Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Tää on mukava spekuloinnin aihe, kunnes saadaan jotain oikeaa tarkempaa faktaa ja infoa. Eli siihen asti voi ajatus vapaasti lentää. Ite kuulin tästä "3 tahti" sovelluksesta joskus vuosi pari sitte kans. Itellä ajatus lentää tähän malliin: Kyllähän tuo sovellus pitäisi parantaa kaasari vehkeen taloudellisuutta ja tehokkuutta mutta DI:llä saataisiin täydellisesti estettyä seosten karkaaminen. Tuo pakoaukkohan on auki nyt vain männän alakuolokohdan molemmin puolin ja siellä männän liike on pientä -> seoksen virtausnopeus ei ole vielä kovin suurta joten pakoaukkoon ei ehdi mennä kovin paljoa seosta. Tuosta aukosta johtuen luulisi, että tähänki joutuu tekemään pienoisen vastapaine pakarin jotta saadaan maksimaallinen hyöty irti? Mutta jos taas käytetään suorasuihkutusta ja oletetaan että nuo pakoläpät on täydellisen tiiviitä (mitä ne ei tietenkään tule olemaan), niin voisi periaatteessa kasvattaa pakoaukon halkaisijaa aika radikaalisti tekemällä esimerkiksi 2 aukkoa vastapuolille pyttyä. Nyky kakstahdissahan kahden pakoaukon teko vaatis myös kaks paisaria ja tila ei yleensä oikein anna myöten tuota ja kustannuksetkin nousisi turhan paljon. Lisäksi varmaan paisarien virittämiset keskenään toimiviksi voisi olla hankalaa. Tässä voitaisiin käyttää suoraa putkea jossa on vain äänäri, joten pakareille ois aikalailla yks hailee millasia ovat? Pakoaukosta vielä sen verran, että periaatteessa aukon yläreuna voi olla tasainen kuten tuossa protossakin on, koska männänrengas ei tule liikkumaan ylöspäin mentäessa ikinä pelkästään vain tuon reunan yli, vaan se kulkee tuota liikkuvan luistin reunaa pitkin. Eli tärkeintä ois, että luistin alareuna on muotoiltu männänrenkaita katkomattomaksi? Sitte tuo pakoaukon yläreunan laskeutuminen alas (peräti huuhtelukanavien alapuolelle?) puristustahdissa mahollistaa suuremman ilmamäärän tiivistämisen -> saadaan syöttää enempi myös bensaa -> saadaan enempi tehoa? Tästä tuo ilmoitettu 60% tehonlisays vois johtua. Tuo on kyllä aika hurja luku... mutta eiköhän tuosta jatkossa joskus tuu parempaa tietoa. Ongelmaksi saattaa nousta riittävän ilmamäärän saaminen koneeseen ilman ahtamista? Tää on siis ihan omaa maalaisjärjella mutuilta spekulaatiota eikä varmasti oo faktaa.
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Olen kyllä sitä mieltä että nytku on E-tecki tehty niin tuo keksintö on turha :
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Mitenkähän tuollainen X-TORQ tekniikka toimis kelkoissa ja muissa tehokkaissa 2-tahti härveleissä. Kuulemma tulee lisää vääntöä alakierroksille. Ei olisi ainakaan hirveän monimutkainen systeemi. Taitaa olla käytössä lähinnä Husqvarnan sahoissa? Samalla sivulla on myös joku ihme ilmajousi E-TECH II-tekniikka esiteltynä. http://www.uusikaupunki.fi/~tuurpi/tekniik/moottorit/vpk13.htm http://www.husqvarna.com/us/homeowner/ecosmart/x-torq/
Vs: Boysen tekniikkaa Tätähän onkin näppäärää spekuloida Täytyy tunnustaa että tuo ee-tekki jotenkin vilahti viime talvena ohi, mutta näin äkkiä aiheeseen tutustuttua moottorin periaatehan on siinä jokseenkin sama minkä mercury nikkaroi jo kymmenisen vuotta sitten orbital-mallinimellä. Tähän viimeisin innovaatio näyttää hioneen rave-tekniikan uusiin sfääreihin, mutta tuo tehonlisäys tuntuu aika optimistiselta. Vaikka sinne moottoriin saisikin lykättyä sitä ilmaa ja löpöä nykyistä tolkummin, niin jossain kai tulee vastaan nakutusraja? Toinen seikka mikä kiinnostaa niin miten tuo alakerta on voideltu? E-tekissä ongelma on varmaan jo ratkaistu, mutta voisiko joku valaista tässä tietämätöntä? Miten veivien laakerit saavat voitelun?
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Samalla tavalla mun mercuryn optimax koneissa...öljyt menee suoraan kanavia pitkin laakereille ja kietokangen yläpään laakereille ns. ilmavirtauksien kanssa. Vaatii vaan oman öljyn et toimii. Miulla oli 150 optimax ja jos semmosen luonteen sais kelkan koneeseen niin ;D ;D ja kulutuksesta 30 solmua ja 19 litraa tunnissa kertoo aika paljon, kuitenkin 2.5 litranen v6...
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Meinaakko että aivan oman painon voimalla ettei sitä oljyä pumpata mitenkään? Onko tietoa että miten tuollainen roiskevoitelu on käytännössä toteutettu, miten siinä huomioidaan kierrosluvun ym olosuhteiden vaihtelut?
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Roiskevoitelu ei ainakaan vanhojen Pajerojen/Galanttien alla toiminu ollenkaan.... ;D
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Jaahas , E-tecissä mäntä on sulkenu jo pakoaukon kun suutin "ruikkaa" bensan männän päälle ..... ja näin on säästyny taas vähän ... luontoa Ja lisänä täytyy kyllä sanoa että on mieluisa moottori , tottelee kaasua vielä 120km/h jälkeenki liki samalla tavalla ku joku isompiki kone .
