Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat Kelkkojen hinnannousu on kyllä alittanut palkkojen nousun ja ihan heittämällä. Toisin sanoen vuosipalkalla saa tänä päivänä enemmän moottorikelkkaa kuin vaikka 90-luvun alussa sai. Samoin bensa on suhteessa palkkaan yllättäen edullistunut.
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat se vähän riippuu alasta, tietyillä aloilla palkat pysyneet suurinpiirtein samassa kuin 90-luvulla, esim. rakennusala silloin ammattimies sai 80-90 mummoa/h, nykyään palkka on 16 ekun luokkaa (hyvä esimerkki on viimevuoden yleiskorotus rak.alalla, palkat nousi n.1% samalla kun katsoi inflaatiota niin se oli 1.4%, eli palkat laskivat nousun sijaan) sitten kun vertaa mitä hinnoille on tapahtunut niin ne on noussut palkkaan verrattuna huomattavasti enemmän.
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat Näyttää todellakin jotta uusien hinnat ovat lähteneet selkeään nousuun. Toki syynsä siihenkin on löydettävissä. Valmistuskustannusten nousuhan siinä on eräs tekijä. Palkat sivukuluineen on muutaman vuoden aikana nousseet sekä materiaalit eivät ole ainakaan halventuneet. Sitten lisänä vielä eräs tekijä, jonka jätän tässä nyt mainittematta. Vaan, eihän tommonen alumiiniläjä valmiina paljoa maksa tehtaan linjan päässä. Sinänsä harmi jotta täälä suomessa näiden hinnat on paljon korkeammat verrattuna esim jenkkien hintoihin (vaikka miten suhteuttaa elintasoon). Hiukan tulee ajatus mieleen että markkinoille sopisi vielä yksi valmistaja jonka markkinat ovat pohjoismaat ja venäjä. Toki pienemmällä mallivalikoimalla kuin nykyiset toimii. Vaikka pelkästään "sport" ja "crossover" malleilla. Kaikkki tarvittavat komponentit on ostettavissa tai hommattavissa vaikka kiinasta ;D . Noh, yrittihän nuo ruottalaiset jotain mutta jäi rojekti silleen. Unohtamatta härmäläästen kokeilu.
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat Laskin joutessani että vuonna 1994 vaadittiin keskituloiselta palkansaajalta 7,7 kuukauden bruttopalkka Yamahan huippumallin ostamiseen (V-Max 4). Vuonna 2011 vaadittiin 5,5 kuukauden bruttopalkka vastaavan laitteen eli Apexin ostamiseen. Vuoden 1994 keskiansio oli vain 56% viime vuoden palkansaajan keskiansioista.
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat Joo halvemmaksi nyt näkyy tulee kelkka ostaa, mut kaikki muut menot onkin sit noussu 90-luvun tazosta, mm. ruoka, polttoaine, verotus(?) jne.. Loppupeleissä rahaa ei jää yhtää enwmpää kelkkaan käytettäväksi. Mut paras tilannehha on jos asuu kotona ja käy töissä! ;D saa äkkiä kelkkarahat.
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat Missähän kohtaa -90 lukua raksalla tuollaisia palkkoja sai? Ei ainakaan alkupäässä eikä puolivälissä. Palkat nousi -90 luvun loppupuolella kun oltiin noususuhdanteessa. Silti 90 markkaa / h palkkaa sai vain huippu kirvesmiehet pääkaupunkiseudulla. Ne samat kirvesmiehet + uudet sekä muut rakennusalanammattilaiset (hyvä muurarit, kosteiden tilojen tekijät) tienaavat muuten nykyään 20+ €/h. Ja silti niistä on pääkaupunkiseudulla huutava pula. Siksi rakennusmiehet puhuvat siellä pääsääntöisesti Eestiä ja Venäjää.
