Pitäisikö kiertokangen alapäässä oleva hahlo, josta näkyy neulalaakeri, olla Rotax 583:ssa imuaukon puolella vaiko pakoaukon puolella? Muistelisin Tiittasen kirjasta lukeneeni, että sen hahlon ideana on, että imuaukosta tuleva viileä seos pääsee suoraan kangen alapään laakerille jäähdyttämään ja voitelemaan sitä. Varsinkin kiertoluistikoneissa kiertokangen alapää pyyhkäiseen juurikin imuaukon ohi silloin kun virtaus kampikammiioon on parhaimmillaan. Vai onko kelkan koneissa imuilma turhan kylmää suoraan laakerille vietäväksi? Edellisen koneremontin jäljiltä kanget tuli koneistamosta juurikin toisin päin asennettuna, eli hahlo pakoaukkoon. Kun tätä ihmettelin myyjälle, niin väitti ettei sillä ole väliä, kuinka päin ne on. Kun en varmaksi muistanut kuinka päin ne alunperin oli, en ruvennut vastaan väittämään - tekevät kuitenkin noita hommia ammatikseen, kai? Näin jäkeenpäin asia alkoi askarruttamaan enemmänkin, sillä varinpuolen laakerista rikkoitui sivulevy aika vähäisilllä kilometreillä. Voisiko olla syy-yhteyttä? Kanget oli SnoProot, joten en tosta kumminkaan ihan kauheasti viitti ruveta kinaamaan.
eipä taida olla merkitystä kummin päin (minun mielipide) mutta jos joku tietää tarkemmin niin kertokoon
Tossa sun avatar-animaatiossa näyttäisi olevan hahlot imupuolella. Vai olisikohan ne olleet alkuperäisissä Rotaxin kangissa peräti molemmin puolin? Ei pääse nyt asiaa tarkistaan.
Ainakin parissa Rotax katalookissa mitä mulla oli, niin tuo hahlo oli pakoaukkoon päin (jos kuvat eri sivuilla oli samaan suuntaan kuten arvella voisi). Mahtaakohan tolla kuitenkaan olla merkitystä ??? Eiköhän se liene voitelua varten, eikä jäähdytystä varten... : Viisaammat vahvistakoot