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Nus nus, ainakin pajerossa voitelu oli ihan normisti öljykanavilla + öljypumpulla enkä osaa kuvitella että galanteissa olisi sovellettu jotain eksoottista teknologiaa. Jos niitä mäntien alla olevia öljyruiskuja meinaat niin niiden tehtävä on jäähdyttää mäntää. Samaa systeemiä käytettiin muissakin merkeissä, tosin siitä en tiedä löytyikö ne suutinputket muissa merkeissä niin usein katkenneina öljypohjasta
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Kyllä siellä sähkönen öljypumppu on työntää kampiakselin laakereille kanavia pitkin ja muille kampikammioon. Siinä koneessa kun pensa ei kierrä kampikammissa niin ilma on ainut mikä öljyn muualle kuljettaa. Öljystä se kone oli vaan tarkka ei toiminu kuulemma kun ainoastaan omalla öljyllä, joku oli kokeillu niin oli ollut selvä ero. Seos oli muistaakseni 0.4-4.5% mitä se poltti ja öljy oli 10e litra. Oli muuten helppo ilmata oljy järjestelmä virrat vaan päälle ja 5 kertaa reippaaseen tahtiin liikutti vaihteita edestakaisin niin rupes pieni surina kuulumaan ja kone ilmasi itse itsensä. Ainut miinus oli että sisäänajomoodi meni päälle, mutta se lähti itsestään pois kun konetta oli ajettu "tarpeeksi" sisään. Jälleen myyjä sanoi, että kone tutkii itse milloin sitä on ajettu tarpeeksi sisään ja sit pudotti oljyn kulutusta. Oli selvä ero öljyn kulutuksessa...
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Nussuti Nussuti, Pakeliittitiiviste tarkoitti varmaankin Galantin vaihdelaatikon 5-vaihteen roiskevoitelua ? Ai niin, sama loota Pajerossa niiltä osin ;D Sen sai kestämään paremmin ylitäyttämällä laatikon öljyllä. Nimimerkki Galant 1.6 GLS -86 silloin aikoinaan
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Tuossa ei ole kyse roiskevoitelusta vaan se öljy on siitä erikoista, että kulkee ilmavirtojen mukana. Ei kampiakselissa oo mitään erikoista et mikä "roiskisi" sitä oljyä.
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin ;D Empä jaksa enää muistella miten se lienee oli, mutta melko tunnetuiksi tuli nuo mitsun laatikot ja ainakin pajeron kansi sen turpoja nyt unohtamattakaan ;D Nimim. Lancer -85 ja -86 laatikkoremppa joskus aikanaan
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Eli kampiakselissa on poraus mitä pitkin veivit on voideltu? Meinaakko että männänlaakerit on kampurasta tihkuvan öljyn voideltavina ???
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin No tätäpä juurikin eli 5V oli roiskevoideltu, nimim. ajamisen aloittanut 2.3 TD Galantilla vm.82. Ja kiittis P-ahanilmanmirri uuvesta lempinimestä!
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Jospa palattaisiin takaisin Mitsun lootan roiskeista tähän huipputeknolokiaan. Eiköhän tuo ole enemmänkin huumorimielellä tehty toteutus, miettikääpäs tuota pakoaukonsäätimen vatkaamista esim 8000 kierroksella, tuommoiselle saa kyllä helposti patentin. Järkevämpää olisi laittaa pakoaukko tukkoon ja pakokaasut ulos kannesta perinteisen venttiilin kautta ja imupuolelle huuhtelupumpuksi mekaaninen ahdin, tosin sitten konstruktio olisi sama kuin 2t-dieseleissä eli ei mitään patentoitavaa. Väitän ettei tämä pelasta meidän tulevaisuutta, sanoisin sen olevan samaa luokkaa kuin aikoinaan suomalaiset Sampower ja DAVS moottorikeksinnöt. Toisaalta on hienoa kun moottoreita pyritään monella taholla kehittämään puhtaammiksi.
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin No ei kai sen pitäisi kovin olla ongelma, vatkaahan siellä mäntäkin vielä vinhempaa vauhtia. Ei kai tuon uusioraven liikematka ole kymmentä osaa männän tekemästä??
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Männällä on hieman voitelua ja jäähdytystä, tämä on kuumien pakokaasujen seassa. Mutta toivottavasti tulee hyvä
Vs: Uutta teknologiaa 2-t moottoreihin Samaa funtsin itekki, mitä antsu kirjoitteli. Eli miksei suoraan mennä huuhtelupumpputyylin 2t koneeseen jossa pakoaukon tilalla on pakoventtiilit kannessa. Lisäksi ihmetyttää toi giljotiinin toiminta vrt nokka-akseliohjattuun pakoaukkoon jossa pystyy edes jotenkin hallitsemaan pakoaukon aukioloaikoja, giljotiinillä tulee melko on-off toiminta, kai. Ja mitä tulee pakoputken tarpeeseen di koneessa, niin kyllähän siinä silti pelkkä ilma kulkee pakoputkeen ja oikealla putkella saadaan karannut ilma takaisin koneeseen, vaikka seos itsessään ei karkaisi mihinkään. Jännä nähä, kuitenkin 60% tehonlisäys äkkiseltään ilman ahtamista nyky 2t koneesta järkevällä koneen kestoiällä vaikuttaa melkoisen kaukaa haetulta. niintosin, onhan 2t rr myllyissäkin melkoiset litratehot..mutta ajetaanko niilläkään 10000km purkamatta konetta?