Eiköhän ne laita sen verran kovat hinnat ensvuodelle että nämä -22 menee kaupaksi vaikka tuleekin myöhässä. No eipä ole vielä kuulunut ettei tulisi Jolukuussa, mutta eipä kyllä mitään muutakaan todellista aikataulua ole kerrottu. Viimeinen tieto "tehtaan mieheltä" oli että joulukuussa tulee ennakoissa tilatut. Siihen kait se pitää uskoa kun ei parempaakaa tietoa ole.
Onko oikeasti niin, ettei täällä ole ketään muuta, joka on ennakkoon tilannut turbon ja olisi ilmoitettu ettei sitä tule saamaan? Alkaa epäilyttää tämä itselle kerrottu tarina.
Kyllä veikkaan että kaikki tulee kelkan saamaan mutta eriasia millon. Tuntuu tuo tehtaan ja jälleenmyyjien välinen tiedottaminen olevan todella epäselvää
Ennakon viimeisinä päivinä tilattu turbo r huomenna luovutuksessa. Näkyy nyt trafissakin eli täytyy uskoa että laite tuli kuin tulikin. Uutena foorumilaisena ja pitkän Yamahaputken jälkeen neitsytmatka Lynxillä jännittää ihan kivasti, jospa uudenvuoden aikaan pääsisi kokemuksia hankkimaan.
16.4 tullut tilauksesta vahvistus... mutta ei laitetta kuulu eikä näy. Eipä ne ihan tilausjärjestyksessä taida tulla.
Tänään kävin Ylläksellä vähän kokeilemassa. On kyllä makia kelekka. Ei se patikossa 2t veroinen ole, mutta on kyllä mieleinen. Taitaa jäädä vanha 850 RE ajamatta tälle talvelle kun en uskaltanut myydä sitä,jos tämä ei olisikaan hyvä. Sportilla paukkuu ja röpisee kuin ralliauto. Äänet on kohillaan. Koukuttaa kyllä. Tekisi mieli heti lähteä uudestaan ajamaan. Kaasuvivun tuntuma on paljon parempi kuin vanhemmissa mitä olen kokeillut eikä vaivaa ollenkaan kun vähän aikaa ajaa. Saa jopa keulaa kevenemään. Sportilla kaasuvaste on terävä. En kaipaisi ainakaan vielä nopeampaa ja on valtava ero normiasentoon, joka sekin on hyvä. Alusta on varmasti parasta vakiokelkoista. Kärsii laittaa aika pehmeäksi ja ei pohjaa herkästi. Maton pituuskaan ei tunnu kankeutena niin ehkä ne liukurunkojen kevennykset ja matala matto auttaa siihen. Sukset ei tällä kelillä kovin tehokkaasti kääntäneet, mutta varmaan keväällä ihan ok. Lyhyesti sanottuna kaduttaisi, jos en olisi ostanut tätä. Nyt olisi kauhea kuume. Ja onnittelut niille, jotka ovat tilanneet.
Mitähän tuo "ralliauto" kuluttaa eko-modella nätissä pitkässä matka-ajossa ja minkälainen on ekolla moottorin luonne?
Luonne varmaan sama kuin muissakin brp tuotteissa eco asetuksella, eli jaksaa kattoa ja tunnustella 2-5 minuuttia ja sitten taas voima asetus päälle
Olisi kyllä loistava kampe, jos ekolla sellainen lauhkea lammas perhekäytössä ja sportilla repisi sitten itseltä vauhdin halut pois. Kovin monella tehokelkalla ei viitsi pilkkirekeä kiskoa, eikä antaa nuorison käsiin harjoitteluun. Napista lammasmoodi päälle, niin nämäkin onnistuu.
Tahtoo olla näissä turboissa jos ajo on pumppaamista niin soppaa menee ja siitähän se pauke tulee, SW:llä saa valaistua ihan hyvin seutukuntaa
17-21 on meillä syöny R moottorilla oleva Renegade. Meillä on ollu tässä kolmisen viikkoa käytössä tuo Renegade X-RS tuolla samalla moottorilla. Normimoodilla jos ajelee pääsee järkevällä ajolla sinne 17 lukemiin. Jos ajelee sportti päällä ja pistää ääntä maailmaan, niin heti näkyy kulutukessa. Tuo tuo murina, suhina ja pauke kyllä alkaa poikastuttaan sen verta, että kaasua pumppailee iha joutessaanki