Seriffin taksalaskuri

Keskustelun 'Jutustelua' on aloittanut käyttäjä Leader Dog, 31/12/07.

  1. Hansanen

    Hansanen Well-Known Member

    Ei nyt jaksais vääntää, kun sun asenne näyttää olevan mitä on. Mutta koetetaan ;)
    Itte ajanu esim. prätkällä vuodesta -84 säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja tehnyt sellaisen havainnon, että kyllä ne on samat jannut, jotka keulittelee, kiihdyttelee ja ajaa ylinopeutta siellä taajamassa, kuin siellä hiljasella mettäpätkällä, missä on hyvä laukoa menemään. Eli ne saadaan karsittua pois kuitenkin.
    Vai monta kertaa olet nähnyt jonkun homosohvan vetävän kaupungissa keulia? Monesti se homosohva ajaa sinusta ohi vajaa kakssataa? Monesti homosohva kuskilta lähtee kortti siel mettäsuorilla?
    Kyllä se vaan valitettavasti menee yks yhteen, nuo taajama hurjastelijat ja ne, ketkä saa sakot siel mettäpätkällä. Ja pyöränä on yleensä kyykky. En nyt syyllistä kaikkia kyykkykuskeja.
    Ehkä se valvonta on kuitenkin paremmin kohdennettua siellä mettätaipaleella, kun saadaan se kortti pois pidemmäksi aikaa näiltä ääripäiltä ja rahalliset sanktiot suuremmiksi. Muistuupahan seuraavan kerran mieleen, kun tekee olla vannapiirossi..
     
  2. znood

    znood Guest

    Jaa mun asenne on mitä on ?

    En kaahaa,en kiihdyttyle metsäpätkillä, en aja edes moottoripyörällä,olen eläessäni saanut yhdet ylinopeussakot 5 vuotta sitten(ja ne eivät tulleet pimeällä metsäpätkällä), mutta ilmeisesti mun liikenneasenne on huono ? Ilmeisesti ei saa olla mistään erimieltä poliisin ja muiden kanssa koska tulee heti leimatuksi asennevammaiseksi kaahariksi ::)

    Niin, ja anteeksi että kritisoin poliisin toimia. Onhan se mukava asua oikeusvaltiossa. Jos asuisi jossain muualla niin olisi nyt jo tutkinta käynnissä :p ja kohta häkki heilahtaisi.
     
  3. Masai

    Masai Well-Known Member



    Siis mitäs kritisoimista poliisin toimissa on? Poliisihan toimii sen mukaan miten laki on kirjoitettu.

    Mitä tulee tuohon oikeusvaltio hommaan niin onneksi asutaan sellaisessa eikä missään jallajalla saarella. Kyllähän se tieten tuntuu oikeismurhalta ja kyttäämiseltä. Jos saattu käymään niin, että virkavalta yhyttää vähän reilummasta vauhdista.
     
  4. Athene

    Athene MXZ X-RS 600R E-TEC Competition

    Heh. Aika tekopyhää väittää ettet esim. itse ole koskaan syyllistynyt liikennerikkomukseen? Et ole koskaan ajanut ylinopeutta? Kävellyt päin punaisia jne..? ::) Se, että jääkö siitä kiinni on eri asia.

    Ajan kyllä moottoripyörällä paljon radalla kesänmittaan, joten kyllä sitä pääsee laillisesti ajamaan lujaa jos siltä tuntuu. Kaahaamisella ja "kaahaamisella" on myös aika iso ero. Jossain koulun lähellä bomberia leikkiminen on siitä huonoimmasta päästä ja peltosuoralla, jossa on näkyvyys satoja metrejä joka suuntaan sitä vähemmän huonoa. Ja kun taas laskee sen todennäköisyyden, että kummassa paikassa poliisi on yleensä kyttäämässä, niin se menee sitten just toisin päin. Jos poliisia pelkää, niin turvallisinta on kaahata taajamassa, ei suinkaan isoilla valtatien suorilla ::).

    Mainittakoon vielä tästä omasta "kaahaamisesta", niin en ole eläessäni ylinopeussakkoa saanut ja jos se on itsestä kiinni, niin en aio sellaista hankkiakaan.
     
  5. Athene

    Athene MXZ X-RS 600R E-TEC Competition

    Homosohvailijoita ei lasketa motoristeiksi. Goldwingissä on hävitetty jo yli 100 kg sitten moottoripyöräilyn idea, eikä sitä täten voi laskea kunnon moottoripyöräksi ;D!
     
  6. Hansanen

    Hansanen Well-Known Member

    Tota, millä kohalla minä niin väitin, etten olisi sakkoja saanut, tai etten olisi ylinopeutta ajanut?
    Kyllä näin on käynyt joskus. Maksanut jopa isoja summia, mutta en ole itkenyt niistä missään, et poliisit kyttä ja voi voi kun tuli sakot. Tietoisesti olen ottanut sen sakon riskin ja nuollut haavani.
    Et se siitä tekopyhyydestä.
    Ja sullahan se on näyttäny "tuuria" olevan, jos et sakkoja oo saanu, vai oletko aina orjallisesti noudattanut nopeusrajotuksia, tuskin  ;)

    No, se olikin karrikoitu esimerkki ;D
     
  7. Athene

    Athene MXZ X-RS 600R E-TEC Competition

    Kukaan motoristi ei voi väittää noudattaneensa nopeusrajoituksia pilkuntarkasti. Varsinkaan, jos ajaa lähes 200 heppaisilla laitteilla.
    Tuuria, on ollut kyllä ::).....
    Pahimmat motoristikaaharit on tuttavapiiristäkin siirtyneet pelkästään rata-ajoon kilvettömällä kun ovat kyllästyneet siihen, että kortti on omassa taskussa... no.. aika harvoin ;D.
     
