Kun kuunteleen siviilissä noita kelkkomyyjiä ja niitä jotka kokoaa ne nii nehän "joutuu" ajamaan jokaisella kelkalla joka tulee sinne liikkeeseen.
No kuin ostin edellisen kelkan (05 sdi) niin täytin öljysäiliön kotona ja kaikki öljyt valui pihallen kuin oli 5cm halkeama säiliössä, pojilla on ollut näköjään kiirre kuin on kasannut noita vehkeitä. Parempi että ne vähän koittaa liikessä että kaikki toimii ennen kuin luovuttaa niitä. edit: ja kyllä minäkin kävisin heittämässä pienen testilenkin
Ookko nää (twr) laitattanu pohjapanssarin tuohon reviin, kun näyttäs olevan paikallaan vai onko se vakiona? meinaan vaan että ei esitteissä ainakaan näy pohjapanssaria olevan. Mitenkäs läpinäkyvä tankki? näyttäs olevan kuvissa ainakin sivusta katsottuna musta!
Siinä taitaa olla sellanen nahkasuojus päällä jonka voi ottaaa pois. Näin ainakin vakiokilpureissa. Onhan se komia kelekka.
Pohjapanssari ei oo vakiovarustus. "tingitty" mukaan kuin tehtiin kaupat samoin myös sivukuomun yläosassa olevat "tuuliohjaimet" joka tulee myöhemmin, auttavat kuulemma tosi paljon ettei tuu kylmää munille kuin ajaa jäällä. Tankki on läpinnäkyvä ja nahkapäällystetty. Vasemmalla puolella on "luukku" missä näkee bensatilanne kuin bensamittari korkin alapuolella on otettu pois. Tässä olis sivu missä näkee niitten erot: http://www.dootalk.com/pressreleaseone.php?rptID=29 (Dootakista otettu) Mä sanoisin että ainut ero -06 600 sdi ja X-rs on penkki,tangon korotuspala, etukuomu,tankki,sukset, iskarit ja vahvistettu tela ja "A-arms" En tiedä mutta luulen että ne käyttää samat penkit.
Kiitos Dootalkin linkistä,mutta tietääkö kukaan onko tossa minkäänlaista säilitys boxia tai koloa sekä onko ne a-tukivarsien puslat edellisien kaltaiset muovi helyt?
Siinä on takalampun ja penkin välillä olematon säilytystila kun taittaa penkin ylöspäin,ylimääräset hanskat voi sinne saada mutta se on kyllä ainut. Puslasta en tiedä. voin toki katoo maanantaina.
Onko 2007 xrs:ssän läpinäkyvässä tankissa joku mitta asteikko bensalitroille ? mitenkäs xrs:ssän tangon korotuspala2", 3" vai 4" ?
Nyt on kelkka kotona ja tässä olis muutamia kuvia: Säilitystila Tankki (ei oo mitta asteikko!!!) ja tangon korotuspala oli 6"
Mitkäs vehkeet ne nuo on? Fotoa kellään laittaa? Entisessä -04 revissä oli polvien yläpuolella 'jotkin ilmanohjainvimpaimet' liekö samoista jutskista kyse? Ei ole tullut aiemmin ajateltua koko asiaa kun luulin että kuuluvat vakiovarstukseen...
Jep, just kävin liikkeessä kattomassa kun kasasivat kelkkaa.. Huomenna aamu 8:lta eurot kourassa hakee kelkka kotiin ja sit ;D ;D ;D
Saapas nähä onko juurikaan eroa nillä puuttuvilla mustilla ilmanohjaimilla munien jäätymiseen , tällä edellisellä ainaski vehkeet näyttäs toimivan kun on jälkikasvuu pukannu.Onnea vaan .
TWR jos viittisit laittaa vielä kuvan a-tukivarsien puslista niin tiedän etttä tarviiko hommata heti kättelyssä 440:n malliset metalli puslat 16 kpl.