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat Alkaa noita eestipoikia ja velivenäläisia olemaan jo täällä P-savossakin joka rakennustyömaalla. :
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat "Öljynporauksesta maksetaan keskimäärin 140000€ vuodessa": http://www.kauppalehti.fi/etusivu/lakko+peruutettu+-+norjan+oljymiehille+ennatyspalkka/201209252045? ;D
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat No, kyllä siellä eläminen maksaakin. Jopa bensa on kalliinpaa, puhumattakaan kaikesta muusta. Mieluummin tienaan täällä meidän hintatasolla hitusen vähemmän ja ajelen tyytyväisenä vanhalla kelkalla Suomessa. Eikä Norjassakaan ihan kaikki tienaa tuota summaa vuodessa. Suomestakin löytyy vastaavia aloja missä saa suhteessa vastaavaa liksaa vastaavalla koulutuksella. Ja tokihan kaikki on vapaita menemään tunne hommiin, saman ne maksaa Suomalaisellekin.
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat Saihan tuon 90 mummoa/h täällä pohjoisemmassaki ammatti kirvesmies, 90-luvun puolen välin jälkeen, toisaalta etelässä on palkkataso kovempi kun muut elinkustannuksetki on kovemmat. Nykyään on ihan sama homma, palkkataso on pari euroa isompi. Aloituspalkka suomessa pyörii 12 ekun molemmin puolin, kun vastaavasti ruottissa kirvesmiehen aloituspalkka on 170Skr/h.. suomessa pitäis jotain tehä näille palkkakuopassa pyöriville! [/quote]
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat Juu ja ei mene pitkään, kun nuo alumiinipulkat maksavat 20k€ kahden puolen. Nyt on jo nuo kikottimet sen hintaisia, että ei motivoi sijoittaa rahaa uusiin vermeisiin. No toivottavasti tulisi taas muutama vähäluminen talvi, niin kelkkaliikkeet joutuisivat taas myymään kelkkoja polkuhinnalla, niin vaihtaisi sitten kelkkaa ;D
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat Eikös nuo diilerit anna aika roimia alennuksia jos menee vaihtamaan tuoreempaan? Ja ne "ylivuotiset" taitaa lähteä aika lailla lappuhintoja edukkaammin, näin olen ainakin ymmärtänyt. Toki näillä bensanhinnoilla, talousnäkymillä ja kehnoilla talvilla alkaa kauppa kangertelemaan muutenkin. Oma lynksi lähti liikeestä 500 euroa alle pyyntihinnan. Enkä tingannut edes kovasti, ostokiima kun oli ;D. Pyyntihinta oli minusta liikkeen hinnaksi ihan linjassa yksityisten myyjien kanssa, jotkut pyytää enemmänkin samanlaisesta. 3800e 4 tkm ajetusta -08 550f Ravesta on minusta ihan jees, tosin halvempikin olisi voinut olla.
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat No ei mulla kyllä ollu puhettakaan että olisi vuonna 94 ollu varaa kelkan ostoon, ruokaan meni huomattavasti suuurempi osa palkasta kuin nyt ja kyllä verojakin maksettiin enemmän, puhumattakaan kaljan hinnoista, ja samoja töitä tein kuin nytkin.
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat Tottakai on hinnat nousseet, sitä kutsutaan inflaatioksi. Olennaisinta lienee palkansaajan ostovoima, jos on intoa googletella niin ei kun etsimään käppyröitä. Mitä tulee polttoaineeseen, siinä on ollut hintapiikkejä menneisyydessäkin joten sopivan vertailukohdan valitsemalla saa tilastosta helposti emävaleen, suuntaan tai toiseen. Polttoaineeseen käytettävissä kk-tuloissa on myös huomioitava parantunut energiatehokkuus, mikä näkyy eritoten autoissa, vähän vähemmän vapaa-ajanlaitteissa. Veikkaan silti että esim 600 ACE syö aika paljon vähemmän kuin vastaavantehoinen kelkka 20 vuotta sitten.
Vs: Käytettyjen kelkkojen hinnat ??? ??? Itellä oli viittä vaille vaihto uuteen RE800, siis 2013-malliseen. Väliraha olis ollu 6t ja olispa ollu pirun hyvä kauppa, olis pöhläritki jääny vielä itelle myytäväksi. Ja tää on mulla kirjallisena, ei ole mitään jotain-sitä-luokkaa-se-vois-olla-eiku. Taitaa nuo meiän kelkat olla suht hyvin verrattavissa pl. mulla yliylivuotinen ja sitä kautta vissii vähemmän ajettu? Iso ero on tarjouksissa.