. Enkö mä sitte onnistunu osuun toisella suksella raiteiden väliin, sehän kiilautu sinne ja huolella. Yritin siinä sitä sitte kiskoo irti mutta turhaan, yhtä puuta tuntu suksi olevan kiskojen kanssa. Eipä siinä mitään, luuri taskusta ja soittaan ukolle että työkaluja kyytiin ja tännepäin. Siinä sitte ihmettelin missähän mahtais olla lähin autotie, muistin että en tullu yhdenkään yli, eli luulis kohta olevan yks ylitys ku kartasta katto. No ei muuta ku rämpiin umpilumessa etiäpäin, tuntu ainakin kymmeneltä kilometriltä ennenku pääsin autotielle. Äijä oli aivan hiestä märkä ja hyvä ettei tullu oksennus, hyvä kunto kun oli kesän jäljiltä. Ukon kanssa rautakankien ja sorkkarautojen kanssa takas kelkalle päin. Irtoshan se sieltä sitte puolen tunnin repimisen jälkeen. Siinä tuli sitte vaurioita katteltua, suksi entinen, raidetangon pallonivel poikki. Nippusiteillä raidetanko olkavarteen kii ja varovasti autolle päin. Ja heti ku päästiin liikkeelle tuli pari paikallista kelkkailijaa vastaan, naureskelivat että pitäis varmaan laittaa joku varoitus siihen vaihteeseen.... Että sellasta, hymyssä suin kyllä tullu muisteltua jälkeen päin..
Kumputunturissa v.93 6 päiväsakkoa riistapoliisilta. Syy reitin ulkopuolella ajaminen ja mitkään puheet ei auttanut maksettava oli.
Toistaiseksi todella ikäviltä muistoilta olen välttynyt, tässä muutamia: 80-luvulla jysäytin Ski-Doo Tundralla syvässä uomassa virtaavaan puroon. Homma hoitui kun siihen aikaan oli yleensä vetotalja ja parikymmentä metriä köyttä kelkan tarakalla. Näin tälläkin kertaa. Samalla vuosikymmenellä ja samalla kelkalla rymysin Vilmankairassa vaaran rinteessä sen verran pahasti kiinni, että selkä rikki ja muutaman päivän oli sängystä nousu ja kävely vaikeaa. Samalla kelkalla samassa kairassa kiinni vetiseen paikkaan 15 asteen pakkasessa. Sohjo alkoi jäätyä telastoon, ilta hämärtymään ja talvilenkkarit ja housun puntit oli aika märät (onneksi vain alapäästään) ;D 2000-luvun ikävimmät muistot alkaa tällä menolla liittyä siihen, että talvet ovat Kuopion alapuolella kohta muisto vain.
Viime keväänä tyttökaveri ajoi perässä Kumputunturilta Leville päin.. Eräässä mutkassa sit sillä jäi ilmeisesti hanska huonosti tangon ja jarrukahvan väliin.. Satuin katsomaan juuri taaksepäin kun se lenti vallin yli suoraan kahden puun väliin katkaisten matkalla yhden koivun.. Silloin kyl kouras pahasti mahassa.. Kaikkien onneksi siitä selvittiin parilla mustelmalla ja kipeällä leualla.. Suuri KIITOS niille Yamahan testikuskeiille jotka pysähtyivät auttamaan!!!
olimepa ajamassa yhen vaaran juurella. ajeltiin kaverin kanssa. sitte huomasin että kaveri katos :'( ajelin kaverin jälkiä huomasin että kaveri oli tipunu kelkan kanssa kaliolta alas. sain sitte kelkan pysäytettyä ennen reunaa. sitte menin autamaan kaveria. saatiin siitä sitte molemmat kelkat liikkeelle ja ajettiin mökille ja mentiin nukumaan.
