Tehdäämpä tällainen topikki. Päivittelen tätä aloitusta sitä mukaa, kun saan lisäinfoa. Arctic Cat saa uuden alun – entinen johtaja Brad Darling ja sijoittajaryhmä ostavat brändin Textronilta Thief River Falls, 24.4.2025 – Legendaarinen moottorikelkka- ja maastoajoneuvovalmistaja Arctic Cat siirtyy uuteen omistukseen, kun yhtiön entinen johtaja Brad Darling ja sijoittajaryhmä ostavat brändin Textronilta. Darling toimii jatkossa Arctic Catin toimitusjohtajana ja säilyttää myös nykyisen asemansa ARGO:n johdossa. Vaikka Arctic Cat ja ARGO jatkavat toimintaansa erillisinä yrityksinä, ne hyödyntävät alan sisäisiä synergiaetuja. Darlingin johdolla Arctic Cat palaa vahvemmin juurilleen, keskittyen kilpa-ajamisen henkeen, tuotekehitykseen ja asiakaskokemukseen – unohtamatta vahvaa yhteyttä Thief River Fallsin yli 60-vuotiseen perintöön. "Arctic Catin DNA:ssa on intohimo vauhtiin ja voittamiseen. Nyt alkaa uusi luku, jossa brändi palaa kisaradalle, entistä päämäärätietoisempana", sanoo Darling. Kauppa poistaa epävarmuuden Arctic Catin tulevaisuudesta ja avaa ovet kehitykselle, joka kantaa sukupolvien yli.
Todella hienoa, että Arctic Catille on jatkoa luvassa. Ei ihan sellainen järjestely mitä osasi odottaa, mutta ehkä parempi niin. Potentiaalia brändillä on, jos joku vaan veisi oikeaan suuntaan. Textron taisi odottaa vaan nopeita voittoja juurikaan panostamatta mihinkään, mutta markkinat on kovat. Innolla odotetaan tulevia (turbo) malleja ja uusia innovaatioita, ja etenkin kilpailijoitaan edullisempia hintoja.
Textron ei koskaan olettanut tekevänsä kelkkojen myynnillä tiliä. Sen tarkoitus oli aina vain luoda Arctic Catista ja sen tuotannosta tuote, jonka se voi myydä ja saada omansa pois. Pitää muistaa, että Textron ei koskaan ostanut Cattia, vaan se tuli sille velkojen vasteena. Mutta Textron teki oikeasti hyvää merkille, vaikka joku saattaa väittää muuta. Se näytti miten karsitaan kuluja ja tehdään tuote, jolla voi tehdä rahaa. Kun tuotekehitysryhmä lähti tekemään Catalystiä, heidän ainoa tavoitteensa oli tehdä tuote, jota voidaan A) valmistaa vähemmillä resursseilla B) myydä voitollisesti. Catalyst on osoitus tästä ajattelumalista. Kelkka, joka on moderni, mutta erittäin simppeli.
On tulossa kuulkaa makiaa. En voi muuta sanoa. Saan julkaista tiedot vissiin klo 02.00 yöllä. Laitan jutun ajastuksella meidän nettisivuille https://kelkkasivut.kelkkalehti.com/ Koitan ehtiä tehdä myös podcastin aiheesta ASAP ja se myös julkistuu yöllä.
https://open.spotify.com/show/1aOMs4nAJtATS8PGFwcP8c?si=B1jevcI0SP2vsVlj8vPqWA Catti 26 podcast ilmestyy kello 00.01
Hyvältä näyttää! Pitkä kenno myöskin Sno Prossa kummastuttaa sekä reittiohjaus vuorikelkassa. Siitä nyt on onneksi helppo päästä eroon. EXT Special on niin legendaarinen mallinimi ja väritystä myöten kunnossa, että ei voi kuin tulla hyvälle tuulelle. Muokkaus. Mielenkiintoista nähdä onko 146 Sno Pro pois mallistosta vain 2026 ja tyhjentelevät varastot 25:sta. ps. Amerikan tietojen mukaan HCR on kuitenkin pystyohjauksella. Tietääkö Sipola onko kyseessä skandijuttu vai onko tiedoissa virhettä?