  8. znood

    znood Guest

    ja tuosta athenen kommentista vielä että kukaan kelkkailijakaan ei voi väittää noudattaneensa rajoituksia kokoajan, ellei aja 380cc föönillä(jos silläkään)...
     
  9. powertrippin

    powertrippin ZR 500 vm. 2001

    Ylinopeudesta olen saanut sakot kolmesti ja aina omasta syystä, mitäpä siitä itkemään.

    Eka kerta kuitenkin on jäänyt vähän nyppimään takaraivoon. Olin lähdössä Torniosta Keminmaalle hakemaan kaveria kun inttibussi jätti sen sinne. No heti moottoritien alussa tuli omalla kaistallani mummo autolla vastaan ja tästä ilmoitin poliisille, että pitävät mummolle pikku puhuttelun, koska siinä oli oikeasti vaaranpaikka kun muori oli vetänyt useamman kilometrin väärällä puolella moottoritietä.

    No hain kaverin ja päätin ajaa vanhaa tietä takaisin, niin eiköhän siinä puolessa välissä tullut mondeo vastaan, vilkut päälle ja tien sivuun. Siinä takapenkillä sitten kysyin, että saivatko sen muorin kiinni, sanoivat että saivat ja kiittivät että soitin, muuten hekin olisivat olleet jo Kemissä eivätkä ajamassa minua vastaan. En saanut sakkoihin edes alennusta, vaikka olin noinkin kansalaistottelevainen.
     
  10. Summit-1000

    Summit-1000 AC M1000 153 SP juMi series. niin, ja GLS 3500 -90

    Nooo, joskus se antaa ja joskus ottaa :D. Meinaan tämä elämä ;)
     
  11. Maikkoli

    Maikkoli Well-Known Member

    Liikenteen valvonta ihan jees asia mutta noita pelti pönttöjä en kyllä ymmärrä, tolppien välillä useimmiten nopeus nousee kummiskin. Sakko lapun hinnasta sen verran että ei kyllä tuo suhteellisuus oikein mielestäni ole kohdallaan ja plussat tai bonukset sais saada ;D ;D ;D. Poliisit on ihan ok kun ei satu semmonen just valmistunut kusipää. Vanhan kansan kyläjeparit kunniaan!!!
     
  12. znood

    znood Guest

    Ei muuten nouse kohta enää, kuvantunnistustekniikkaa sovelletaan niihinkin ja kohta saa pönttöjen välillä keskinopeudesta sakot !

    RAHAT VALTIOLLE, TAI HENKI!
     
  13. himotas

    himotas Well-Known Member

    onko tosiaan nuin ??? :eek:
     
  14. Puppe

    Puppe BackyardKing

    Onneksi ei oo pelkoa siitä että tuo keskinopeusmittaus ihan äkkiä suomeen tulis.
     
  15. SvaR

    SvaR Well-Known Member

    Kyllä mie ainakin tuossa ysitiellä ennen vitostietä nuo ymmärrän täysin. Valtaosa näistä sijaitsee risteysalueilla, joissa nuo pöntöt kyllä lisäävät huomattavasti liikenneturvallisuutta.
    Ja näin ne taitaa olla aika yleisesti, kuten tuossa vitostielläkin. Jossa kerran on itsellä tolppa välähtänyt sekin tolppa ennen oli aivan oikeassa paikassa, mutta nykyisin se on kyllä vaan kiusana, koska ennen tolpan vaikutusalueella oli huoltoaseman risteys joka nykyisin on purettu pois ja nyt siinä olisi muuten aivan kelpo ohitussuora.
     
  16. Homer Simpson

    Homer Simpson Lynx 440 -06

    Ne on tosiaan perseestä nämä virkaintoset kusipäät!!! :mad:  Kumma kun katsoo yli 50v poliisejä niin ovat yllensä eriitäin mukavia :)
     
  17. Sonekin

    Sonekin Well-Known Member

    Hmm. Eikö tuo ole käytössä jo jossain Euroopan maassa?
     
  18. Summit-1000

    Summit-1000 AC M1000 153 SP juMi series. niin, ja GLS 3500 -90

    Minä muistaisin kuulleeni joskus maininnan radiossa, että sitä tultaisiin kokeilemaan jossain päin etelä-suomea lähiaikoina, tiiä sitte oliko tarinaa vain???
     
  19. Puppe

    Puppe BackyardKing

    Lähinnä meinasin sitä että näiden nykypönttöjen modaaminen tolle keskinopeusmittaukselle ei oo iisipiisi.
    Mutta kaippa sitä valtiolla tommoseen rahaa riittä...
     
  20. znood

    znood Guest

    kyllä kansa kustantaa kun tulot saadaan moninkertasena sakkotuloina takas !
     

Suosittele tätä sivua