Ikävin muistohan taitaapi olla muutaman vuoden takaa "pienet" lipat Rovaniemen Ounasvaaralla, saikkuaki siitä seurasi. Ja just edellisenä päivänä puheltiin lääkärin kans että onneks ei oo vielä mikään paikka murtunu... ;D
23.03.2002, klo 12.30. Lähdettiin kavereitten kans pitemmälle ajoreissulle (tai niin oli ainakin tarkoitus), ja keli oli aivan mahtava. Hanki joka kantoi vähän suuremmassa nopeudessa, aurinko paistoi täydeltä taivaalta jne, jotakuinkin täydellinen keli siis. Päästiin n. 5km jokea ylös, siinä vähän pientä kisailuakin oli. Ohitin 80km/h ajavat kaverini reitin sivusta ja vauhtia oli mittarin mukaan n. 140km/h (kelkka oli 583 Cobra Enduro). Siinä sitten vähän himmailin vauhtia siihen 110km/h tienoille (viimesen kerran kattoin mittaria), ja nousin seisomaan. Yhtäkkiä huomaan että edessäni n. 20 metrin päässä on helvetinmoinen railo (n. 15m pitkä, 2m leveä ja n. 70cm syvä, jää oli jäänyt hiekkojen päälle veden laskiessa jään alta, ja saaresta oli virrannut lähteestä vettä jäälle. Se sulana virrannut vesi oli sitten syönyt jäähän kyseisenlaisen railon). Eihän siinä ehtinyt enää tehdä juuri mitään muuta kuin löysätä kaasun ja painaa se uudelleen pohjaan. Keula keveni kuitenkin sen verran etteivät sukset tökänneet vastapenkkaan ja kelkka meni yli siitä railosta. Jysähdys vastapattiin, vihlovan polttavaa kipua alaselässä, hallitsematon ilmalento (kavereiden askelmitan mukaan n. 12 metriä) ja taittopyörän varassa keula ilmassa vielä n. 10 metriä ennenkuin sain kelkan pysähtymään.. Tuuria oli matkassa aivan helvetisti siinä että olen edelleen hengissä, saati että kävelen enää. L2 nikamassa oli kompressiomurtuma. Kelkkaan ei tullut yhtään mitään vaikka kuskilla selkä murtuiki. ;D
Isi opetti pikku-rautsille aikanaan kelkkailua tuolla läheisellä pellolla. Oli just ekoja kertoja ku sain ajaa yksin, muutama sata metriä aavaa peltoa eessäpäin. Ajelin siinä kaikessa rauhassa pellon toiseen päähän. Hyvinhän se meni siihen asti, että piti kääntää. Kelkka tuntu kaatuvan, jos käänsi liian jyrkkään. Jouvuin ajamaan melko laveaa ympyrää, ja ojahan siinä tuli vastaan. Kyllä jäi 340 Indy makkeesti kiinni. Tuntu silloin pitkältä se matka hakea isä apuun pellon toisesta päästä, luntaki tais olla silloiselle vyötärölle asti. Samainen kelkka juntattiin sitte kerran sohjoon tosi pahasti, neljän tunnin pilkkireissulla ei keritty pilkkimään minuuttiakaan. Kyllä oli kylmä ajaa takasin kotia märkänä muutaman tunnin irrotussessioista. Yks olis vielä se, kun toinen polaris leipas kommattiin. Onneksi oli tie lähellä. Siinä ei tienny kyllä mitä ois tehny, jos jossain jumalan selän takana olis ollu. Tässäpä nämä nyt ehkä ikävimmät. Ei loppupeleissä hirmusen ikäviä ku vertaa muitten juttuihin.
Sillon kun tapahtuu niin vakavaksi vetää, vaikka muutaman vuoden jälkeen naurattaakin. Jokunen vuosi sitten opetin pojille kädestä pitäen kelkalla ajoa, nuorimmainen tais olla jotakin 7 ja vanhempi 9, kumminkin nuoreman vuorolla sattu meidän kalkailun vakavain onnettomuus,vieläpä omassa pihassa. Poikasten kanssa kun opeteltiin niin he istu edessä ja minä takana varmistamsssa, he saivat ohjata ja määrätä vauhdin (omasta mielestään) . Kelkkana Lynx5900. Nuorimmainen kumminkin ajeli pihateitä edes takasin hyvin hillityllä vauhdilla, oli kääntymässä pihaan ja kun vauhtia on vähän ja raskas kelkka se on jäykkä käännellä ja tarvii voimaa, ja niimpä miehen alku ruhjasi ohjaustankoa voimalla kotia kohti, ikäväksi vain kaasukahva sattu rukkasen ja tangon väliin. Siitähän lynkis lähtee, pitkällä ja leveällä telalla vallan mahottomaan kiihotukseen, lumi penkasta taivaaseen päin ja kohden pihapetäjää. Kun huomasin että nyt mennään niin nappasin pojan syliin ja loikalla kelkan kyydistä pois, poika säily, säikähdystä lukuun ottamatta ilman naarmuja, itellä koppas kinttuluu tarakan rautoihin, nahkat hyvältä pätkältä luuta myöten rullalle. Lynx puussa keula moottoria myöten kasassa puskuri puun ympärillä niin tiukasti että autolla piti irti vetää ja jos en väärin muista niin keulakin vedettiin autolla oikosekseen. Tästä selvittiin vasaroinnilla, kuukauden linkutuksella ja pojan 2 v:n kalkailu tauolla (omasta tahdostaan) ja vanhempikin sai se talven ajella palikka kaasukahvan alla. Mutta vahingosta viisatuneena voin, ilman omaa lehmää ojassa, sanoa että nuoret miehet nyt itsenäisesti kelkkaillessaan ovat melkeimpä vastuuntuntoisempia ja järkevimpiä kelkkailijoita joita vastaan on tullut. Joten siitä ikävästäkin muistosta voi seurata jotakin hyvää....
Noniin ..tänään tuli sitten se ikävin muisto. Eli kelkan keula kohtasi männyn ,ja mänty oli kova.No onneksi säikähyksellä selvittiin ,vähän sai henkeä haukkoa mutta muuten ei isompia tullu.