Hyvälle näyttää. Nimenomaan kelkan yksinkertaistaminen, halpuutus järkeistämisen kautta on lajin elinehto tulevaisuudessa. Hinnat karkaavat kuluttajille mahdottomiin. BRP: n tulisi seurata asiassa Catalyssia... juuri kuten Anssi Mustonen myös ehdotti RS 2025 Lynen esittelyvideollaan. Ohjaus ja ohjaavat sukset aktiivin reittikelkkaan on ollut iso ongelma vuosia. RS kilpureissa on mekaaninen tehostinratkaisu, aika hyväkin. Arvokas jälkiasenteisena... itsellä silti käytössä reittipelissäni. Nyt katti kuitenkin antaa ongelmaan oikean nykyaikaisen kehityspolun; sähköinen tehostin reittirallipeliin.
Kyllä tässä on katin suhteen jänniä aikoja eletty, enstalveksi kelkan vaihto edessä niin merkinvaihto oli jo mielessä mutta eiköhän sitä katilla vielä ajeta jatkossakin kyllä meinasi huutonaurua päässä kun näki nuo uuet mallit sen verran makiaisia on!!
Onpa typerää et pitkä kenno ja reittiohjaus umpiskelkkoihin. Vähemmän täällä ajetaan reittiä ummelle ku Kanadassa. Mutta hienoa et katti on bäkk! Ja kehitys hommaa tapahtuu. .
hienoa että merkki sai virallisen vahvistuksen siitä että merkin elämä jatkuu, olisi ollut sääli jos genrestä olisi taas yksi merkki poistunut. On myöskin hienoa jos palaavat snowcrossin pariin saadaan sinnekin vähän lisä väriä.
Hoi, Pyysin muutamia korjauksia tai vastauksia vielä illalla ja ne oli tullu yöllä!!! Eli infossa oli pieni sanansekoitus ja siitä tuli virheellinen tieto! Eli HCR ja HCX tuleekin pystyohjauksella, mutta se on parin osan muutoksella muutettavissa reittimalliin. Näin se kun menee pari sanaa väärään järjestykseen ja tulkkaaja kuulee väärin niin merkitys muuttuu olennaisesti
Eikö Catalyysissä ollu pystyohjaus jo aikasemminki? Normi alusta, reittiohjaus ja iso jähy on kyllä just sitä mitä moni kaipaa: kaikki ei aja vuoriporilla pelkkää ameriikan umpea vaan menevät nilkkalumilla pilkille/mökille/naisiin/tms. Jos hinnottelu pysyy vastaavana kuin tänä vuonna niin Cat is back. Tosin huoltoketju pitää olla kunnossa myös!
Kyllä toi HCX on rakennettu taika tarkoin sen palautteen perusteella, mikä tuli Skandinaviasta. Ja tosiaan vielä se, että näissä on nyt merenpinnantason voimalinjat, niin seki on plussaa. Toivottavasti se osasto on parantunut. Sen mitä olen testannut voimalinjasäädettyjä 858, niin tiedän että koneessa on potentiaalia vaikka mihin.
Niin, Ja se mikä tässä itellä kiinnittä huomion, on se että, Catti on tehnyt selkeitä korjauksia ja parannuksia olemmassa olevaan tekniikkaan. Aiemmin merkki ei ollut varsinaisesti tunnettu tämmöisestä toiminnasta. Esimerkkinä siis esim tuo koneen kiinnitys, jousitusten kalibroinnit, jarrujen parannukset, penkin parannus yms yms. Eli nyt tehdään järkevää tuotekehitystä, joka parantaa tuotteita oikealla tavalla. Sielä tehtaalla on nykyään murto-osa tuotekehitysväkeä aiempaan verrattuna. Mutta ne jota sielä on, on oikeasti osaavia todella fiksuja kavereita. Tästä esimerkkinä Ben Langaas.
En tiiä, mahtaa olla kyllä ainakin parhaan näkönen Catti, jota on koskaan tehty. Tässäkin on muutamia hyviä paranuksia. Esim nuo QS3 R kepit jne. Niin ja toi penkki, enää ei kuski muljua ees taas.